torstai 30. kesäkuuta 2022

Kesäkuun loppupuolisko 2022 meni näin

Tähän olisi nyt tarkoitus kesäkuun loppukuun rapsa. Heinäkuussa ei sitten tule viikko- eikä kuukausirapsoja ollenkaan, koska vietämme kesälomaa. Sorvin ääreen palataan 1.8., mutta nyt mennään kesäkuun lopun tapahtumiin.


16.6. torstaina tulimme SEKKiin kello 12.00, jossa valmistelemme SEKKin ja Porin Kaupungin kumppanuussopimuksen palaveria. Kello 13.44 menimme juna-asemalle Annea vastaan. Pidimme Näkyvämmäksi hankkeen puolivälin palaverin Kvistiluodolla ja heittimme Annen juna- asemalle.


17.6. perjantaina Huittisten pajapäivä alkoi kello 16.00. Ensimmäinen päivä oli suunnittelu- ja käsikirjoituspäivä. Sanoitimme Hulivili humpan.


Hulivilien leiri Karviniemen kyläkartanossa


18.6. lauantaina oli toinen Huittisten pajapäivä. Silloin kuvasimme Hulivilien Humppa musiikkivideon, Huittisten osuuden Me Itse tervehdykseen ja asenteista videon. Sekä äänitimme Eijan pari biisiä.

Äänitimme myös heinäkuun musiikkivideon ja päivitimme teatterin kotisivut.


19.6. sunnuntai oli lepopäivä.


20.6. Maanantaina olimme Merikarvialla kesätapaamisessa.

Suunnittelimme Merikarvian elokuussa olevan elokuvaleirin ruuat 

ja ohjelman. Kuvasimme merikarvialaisten meikäläisten osuuden Me Itse videoon. Iltapäivällä oli Arin ja Tiian palaveri. 


21.6. tiistaina Monituoteessa oli Keijon eläkejuhlat. Siellä näytettiin kooste Keijon elokuvista, jonka Ari kokosi. Sitten oli kakkukahvit ja vielä HPNN musiikkia. 


Keijo Nikula jäi vapaaherraksi ja siinä taas hyvä syy juhlia HPNN musiikin kera


22.6. keskiviikkona oli Arin ja minun sadas työpäivä tänä vuonna. Aamupäivällä olimme SEKKissä ja edistimme kumppanuussopimuksen palaveria ja tätä rapsaa.


23.6. torstaina oli kumppanuussopimuksen palaveri.


24.-26.6. perjantai - sunnuntai vietettiin juhannusta.


27.6. maanantai olimme SEKKissä, tein viikkomenun ja animoimme heinäkuun musiikki videon. Ari miksasi musiikin.


28.6. tiistaina jouduin pitämään vapaapäivän,  minulle tuli uusia huonekaluja. Ari ja HPNN keikkaili Monituoteessa, jossa en nyt ollut itse mukana.  


28.6. keikkapäivän HPNN kokoonpano tässä

29.6. keskiviikkona Turku, matkassa Jaana, Ari ja minä. Olimme Turussa Näkyvämmäksi hankkeessa kouluttamassa Turun Vilkkuja. Kuvasimme elokuvaa Minullekin oikeita töitä. Teimme myös laulun. 

Söimme myös pizzat. 


Turun Vilkkuja tekemässä Näkyvämmäksi

30.6. torstaina jäämme Arin kanssa kesälomalle. Töihin palataan 1.8 palataan. Kyllä raportteja tulee jatkossakin, mutta sitten taas vasta elokuussa.

Täältä ehkä seuraava Tiia rapsa tai sitten ei, eikä ainakaan heinäkuussa

Hyvää kesää kaikille!

Tiia Takala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti