23.6.2022 oli SEKKin ja Porin kaupungin kumppanuuspalaveri, jossa tarkasteltiin myös Porin erityistaiteen yhteistyöryhmän kuulumisia. Ari ja Tiia kokosi ensimmäisen puolivuotiskauden nippuun ja tältä se sitten näyttää.
Taiteesta työtä erityistaidetoiminnan alkuvuosi 2022
- Tammikuussa ei ryhmätoimintaa koronasulun takia - Kordelinin tuella sekä muita keskeneräisiä avustustöitä Arilla ja Tiialla
- Helmikuussa vajaata opistotoimintaa ja talviloma sekä valmisteltiin Näkyvämmäksi hankesunnitelmia. 7.–14.2. vietettiin KeViKe ja MEKA TV 30 vuotisjuhlaviikkoa opistoryhmissä sekä vapaaehtoistoiminnan puitteissa. Taikelta ja Tukiliitolta päätökset myönteisiä apurahapäätöksiä, muilta ei.
- Maaliskuussa aloitettiin hankekausi 20 tuntia viikossa – opistotoimintaa – täysi työkuukausi
- Huhtikuussa opistot kesälomille, hanketoimintaa, Näkyvämmäksi -hanketta käynnistetään
- Toukokuussa tapaamisia ja kevätkyntöjä 28 tuntia viikossa
- Kesäkuussa kesätoimintaa ja Näkyvämmäksi hanketta yhteensä 28 tuntia viikossa
- Heinäkuussa ylityötunnit pois eli kesäloma ja -tauko
Työntekijät ja harjoittelijat SEKKin erityistaidetoiminnassa
- Ari Impola – osa-aikainen hankeohjaaja, opistot, Näkyvämmäksi tuntityösopimus, yhteensä keskimäärin 28 tuntia viikossa, SEKKin puheenjohtaja
- Tiia Takala, avotyösopimus 3 päivänä viikossa 15 tuntia SEKKin toiminnoissa, tiistaisin Osallisuus teatterin yhteisövastaavana Monituotteessa, Näkyvämmäksi tuntityösopimus, 24–28 viikkotyötuntia
- Jaana Nordlund, Me Itse ry:n palkkaama 1–2 päivää viikossa alueellista vertaisohjausta, SEKKin varapuheenjohtaja
- Eija Railo, harjoittelijana tilaisuuksien mukaan
- HPNN säännöllistä esiintymisharjoittelua Eija Railo, Henna Kangassalo, Marjo Kalliomäki kerran viikossa
- Muita vertaisohjaajia ja vapaaehtoistyöntekijöitä mukana, Mikko Ketola (SEKKin hallituksen varajäsen), Santeri Saarinen (SEKK hallituksessa)
Oma MEKA TV toiminta 16 ryhmää – 120 osallistujaa
1. Lasten ja nuorten Ahlaisten nuorisoseurana Ahlaste tuupi
2. Eurajoen toimarin meikäläiset ja elokuvaryhmä
3. Harjavallan – Kiukaisten Huimaveikot
4. HPNN
5. Huittisten Hulivilit
6. Kankaanpään Pörriäiset
7. Merikarvian meikäläiset
8. Mistelin taidetestaamo
9. Ojantien animaatiopaja
10. Ojantien TikTok kurssi
11. Osallisuus teatteri
12. Porin meikäläiset
13. Rauman meikäläiset
14. Satakunnan meikäläiset
15. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri
16. Tähtitaivaan elokuvapiiri
Lyhytkursseja ja koulutusta muualle – 5 kurssia – 69 osallistujaa
1. Tukiliiton Elmo
2. 19.–20.4. Danskun ja Samun elokuvaprojekti Vantaa
3. Kauhajoki
4. Ikaalinen
5. Turku
Mediapajapäivät - 8
1. - 3.5. Satakunnan meikäläisten puheenjohtajatapaaminen
2. - 16.5. ja 23.5. Kankaanpään Ilmaisutaidon pajapäivät
3. - 18.5. Merikarvia ja Myötätuulen viesti 30 vuotta
4. - 21.5. Rauman kesätapaaminen
5. - 4.6. Harjavallan ja Kiukaisten kesätapaaminen
6. - 11.6. Eurajoen kesätapaaminen
7. - 14.6. Osallisuus teatterin päiväleiri Putaja
8. - 17.–18.6. Huittisten Ilmaisutaidon pajapäivät
Tapaamisia, koulutuksia, tapahtumia - 31
1. - 4.1. Näkyvämmäksi suunnittelupalaveri Tampere
2. - Tiistaitiimi Satakunnan meikäläisten sekä Taiteesta työtä ohjauspalaverit etänä – 11.1.–18.1.–25.1.–1.2.–8.2. - 15.2. - 1.3.–5.4. - 3.5. – 7.6.
3. - 19.1. ja 30.5. Porin perusturvan tapaamisia Tiian työasioista ja sopimuksista
4. - 27.1. Taikusydän palaveri
5. - 4.2. ja 27.4. Satakunnan kokemustoiminta ohjausryhmä
6. - 7.2. Elmo hankkeen koulutuksen suunnittelupalaveri
7. - 7–14.2. Juhlaviikko MEKA TV 30V
8. - Vantaa etäpalaverit ja koulutus 16.2.–2.3.–16.3.–13.4.
9. - 19.2. Elmo hankkeelle vaikuttamiskoulutusta Huittisista
10. - 2.3. Satakunnan kehitysvammaisten tukipiirin kokous SEKKissä
11. - 13.3. Me Itse päivien suunnittelutapaaminen Tampere
12. - Vantaan etäsuunnittelut ja koulutus 16.2.–2.3.–16.3.–13.4.
13. - 19.3. Me Itse vuosikokous SEKKissä etänä – SEKK streemasi
14. - 23.3. Kokemustoiminta etäkaffeet – toiminnan esittely
15. - 30.3. Tukiliiton Näkyvämmäksi koulutus etänä sekä julkistus
16. - 30.3. Uudenkoiviston muistelupiirissä toiminnan esittelyä ja hankesuunnittelua
17. - 5.4. Satakulttuuria ohjausryhmä (Tiia)
18. - 26.4. Me Itse taustatuki etäpalaveri (Ari)
19. - 2.5. Monituotteen taidenäyttelyn avajaiset
20. - 3.5. Osallisuus teatteri Satasirkuksessa
21. - 9.5. Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaaminen
22. - 10.5. Näkyvämmäksi Osallisuus teatteri esitys
23. - 11.5. Näkyvämmäksi Ikaalinen etäkoulutus
24. - 25.5. Me Itse päivien suunnittelu ja tapaaminen Seinäjoki
25. - 30.5. Porin perusturvassa työpalaveri
26. - 30.5. Näkyvämmäksi Kauhajoki, etä
27. - 1.6. Näkyvämmäksi Kauhajoki
28. - 2.6. Näkyvämmäksi Ikaalinen
29. - 4.6. Harjavallan ja Kiukaisten kesätapaaminen ja kuvapäivä
30. - 9.6. Me Itse hankesuunnittelua Porin seudun kansalaisopistossa
31. - 14.6. Näkyvämmäksi Turku, etä
32. - 16.6. Näkyvämmäksi väliarviointi Porissa
HPNN keikat ja esiintymiset
1. - 25.4. Merikarvian työkeskus
2. - 26.4. Osallisuus teatteri ja HPNN Monituotteen väelle tutuksi
3. - 28.4. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri
4. - 2.5. Monituotteen näyttelyn avajaiset
5. - 10.5. Osallisuus teatteri Näkyvämmäksi etäkoulutus
6. - 25.5. Seinäjoki
7. - 1.6. Kauhajoki
8. - 2.6. Ikaalinen
9. - 7.6. Treenikeikka Uudenkoiviston puistossa
10. - 14.6. Ahlaisten Putaja
11. - 21.6. Keijo Nikulan läksiäiset Monituotteessa
12. - 28.6. Sepon eläkkeelle lähtöjuhlat Monituotteessa
Muuta
- 24 julkaistua lyhytelokuvaa, joista 6 HPNN musiikkivideoita jokaisesta kuukaudesta alkuvuonna
- 24 TikTok videoita, joilla saavutettu lähes 400000 katsojaa
- 32 blogia Taiteesta työtä -toiminnasta
- Instagramissa päivän kuvat, Facebookpäivityksiä ajan tasalla toiminnasta, Twittertiedottamista elokuvajulkaisuista
- 19.5. Tiian luontopolut -projekti Lauhanvuori
Yhteenvetoa
- Hyvää; Taikelta saatiin se tuki, mitä haettiin MEKA TV 30 vuotisjuhlavuoteen. Myös Tukiliiton Näkyvämmäksi -koulutustuki on toiminut tukirankana.
- Ei saada Myötätuulen viestin 30-vuotisjuhlakiertuetta aikaan tuen ja työajan niukkuuden vuoksi. Avustuksissa ja tuissa vielä noin 5000,- aukko loppuvuonna
- KeViKe ja MEKA TV 30 vuotisjuhlavuoteen ei saatu alkuvuonna riittävästi tukea, toteutuu muun työn ohessa, paljon suunnitelmia jää toteutumatta ja keskeneräisiksi
- Korona ja STEAn päätös leikata Me Itsen tukia vaikeutti toimintaa koko alkuvuoden, kehittämistoiminnan sijaan energiaa mennyt liikaa selviytymis-taisteluun
- Ei saatu alle 30-vuotiaille työharjoittelua kuin yhdelle
- Kaikille avoimia tapahtumia vain vähän
- Ohjaajan osa-aikainen työaika riittämätön, paljon viimeistelemättömiä keskeneräisiä töitä roikkuu työaian puuttuessa
- Taiteesta työtä 5-vuotissuunnitelmassa 2019–2023 ollaan vuoden verran jäljessä koronan yms. vuoksi. Tulevan rakentaminen pahasti kesken ja epävarmaa
Tulevaa
- Blue Sea Film festivaaleilla KeViKe MEKA TV 30-vuotisjuhlaa 19.8.
- Myötätuulen viesti käynnistyy Raumalla 19.8. Viestiä viedään vain niin kuntiin, missä on Me Itse ryhmiä
- Näkyvämmäksi koulutuskiertue jatkuu elokuussa ja valtakunnallinen päätöstapahtuma 1.12.
- 2.–4.8. Merikarvian elokuvaleiri
- 23.–25.8. Satakunnan meikäläisten puheenjohtajien kehittämispäivät
- Satakunnan kansalaisopisto toiminta ennallaan syksyllä
- 20.10. Tampereella minimusikaali – Minkäs teet, jos esteenä on asenteet
- 29.11. Yhdessä ME selvitään -seminaari ja Osallisuus teatterin dokumenttinäytelmä
- 1.–7.12. kehitysvammaisten teemaviikolla 4 tapahtumaa
Summahurlaanium
Paljon jäi suunnitteluista tekemättä alkuvuonna, mutta toisaalta eiköhän me nyt sitten olla jotain vähän aikaankin saatu? Tästä nyt sitten lähdetään kuukauden kesäpaussille, eikä heinäkuussa tule loppuvuodesta mitään kirjattavaa.
Hyvää kesää toivotamme me raskaan työn raatajat Tiia, Ari ja Jaana |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti