lauantai 1. maaliskuuta 2014

Veturimies heiluttaa

On aika aloittaa JÄLKIJUNASSA blogi nyt projektin liikkeellelähdön kunniaksi.

Kehitysvammaisten MEKA TV ja Me Itse alajaosten mediapiirit Satakunnassa huomasivat viime vuonna, että tänä vuonna olisi 100 vuotta suomalaista animaatiota juhlavuosi. Ja kun haussa oli pientä apurahaa juhlavuoden kunniaksi, niin päätimme juhlia jälkijunassa 15 vuotta suomalaista kehitysvammaisten animaatiota juhlavuotta samalla vaivalla.



Saimme pienen apurahan ja päätimme yrittää saada lisää tukea tähän hankkeeseen. Saimmekin Kehitysvammaisten Tukiliitolta ja Me Itseltä hieman lisätukea sen verran, että voimme palkata kahdeksi kuukaudeksi puolipäiväisesti oikean animaatio-ohjaajan projektiamme tukemaan. Ohjaaja Satu Halmelan lisäksi teimme erityisvääntöjä, että saimme mukaan vielä Piia Nordlingin Eurajoen Toimarista ja SEKKistä apuun ohjausassistentiksi.

Pitkin syksyä ja talvea on Satakunnan kansalaisopistojen MEKA TV ja Me Itse mediapajoissa kuulunut outoa kilinää, kilskettä ja kolsketta. 


Tänään näistä pajoista kuului jotain vielä kummempaa, aivan kuin höyryjunaa olisi laitettu käyntiin veturitallissa. Ja näinhän tässä sitten kävikin, Jälkijuna veturi lähti liikkeelle nimensä mukaisesti jälkijunassa. Ensimmäisenä kohteena oli Huittinen.

Jälkijunan animaatiovaunu on siis lastattu ja ensimmäinen päivä on nyt takana.





Näin raportoi päivästä Jasmin Blomander Huittista


Me teimme tänään elokuvapiirissä animaatiota. Jokainen teki oman osuutensa, piirsimme ja leikkasimme hahmoja ja taustoja. Meillä oli apuna Piia ja Satu. Toi Satu on oikea ammattilainen, joka osaa opastaa meitä tuossa asiassa. 

Käsittelimme sitä aihetta ja mietimme miten se tehdään. Jokaiselle jaettiin oma tehtävä, jonka jokainen teki. Jopa meidän Samin teki ja Samilla onnistu todella hyvin koko juttu. Oikestaan kaikilla onnistui valtavan hyvin koko juttu.
Tänään ei saada tehtyä tätä animaatiota valmiiksi, vaan siihen menee aikaa. Meillä ei ole omaa ensi-iltaa Huittisissa, vaan päätimme pitää yhteisen ensi-illan muiden Me Itse alajaosten kanssa Raumalla kansainvälisillä Blue Sea Film Festivaaleilla 22.8.2014.
Saamme kyllä tuon animaation valmiiksi, mutta siihen menee aikaa jonkun verran. Mutta sitten sitä on hauskaa katsoa, kun se on valmis. Kaikki oli niin innoissaan tekemisestä. 


Näin siis alkoi projektin Action osuus maaliskuun alussa.



Koekuvaukset, hahmot ja taustat on nyt tehty sekä ensimmäinen kohtaus on kuvattu. Seuraavan kerran Huittisissa jatketaan lauantaina 22.3.

Maanantaina kiskot vievät Merikarvialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti