lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lauantain animaatiopaja Huittisissa

Piian päivän rapsa


Lauantaina 22.3.2014
Jälkijuna lähti Porista
ja minä hyppäsin Eurajoelta kyytiin 8:45.

Huittisissa purettiin animaatiostudio 9:45.

Huittisissa ryhmä jatkoi animoimista
ja osa piirsi puuttuvia hahmoja vielä vähän. 


Osa teki musiikkia tulevaan elokuvaan. 


Animoiminen sujui luontevasti,
ryhmä oli oikein reipasta ja innostunutta.



 Kohtaus kohtaukselta animaatio elokuva muodostui. 
Apuohjaaja taas vaan on väsynyt ja pää pyörällä, 
onneksi on osaava ryhmä.

Puolenpäivän aikoihin kaksi lähti hakemaan pizzaa 
ja sillä välin muut jatkoivat animoimista ja musiikin tekoa. 



Tässä vaiheessa alkaa olemaan puolet kuvattuna.



Pizzan syönnin epävirallisen hm-kisan jälkeen 
jatkettiin taas animointia ja musiikin tekoa.


Kuvausten pitäisi olla purkissa 15:30.
Tällaista tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti