perjantai 3. syyskuuta 2021

Peruuntuneista elonkorjuista syyskyntöihin vaihtoviikko 35.

#taiteestatyötä viikkorapsa viikolta 35. on taas Tiian tekemä ja Arin täydentämä. Elonkorjuukausi meni koronaperuuntumisien myötä kokolailla hukkaan, mutta syyskyntöjä ajatellen pari leiriä ja Satakunnan meikäläisten puheenjohtajien tapaaminen antaa kyllä toivoa tulevista toiminnoista. Nyt kuitenkin puheenvuoro Tiialle.

Elokuu meni mailleen


Tiian viikkorapsa viikolta 35.

30.8. maanantaina menin SEKKiin kello 9.00, jossa Ari oli paikalla ja muutama Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja. Myös Jaana tuli minun kanssa samaan aikaan. Paikalla Samu Kankaanpäästä oli etänä mukana.

Kymmenen aikaan Ari kävi hakemassa pari puheenjohtajaa vielä lisää matkakeskuksesta. Niin maanantaina SEKKissä oli Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaaminen jossa suunniteltiin tulevaa.

Satakunnan meikäläisten puheenjohtajia 8.9. Lukutaitopäivän mainoskuvassa


Päivä päättyi puoli kahdelta. Lounaaksi Milla tilasi pizzaa .

31.8. tiistaina pidimme HPNN kanssa treenit Monituotteessa Lukutaidon päivää varten. Kokeilimme myös uusia lauluja. Ne olivat hyvät treenit kello 12:00-13.00 välissä.

1.9. keskiviikkona menin SEKKiin kello 9.00. SEKKissä suunnittelimme Lukutaidon päivää ja päivitimme allakkaa ja syksyn suunnitelmia muutenkin. 

Päivä oli vähän lyhyempi, kun piti mennä ottamaan toinen korona rokotus, joka on tietysti hyvä asia.

Hieman lyhyempi päivä tästä syystä

Minulla oli aika 12.40. Sitten täytyi olla se viisitoista minuuttia siinä jälkiseurannassa, niin kello oli yksi ennen kuin pääsin sieltä. Onneksi minulle tullut muuta jälkioireita kuin käsikipu.

2.9. Torstaina menin SEKKiin kello 9.00, SEKKIssä äänitimme Keuruun elokuvaan laulun. Sekä teimme huhtikuun lauluun demoa, jonka sain laulettavaksi.

Sitten edistimme Keuruun editointia. Päivä päättyi kahdelta.

3.9. perjantai on minun vapaapäivä, mutta kirjoittelin tämän viikon rapsan nyt tässä.

Tiia Takala

3.9. Arin perjantairapsaa

Perjantaina olisi oikeastaan pitänyt olla vapaapäivä, mutta viikon aikana kertyneet rutiinihommatkin pitää saada tehtyä. Olisin saanut nukkua ilman kukonlaulua, mutta aamukuuden jälkeen alkoi epämääräinen puuhastelu Impolan työhuoneella. Jostain ihme syystä tälle vapaapäivälle oli työ- ja tehtävälistaan siirtynyt 73 tehtävää, joten aamun ensimmäiset 3 tuntia meni ihmetellessä 2 tehtävän kanssa, että miten tästä nyt taas edetään.

Työviikko on ollut hyvä ja antoisa, paljon hyvää ollaan saatu aikaan, mutta paljon on jäänyt tekemättäkin. Siispä pientä vapaapäivän uhrausta pitää suorittaa, jotta päästäisiin taas jotenkin ajan tasalle syyskyntöjä aloittaessa.

Ohjelmassa on löytää ensin jostain Työhuone Impolan lattia ja työpöytä kaiken kulkuromun alta kahden leirin ja yhden touhuviikon jäljiltä. Tutkimattomia sähköposteja löytyi 753 ja kaikki viime viikkojen työrutistukset ovat matkakoneilla varmuuskopioimatta. Kamerat piti tyhjentää, ladata ja katsoa, että kaikki on kunnossa. Kotisivut on huonolla päivityksellä ja syksyn kurssit sekä tapahtumat kirjaamatta, allakka päivitykset laahaavat jäljessä. Pankkitilikin kumisee tyhjyyttään, joten taloushommiakin on pakko tehdä. Muutama tapahtumainfo ja mainos sekä muutama kuvaustyöpäivä piti järjestää ja sopia.

Sitten päivällä vielä suunnittelin Tiian kanssa lukutaitopäivän juontoa etänä ja julkaisin viikonloppuvapaan alkaessa tämän Tiian viikkorapsan.

Ensi viikolla on taas tulossa melkoisen hurja viikko joten vapaat ja akkujen latauspäivät tulevat tarpeeseen.

Ari Impola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti