Näin ollaan taas menty pari viikkoa, ettei ole sanotuksi saanut. Tässä nyt parin viikon raporttia tekemisistä yhdessä nipussa Tiian teksteistä ja Arin lisäkommentteja.
VIIKKO 19.
10.5. maanantaina
Eija oli mukana maanantaina SEKKISSÄ. Eijan työtehtäviin kuului musiikki tekeminen Musick Makerilla Tukiliiton videoon ja sähkörumpujen soiton opettelua. Minun työtehtäviin kuului viikkomenun teko. Sain muuten DVD listauksen valmiiksi.
HPNN rumpalisti Eija harjoittelee
Aamupäivällä oli myös palaveri Porin perusturvan kanssa, keskusteltiin Porin kumppanuussopimuksesta ja yksi kaveri kävi tutustumassa SEKKin toimintaan, jos vaikka tulisi työkokeiluun.
Eijan kanssa myös treenattiin Taiteen rajamailla -seminaarin keikkabiisit ja harjoiteltiin Eijan lauluja.
Illalla Ari ja Jaana kävivät Kankaanpään Pörriäisten kokouksessa ja sovittiin samalla kesän Ilmaisutaidon pajapäivät sekä syksyn yhteisiä kuvioita.
11.5. tiistaina
Arilla oli palaveri Monituotteen henkilökunnan kanssa 8:45. Sitten Monituotteessa 9:30-11:00 teatterilaisilla oli Tukiliiton 60 vuotta videotervehdyksen kuvaukset lähellä olevassa puistossa. Milla ja Jori kuvasivat Teatterin tervehdyksen Taiteen rajamailla seminaariin.
Osallisuus teatterin onnitteluvideon tekoa |
Sitten palaveerattiin iltapäivällä pitkän lounaan merkeissä Merja Hakalan, Sami Korhosen ja Jaanan kanssa. Kävimme Ritas Placessa.
Kirjuriluodossa kuvaamassa |
Sitten kuvasimme vielä Kirjurinluodolla Merjan Hakalan kanssa Jaanan ja Sami Korhosen Tukiliiton 60 vuotisjuhlaan Me Itse puheenjohtajan Jaanan ja varapuheenjohtajan Samin tervehdyksen sekä Jaanan puheen Tukiliiton konferenssiin.Sitten lähdin kävellen kotiin.
12.5. keskiviikkona
SEKKissä pidimme ensin palaverin Outi Lähteenlahden kanssa SEKKissä.
Palaverin jälkeen minä jäin Matkakeskukseen Merikarvian Päiviä vastaan, jonka piti tulla bussilla ja Ari ja Elina lähti hakemaan Eijaa Monituoteesta.
Päivi ei tullut bussilla, jolla olisi pitänyt tulla. Ari ehti Monituoteesta jo takaisin Matkakeskukseen. Päivi saapui yllättäen paikalle, oli tullut toisella omalla kyydillä. Sen jälkeen lähdimme kansalaisopistolle.
Satakunnan meikäläisten puheenjohtajat koolla ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen |
Maritta ja Merja kouluttivat Satakunnan meikäläisten puheenjohtajia sekä varapuheenjohtaja. Paikan päällä olivat Elina Raumalta, Samuli Harjavallasta, Santeri ja Eija Porista, Päivi Merikarvialta ja valtakunnallinen Me Itse puheenjohtaja Jaana.
Etänä olivat mukana Samu Kankaanpäästäsekä Mari ja Henna Huittisista. Ja tietysti olimme myös me Arin kanssa paikalla hoitamassa etäyhteyksiä.
Ihan hyvä päivä oli. |
Merikarvian Me Itse puheenjohtaja Päivi |
13.5. torstaina helatorstaina treenattiin koko hela torstai
Menin SEKKiin kymmeneksi. Hennan laulutreenien lisäksi pohdimme Leppärän tulevaa teatterileiriä Tein vähän esittelyä lauluista Taiteen rajamaille seminaariin. Äänitimme treenit.
Soittotreeniä helatorstaina koko hela torstai
Kävimme läheltä K-Marketista hakemassa meille lounassalaattia ruuaksi. Pidimme SEKKin pihalla lounastauon. Lähdimme SEKKistä klo 14.00 aikaan.
Iltapäivä meni sitten mukavissa merkeissä kavereiden kanssa Kirvatsissa.
13.-17.5. Viikonloppuna
Tiialla oli vapaa viikonloppu, mutta minulla ei. Tuskailin epätoivoisen tehtävälistan parissa, järjestelin tulevia toimintoja, äänitin Esa Vienamon kanssa Taiteen rajamailla jutun ja kävin muutenkin mielenkiintoisen palaveri Esan kanssa.
Sain jotain editoitua ja Tiiakin autteli etänä seminaarijuontoja, josta oli minulle iso apu, kun tuntuu taas, että yhdelle ohjaajanrappanalle on vain kahden ihmisen työ liikaa tehdä yksin.
17.5. maanantaina Taiteen rajamailla
Menin aamulla kello 9:00 kansalaisopistolle, jossa Ari, Henna ja Eija olivat tulleet jo tulleet paikalle. Aloitimme kantamalla kamat sisään. Ari lähti viemään autoa parkkiin. Henna, Eija ja minä huolehdimme kamat hissiin ja ylös. Sitten Arikin tuli paikalle.
Aloimme järjestää Pörssi luokkatilaa ja tekemään seminaarin muitakin valmisteluita. Yhdeltätoista menimme syömään kirjaston kahvilaan.
Taiteen rajamailla Tiia ja Jaana |
Kahdeltatoista aloitimme seminaarin, jonka juontajina Jaana ja minä toimittiin.
Juonsimme seminaarin alkujuonnón ja esittelimme vieraat.
Meillä oli muutama vieras ja sitten oli kahdelta vieraalta videopuheenvuoro sekä Teatteri Neolta videotervehdys. Musiikkia soitti HPNN. Väliohjelmana oli lyhytelokuvia. Lopuksi oli keskustelu, jossa kaikki paikalla osallistuivat mukana. Seminaarin jälkeen lähdin heti kotiin. Kello oli noin 15.00. Ari, Henna ja Eija jäi järjestelmää vielä luokkaa.
18.5. tiistaina
Lähdimme kello 8:00 Reposaareen. Kävimme Arin mökiltä hakemassa yhden kameran mukaan. Sitten jatkoimme Reposaareen. Olimme jo tuntia ennen kuvauksia reposaaressa, kuten oli tarkoitus. Ajoimme takarannalle lähelle linnakepuistoa, johon olimme sopineeet Hyviksen kuvaukset.
Reposaaressa kuvauskeikalla |
Teimme kävelylenkin takarannalla katsomassa kuvauspaikkoja. Takaisin tulimme kylän kautta. Hyviksen porukka oli jo paikalla, kun tulimme takaisin.
Joimme ensin kahvit ja minä söin palan piirakkaa. Sitten aloitimme kuvaukset. Ari kuvasi ja minä toimin äänittäjänä.
Takarannalla ja linnakepuistossa kuvasimme muutaman kohtauksen. Sen jälkeen siirryimme vielä kuvaamaan jalkapallokentälle, jossa kuvasimme kävelyfutista, yhden runon sekä Hyviksen terveiset Suomen mielenterveysseura keskusliiton 50 v juhlille.
Kun kuvaukset menimme Mäntyluotoon Messiin lounaalle. Lounaan jälkeen menimme kotiin.
19.5. keskiviikkona
Ari haki minut kotoa kello 8.00. Lähdimme ajamaan Keuruulle.
Sää oli sateinen. Olisimme muuten pitäneet pienen kahvi- ja jaloittelutauon ulkona, mutta sateen vuoksi kävimme kahvilla huoltoasemalla ja samalla vessassa.
Huoltoaseman tauon jälkeen jatkoimme Keuruulle. Saavuimme perille SPR Pisara tilaan, jossa saimme lounaaksi hyvää pitsaa.
Lounaan aloimme suunnitella kuvauksia. Ennen kuvauksia pidimme vielä kahvitauon ja teimme pienen rentoutusharjoituksen.
Kuvasimme Pisarassa ja keilahallilla sekä keilahallin lähellä.
Kuvausten jälkeen suuntasimme Keurusselän hoteliin, jossa meillä huoneet varattu. Kun saimme avaimet huoneeseemme, veimme tavarat sinne ja pidimme tunnin tauon tai ainakin minä pidin. Sitten menimme hotellin ravintolaan syömään. Siellä oli hyvää ruokaa.
Ruuan jälkeen kävimme ulkona kävelyllä katsomassa seuraavan päivän kuvauskohteita ja kiersimme luontopolun.
20.5. torstaina
Melkein nukuin pommiin, kun jostain syystä ei herätyskello ei herättänyt. Onneksi kuitenkin havahduin kymmenen minuuttia ennen aamiaisaika ja ehdin aamiaiselle ajoissa. Aamiainen oli hyvä, kuten yleensä hotelliaamiainen on.
Aamiaisen jälkeen huoneessamme vähän vielä lepäämässä ja pakkaamassa.
Veimme autoon jo semmoisia kamoja autoon emme enään tarvinneet. Oikeastaan ainoa asia minulle jäi oli käsilaukku. Kuvaus kamoja emme vieneet autoon.
Aloitimme toisen kuvauspäivän aamupalaverissa takkahuoneessa.
Keuruun kuvausporukkaa |
Kuvasimme jotain kohtauksia hotellin sisällä sitten siirryimme ulkokuvauksiin.
Minusta kaikki näyttelijät suorittivat erinomaisesti omat roolinsa. Erityisesti arvostan Keuruun Norpan heittäymistä roolinsa. Myös keijun rooli jäi mieleen hyvällä tavalla. Loistotyötä kaikilta muiltakin.
Lounaan ja kuvausten väliin jäi vähän aikaa. Ari tarkasteli päivän tuloksia, samalla mietti vähän editointeja.
Vähän ennen lounasta pakkasimme loput tavarat autoon. Sitten menimme lounaalle, jossa saimme alkuruoaksi Caesar salaatin. Pääruoaksi oli joko possua tai lohta. Itsellä oli se possua. Jälkiruoaksi oli jäätelöannos. Kaikki ruuat olivat maistuvia.
Lounaan jälkeen sanoimme heipat Keuruunlaisille ja muille. Lähdimme ajamaan kohti kotia. Ruovedellä poikkesimme hakemaan retkieväät, kun suunnittelimme tekevämme pienen kävelylenkin Seitsemisen kansallispuistossa.
Tiia Takala
Vähän on takki tyhjänä vauhtiviikkojen jälkeen... |
Mutta se on sitten jo toinen tarina. Päästiin kotiin viikonlopun viettoon kahden vauhtiviikon jälkeen. Eipä tässä nyt oikein kunnollista vapaapäivää ehtinyt pitämään, kun oli keskeneräisiä asioita kerääntynyt taas kokolailla paljon. Tiia on naputellut viikon rapsaa ja minä tein mitä huvitti vasemmalla kädellä laiskottelun lomassa. Vauhtiviikot vaan jatkuu taas ensi viikolla, joten järjestelemistä on paljon ja deadlinet käy päälle vapaallakin.
Ari Impola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti