lauantai 11. elokuuta 2018

Turun Tärskyjen ja Vilkkujen editointipaja 11.8.2018

Menossa oli Turun Tärskyjen ja Vilkkujen kolmas elokuvakurssi päivä. 



Kesäkuussa kuvattiin kaksi päivää ja nyt 11.8.2018 oli vielä yhteinen editointipäivä.

Päivän ohjelmassa oli editointia kahdella koneella, musiikin tekemistä, valokuvien ottamista, blogin kirjoittamista ja kaikkea muutakin kivaa. 



Raakaleikkaus saatiin valmiiksi ja myös musiikia syntyi.

Editointipäivän jälkipuintia

- Siinä se, ainakin saa tehdä.
- Hyvältä tuntuu, säveltäminen oli hankalaa
- Raakaleikkauksen tekeminen oli haastavaa, mutta kivaa.
- Mukava yleisfiilis
- Kivaa oli
- Hyvin meni



Editointi oli kurssilaisille uutta ja jännittävää. Kaikille editointi ja säveltäminen oli uusi kokemus. Ensin tekeminen tietokoneella jännitti, kaikilla oli pieni epäilys omasta osaamisesta ja omien taitojen riittämättömyydestä. Apua, miten minä osaan? Mutta pikkuhiljaa jännitys alkoi laskea ja tekeminen oli mukavaa. Editointipäivänä väkeä oli mukavasti paikalla ja työ saatiin tehtyä ilman suurempaa kiirettä.



Päivässä oli tiukkoja tilanteita, sillä ei se leikkaus ole metripeliä ja dramatiikkaa, sillä pitää musiikista löytyä kunnon potkua elokuvaan. Elokuvan loppusilaus sujui hyvin ja minulla oli hauskaa!

Vaikka työ oli haastavaa, niin kurssilaiset olivat ahkeria ja kaikki olivat omalla tavallaan mukana, niin kuvaamisessa, näyttelemisessä, äänittämisessä, kuin editoinnissakin. Allekirjoittaneelle tämä oli ensimmäinen yritys tehdä kurssi muillekin kuin tutulle porukalle. Aina jaksan yllättyä, mitä taitoja ihmisistä löytyy kun he pääsevät yrittämään tosissaan. 



Ensi-ilta on sitten 24.8.2018 kansainvälisillä Blue Sea Film Festivaaleilla. Sitten pidetään Turussa oma ensi-ilta ja sitten vasta muu maailma näkee elokuvan. 

Blogin kirjasi Mikko ja Ari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti