perjantai 31. elokuuta 2018

Osallisuus teatterin väkeä osa 2

Porissa toimii Osallisuus teatteri tiistaisin
ja syksyn esityksiä sekä 

tapahtumia suunnitellaan kiivaasti.


Kaiken tohinan ohessa
kerroimme viime viikolla hieman
millaisia kavereita meitä täällä on
ja nyt kerromme lisää.




Santeri Saarinen

Olen porilainen, asun Tynkäkujan asuntolassa.
Käyn töissä Monituotteessa
ja avotöissä pesulassa.

Vapaa-aikana käyn uimassa
ja kuuntelen musiikkia.

Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen.



Anneli Erola

Asun asuntola Tyrnissä Lokki solussa. 
Käyn töissä Ojantien toimintakeskuksessa
maanantaista perjantaihin.

Rakastan musiikkia ja tykkään laulaa karaokea. Vapaa-ajalla myös lenkkeilen.
Olen parisuhteessa 
ja varmaan kihlautuminen on edessä 
jossain vaiheessa.
Luonteeltani olen iloinen ja ahkera ihminen.
Tässä oli kaikki mitä haluan kertoa.




Matti Virtanen

Olen porilainen nuori mies. 
Asun Tynkäkujan asuntolassa.

Käyn töissä Ojantien toimintakeskuksessa.
Harrastuksiini kuuluu kirpputoreilla kiertäminen 
ja kädentaitojen kurssi. 

Kirpputoreilla kiinnostaa eniten 
vanhat tavarat ja huonekalut. 
Minua viehättää erityisesti 
punaiset vanhat mökit ja Suomen maaseutu. Maaseudulla on rauhallista ja hiljaista. 
Maalla voi myös lämmittää saunaa 
ja kantaa saunaan vettä. 
Nykyajan mukavuudet on silti ihan ok.

Olen luonteeltani isäntätyyppi. 
Isäntätyyppi huolehtii kodinhoidosta 
ja ruuanlaitostakin.



Matti Rantanen

Asun Koivukujalla Juhanan tuvassa. 
Olen alkuperäinen porilainen, 
ei musta saa 
muuta paikkakuntalaista kirveelläkään.

Käyn töissä Monituotteessa ainakin toistaiseksi. Tulevaisuudessa on ehkä mietinnässä 
eläke tai mitä lie.
Nämä ovat kuitenkin niin isoja asioita, 
että ei niistä osaa vielä sanoa mitään. 
Kaikki on arvoitusta.

Olen mukava Avain orkesterissa kakkos äänenä. 
Näihin treeneihin menee oma aikansa 
ja keikkoja on tulossa neljä tänä syksynä.

Vapaa-ajalla kuuntelen musiikkia 
ja lenkkeilen sään mukaan. 
Pyörällä olen kiertänyt Ulvilankierrosta 
ja nyt odotan Ulvilan sillan valmistumista, 
että pääsisi luonnikkaammin pyörällä. 

Viime kesänä pyöräiltiin 
7 kertaa Ulvilaan ja takaisin.

Luonteeltani olen räjähtäväinen välillä, 
mutta myös tasainen ja huumorintajuinen.



Mikko Ketola

Asun Porissa omassa asunnossa itsekseni. 
Käyn töissä Monituotteessa 
maanantaista perjantaihin. 

Perheeseen kuuluu isä ja äiti sekä isoveli. 
Olen säännöllisesti perheen kanssa tekemisissä. 
Olen myös neljän lapsen setä.

Olen viihtynyt Monituotteessa jo kohta 20 vuotta . 
Ensi keväänä tulee 
20 vuotta Monituotetta täyteen.

Harrastuksia on paljon, 
lukeminen, musiikin kuuntelu, 
musiikki kerho, kirppareillä kiertely. 
Olen mukana Ari Impolan mediakurssilla 
monenlaisissa tehtävissä. 

Olen myös kokemuspuhuja 
ja saanut koulutuksen siihen hommaan.
Luonteeltani olen rauhallinen, ahkera 
ja tempperamenttinenkin. 



Tiia Takala

Asun Porissa keskustan lähellä ja itsenäisesti. 
Käyn Monituotteessa maanantaista torstaihin. 

Harrastan judoa ja olen kilpaillutkin lajissa. 
Olen kirjoittanut runoja 
ja sanoittanut kappaleitakin Avain orkesterille.

Luonteeltani olen rauhallinen. 
Teatteriproggis on ollut kivaa 
ja olin mukana käsikirjoituksen kirjoittamisessa. 
Piitää vaan suhtautua avoimin mielin  
ja kokeilla jotain uuttakin.



Jani Ahoranta

Asun asuntola Apollossa Porissa. 
Käyn töissä Monitutteessa.

Olen viihtynyt Monituotteessa hyvin. 
Tykkään laulamisesta 
ja karaoke on hieno juttu.  

Kuuntelen myös vapaa-ajalla musiikkia.
Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan. 
Harrastan myös jalkapalloa. 
Olen pelannut Musan salamassa. 
Harjoitukset ovat joka keskiviikko Karhuhallissa. 




Keijo Nikula

Asun Porissa asuntola Apollossa. 
Käyn Moniituotteessa neljänä päivänä viikossa. 
Maanantai on vapaapäivä. 

Olen tullut 16-vuotiaana 
Monituotteeseen töihin,
joten työvuosia on kertynyt paljon.  

Vapaa-ajalla lenkkeilen paljon, 
luen lehtiä muun muassa 
Satakunnan kansaa tulee luettua joka päivä.

Teatteri on hieno harrastus 
ja tykkään käydä teatterissa.

Olen luonteeltani rauhallinen 
ja ystävällinen mies. 
Tykkään huumorista.


Ensi viikolla taas vähän lisää meistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti