Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkaraportti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkaraportti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. elokuuta 2024

Blue Sea Film Festivaalimatka 23.8.2024

Linja-auto haki meidät 8:57. Se oli vähän myöhässä, mutta se ei haitannut yhtään mitään.

Merikarvian porukka oli jo linja-autossa. Menimme Monituotteeseen, jossa joimme kahvit ja söimme leipää. Matkan johtajana olivat Milla ja Eija. Ojantien ja Merikarvian porukka teki kierroksen meidän työpaikallamme Sen jälkeen menimme Eurajoelle hakemaan porukkaa kyytiin.

Täältä tullaan Bluukkarit!

Eurajoen jälkeen pidin pienen aamupäivän puheen. Sanoin, että hyvää aamupäivää kaikille sekä pidetään hauska päivä eikä ketään kiusata. 

Meitä kuljetti Top-Liikenne niminen firma ja linja-autonkuljettaja oli Timo niminen. Jatkoimme matkaa kohti Raumaa eli Blue Sea Film Festivaalille. Kello kymmenen oli ensin lasten lyhytelokuvia, mutta me tulimme vasta toiseen näytökseen. Kun pääsimme Raumalle, söimme pikaisesti eväät ja menimme sisälle. Minä Eija ja Ari olimme juontajat.

Päivän juontajat Eija ja Ari

Sen jälkeen jaettiin kunniakirjat mitkä olivat kehyksissä. 

Toisessa osassa laulettiin pari  kappaletta. Sanoin että porukoille pitkä taakse lyhyemmät eteen seisomaan.


Osallisuus teatterin yllätyskeikka elokuvateatteri Iso-Hannussa

Elokuvien jälkeen menimme syömään Pizza-buffettiin ruokaa. Meitä oli aika paljon porukka, Monituote ja Ojantie ja Merikarvia sekä Eurajoki porukka. Huittisista oli Markus ja Rauman porukkaa oli myös. 

Ruoka oli hyvää ja Merjakin oli mukana. Sain Merjalta kaksi Me Itse paitaa, musta t-paita ja oranssi.

Minä sanoin Arille, että minä käyn vähän aikaa kuluttamassa. Kävin ostamassa viikonlopun hyvät Rauman Prismasta.

Porukat lähti linja-autolla ja minä jäin vielä Jaanan, Santeri, Tiian ja Arin kanssa avajaisiin.

Ennen tätä avajaistapahtumaa kävimme vähän puistossa harjoittelemassa KeMuja varten lauluja.


Pihatreenit Rauman Kanaalin rannalla

Päätimme, mitä siellä KeMuissa vedetään. Siihen ei ole oikeastaan enää montaa päivääkään jäljelläkään. 


Seuraava keikka on Helsingissä KeMuissa

Sitten vietettiin iltaa avajaisissa.

Ari kukitettiin festivaalien avajaisissa


Mutta tiistaina jatkuu taas meidän teatteri ja musiikkitreenit on taas iltapäivällä kuten aina. Jaana on meidän mukana myös. Juttelin Jaanan kanssa kuulumisia ennen kuin menimme syömään ja avajaisiin. Jaana tarjosi meille molemmille Coca-Colan, koska kun auttoi häntä tänään.

Kun tiistaina on teatteri, niin sanoin Jaanalle, että minä otan ensin oman tarjottimen ja sitten tuon sinun tarjottimesi ruokailussa pöytään myöskin.

KIITOS

Blue Sea Film Festivaali raportin kirjasi
Eija Railo

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Keskiviikon erikoisraportti eli Keuruun matkaraportti

Koronasulkujen vuoksi TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeella oli ensimmäinen työmatka Satakunnan ulkopuolelle puoleentoista vuoteen 21.4.2021. Matkasta ja reissupäivästä otettiin kaikki mahdollinen ilo irti ja tässä Tiian erikoisraportti päivästä. Kiitos yhteistyöstä Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Keuruun Seudun Kehitysvammaisten Tuki.
 

21.4. keskiviikon erikoisraportti eli Keuruun matkaraportti

Etäkurssilla 14.4. käytiin läpi elokuvan tekemisen perusteet


Keskiviikkona heräsin vähän ennen seitsemää. Tein aamupalaksi mikrossa munakkaan. Söin ja tein aamutoimia. Tiskasin jopa vähän, join kahvia ja söin voileipää.

Omien asioiden takia vein roskat ja lähdin lenkille ennen kello 9:00. Otin kameran mukaan.

Lähdin lenkille myös siksi, että minulla tällä hetkellä omana tavoitteena kävellä 21 päivää peräkkäin 10000 askelta. Vähän täytyi saada pois tuosta 10000 askeleesta ennen Keuruulle lähtöä.

Lenkkeilin lähellä kotia koko ajan ja räpsin muutamia valokuvia. Sain kasaan noin puolet askelista. Vähän ennen kymmentä tulin takaisin menin rappukäytävään odottamaan Aria.

Ari tuli hakemaan minut 9:58, joten Ari oli kaksi minuuttia etuajassa.  Sovimme heti, että teemme tästä hyvän päivän. Sen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Keuruuta.

Matkalla pohdimme mitä Osallisuus teatterin kanssa tehdään ja miten Merikarvian tapaamisen kanssa käy. Pohdimme, että voisimme kävely kokouksen järjestää teatterin kanssa 3.5. HPNN pitäisi aloittaa treenit.  Matkalla pohdimme, että teemme Tukiliiton elokuvaa laulun, joka kertoo kumppanuudesta, pienistä onnistumisen iloista ja siitä, kuinka kiitos tulee joskus pienistä eleistä. 

Matkalla kuuntelimme musiikkia. Pysähdyimme juomaan kahvit, syömään voileipäivät ja jaloittelemaan Virroille kanavan viereen. Kun kahvit oli juotu, vähän jaloiteltu ja muutama valokuva otettu, niin jatkoimme matkaamme Keuruulle.

Keuruulle mentiin yhden pysäytyksen taktiikalla

Yhden aikaan saavuimme Keuruulle. Etsimme SPR tilan menimme Sinne Ari kertasi elokuvan tekemisen käytännön. Ja sitten kuvasimme Keuruun elokuvaryhmän kanssa pienen harjoitteluvideon, jossa kaikki ryhmäläiset saivat kokeilla kuvaamista, äänittämistä ja ohjaamista sekä kameran edessä olemista vuorottelen. Minä otin valokuvat.

Keuruun elokuvaryhmä sai tiukan kouluspaketin ja teki siinä sivussa ensimmäisen elokuvansa


Ari ohjasi kokonaistilanteen ja minä avustin. Sitten ryhmäläiset ideoivat tulevaa elokuvaa. Minä otin valokuvia ja Ari editoi videon. Sitten katsoimme videon. 

Puoli kolmen aikaan menimme syömään. Anne vei meidät ravintolaan, josta saimme hyvät hampurilaiset ja lohkoperunat. Ruokajuomaksi joimme vettä.

Kun olimme syöneet lähdimme Keuruun seurakuntasalille, jossa oli muotinäytöksen kuvaukset. 

Muotinäytös kuvauksia Keuruun seurakuntasalissa

Niitä olikin hieno kuvata. 


Videokuvien lisäksi otettiin muutama sata valokuvaa

Olimme varanneet kuvauksiin 2 tuntia aikaa, mutta muotinäytöksen esiintyjät olivat niin hyviä, että saimme kaikki purkkiin puolessatoissa tunnissa.


Ari hoiti ykköskameran kuvaukset


Kuvausten jälkeen laitoimme kamat kasaan ja kävimme ottamassa pientä huikopalaa. Pakkasimme kamat autoon lähdimme ajamaan kohti Poria. 

Matkalla pysähdyimme Virtojen Rotkojärvelle kahville kahvimajaan.

Virtojen Rotkojärven kahvilasta aukeaa hienot näkymät


Kävimme vielä jaloittelemassa Pomarkun suolla. Molemmista paikoista otimme valokuvia.

Pitkän päivän hieno päätös


Kotona olin vähän kymmenen illalla. Päivä oli pitkä, mutta hieno.

Tähän hyvä päättää tämä erikoisraportti Keuruun matkasta.

Tiia Takala