MEKA TV erityisryhmät ja Satakunnan meikäläiset käynnistävät HYVÄ ELÄMÄ -hankekautta yhdessä. 15.4. kokoontui Satakunnan meikäläisten puheenjohtajat ja HYVÄ ELÄMÄ -ohjausryhmä. 16.4. samoja asioita pohdittiin Osallisuus teatterin Tulevaisuuden pajassa.
Tässä muutama kirjoitus teatteritoiminnasta.
Suuri Tulevaisuudenpaja ja ideointipäivä Monituotteessa
Santerin kirjoitus
Aamu aloitettiin suunnittelemalla tulevia juttuja. Tämän kauden kohokohtia on Förskotti Juhannus Sahalaistenkadulla ja pihajuhlat 20.6. Seuraava Iso ponnistus on 23.8 Sinisen Meren Elokuvajuhlat Raumalla, jossa on kolme elokuvanäytöstä na otosta ja sinne mennään isolla porukalla, koska Satakunnassa on neljät 30 vuotisjuhlat, koska Eurajoki, Monituote, Ojantie ja Merikarvia elokuvatoiminta täyttää 30 vuotta. Minä olen siellä taas koko päivän.
Sitten seuraava suuri päivä on 10.9. Silloin on Osallisuusden jäljillä -näyttelyn avajaiset ja sitten ruvetaankin keskittymään joulukuun seminaariin ja ekaan näytökseen.
Mikon kertomaa
Suunnittelimme tulevaa toimintaa. Saimme paljon tietoa ja
uusia päivämääriä. Kankaanpään Ilmaisutaidon pajapäiväni tuli
tarkistetuksi. Hyvä elämä -biisin suunnittelu alkoi. Toimintaa on koko loppuvuodeksi ja näytelmän ja
seminaarin nimi on Hyvä elämä sivistyneesti.
Laulamisen lisäksi Janilta sujuu myös valokuvaaminen
Sitten kysyin Janilta, mikä on hyvää. Jani tykkää soittaa kitaraa ja laulaa la laa…. että saataisiin keikkaa. Hyvää on myös treenipäivät.
Pertun juttu
Toivon lisää kehittelyä ja menestystä musiikki
teatterin bändille ja itselleni seuraavaa vaihetta kohti osallisuutta. Tykkään laulella ja soitella.
Erikin kertomaa
Olen ollut toiminnassa mukana kolmekymmentä vuotta. Olen tykännyt olla ja jatkan edelleen. Olen tykännyt näytellä. Sitten laulamisesta minä olen tykännyt sekä soittaa rytmi soitinta. On mahdollista kokeilla erilaisia soittimia.
Erikin jutun kirjasi Eija
Olisi hienoa, että saisin laulun sanoja, saisin treenata niitä
lauluja. Olisi kiva päästä studioon äänittämään musiikkia. Olen ajatellut, että
jatkan, jos toiminta jatkuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti