maanantai 21. elokuuta 2023

Nollauspäivä elokuussa 2023

Tiian ja Arin nollauspäivä 21.8.2023

Maanantaina pidettiin nollauspäivää, Bluukkarit on riehuttu, välillä pidetty vapaata syvään hengittäen ja uudet haasteet odottavat.

Tänään tehtiin viikkomenua ja tätä nollapäiväblogia, valmisteltiin uutta työviikkoa ja rauhoituttiin hetkeksi ennen seuraavaa riehumisaaltoa, joka itse asiassa alkaakin heti tämän nollauspäivän jälkeen. Päätettiin siis samalla yhdessä summata, mitä tässä viime aikoina on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan tästä nollauspäivästä eteenpäin. 

Vapaapäivä elokuussa

Kiirettä on pitänyt, viimeinen Satakunnan meikäläisten Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman puolivuotiskausi on alkanut ja työmäärä tuntuu kasvavan sitä mukaa kuin työaika vähenee.



Elonkorjuun aika 

Heinäkuussa levättiin ja ladattiin akkuja hyvästä syystäkin, sillä elokuu alkoi Taiteeesta työtä -hankkeen viimeisellä vuosipuoliskolla melkoisella ryminällä.

Heinäkuun viimeisenä päivänä aloitettiin elonkorjuun aika pehmeästi ulkoavokonttorissa ja painuttiin suolle pohtimaan syksyn menoja.

Aika kiireinen on ollut elokuun alku. Paljon on elokuun aikana jo tapahtunut. Meillä on ollut monta mukavaa työpäivää.

Tähän kootaan tärkeimmät jutut niistä.

Ensin Tiia kävi päivittämässä Monituotteessa elokuun alkua ja Ari tuskaili kotitoimistossa, josta sitten haettiin ärräpäiden vauhdittamana kesäkuun työkiireiden ja heinäkuun lomalaiskottelun kadottamia tavaroita Merikarvian leiriä varten. Sitten mentiinkin näin kohti Blue Sea Film Festivaaleja, joka on perinteisesti meidän yksi tärkeimmistä välietapeista joka ikinen vuosi.

2.-4.8. oli Merikarvian meikäläisten elokuvaleiri Merry Campingillä. Täällä saatiin paljon hommia tehtyä.

Viimeinen aamiainen Merikarvialla

7.8. Tehtiin aamupäivällä etä hommia päivän ja iltavuorossa tarkistettiin editointitilanne ja tulevia järjestelyitä.

8.8. Osallisuus teatterin Kuuluvammaksi harjoitukset alkoivat. Arin mökki kutsui syksyn suunnitteluun ja lisätreeneihin Eijan, Jaanan ja Tiian. Tiistaitiimi vedettiin mökillä ja kuultiin etänä muidenkin Satakunnan meikäläisten kesäkuulumisia.

Sitten loppuviikolla Tiia ja Ari riehui SEKKissä ja palavereissä sekä valmistelivat Eurajoen markkinoihin osallistumista.

Eurajoen markkinoilla Eurajoen meikäläisten kanssa

12.8. Eurajoen markkinoilla oltiinkin sitten koko hela päivä Eurajoen meikäläisten kanssa tuomassa esille meikäläisten toimintaa.

Seuraava viikko aloitettiin silmät ristissä valmistellen Blue Sea Film Festivaalien ensi-iltoja sekä muita viikon tapahtumia.

15.8. riehuttiin koko päivä Osallisuus teatterin kanssa, tehtiin käsikirjoitusta YK:n lukutaitopäivän Anteeksi, mutta kyllä Google tietää -mininäytelmään ja musikaaliin sekä treenattiin iltapäivällä Korttelifestivaalien ohjelmaa.

16.8. keskiviikkona editointipäivän päätteeksi mentiin Uudenkoiviston muisteluryhmä muistelukävelyllä Impolassa. Ari oli yksi kolmesta ryhmän vetäjästä ja Tiia kuvasi.

17.8. Merikarvian työkeskus 40 vuotisjuhlassa oltiin Kuuluvammaksi keikalla Eijan, Jaanan ja Tiian voimalla. Hieno juhlapäivä ja hieno oli omakin keikka. Keikan ja päikkärien jälkeen Arilla olikin sitten aamukolmeen puuhaa Blue Sea Film Festivaalien elokuvien kanssa. 6 Maailman ensi-iltaa sekä yhteensä 31 lyhytelokuvaa oli taas Raumalle tarjota.

Kulminoitumispiste Blue Sea Film Festival

18.8. Blue Sea Filmi festivaaleilla siis 3 näytöstä sekä sen jälkeen SEKK ja Blue Sea Film Festivaalien 30 vuotis juhlat kaupanpäälle. 

Mukavasti oli MEKA TV erityisryhmätkin tässä kirjassa arvokkaasti esillä

Festivaalien 30 vuotis juhlakirjakin julkaistiin ja meikäläisten toiminta oli myös hyvin esillä, ollaanhan oltu mukana jo vuodesta 1996 lähtien siellä joka vuosi koronavuosia lukuunottamatta. 

Juhlahumua Blue Sea Film Festivaaleilla

Elonkorjuu loppu ja syyskyntöjen alkua

21.8. pidettiin siis jonkin sortin nollauspäivä Tiian ja Arin kanssa. Viikko on muutenkin hieman rauhallisempi, vain pari keikkaa vaan on tiedossa ja nippu syksyn järjestelyitä, menneiden raportointia sekä tehtyjä juttuja julkaistaan jahka keritään. Koitetaan myös ehkä korjata jollakin tavalla täysin rempallaan olevaa taloutta ja epävarmaa tulevaisuutta tavalla ja toisella.

22.8. treenataan Osallisuus teatterin kanssa ankarasti tulevia keikkoja. 

25.8. on Kuuluvammaksi keikka Monituotteessa työnohjaajille ja Satasoten sekä työllisyysasioiden asiantuntijoille. Tärkeä vaikuttamisen paikka ja keikka siis edessä.

26.8. on yksi merkittävämpiä Kuuluvammaksi keikkoja Porin Korttelifestivaaleilla.

Vuoden yksi tärkeimmistä keikoista tämäkin

Elokuun viimeinen viikko onkin taas vähän rauhallisempi, joskin valmistellaan 4.9. kokoontuvaan Satakunnan meikäläisten puheenjohtajien tapaamista sekä Taiteesta työtä ohjausryhmän kehittämispalaveria. Siinä sivussa edistetään Satakunnan kokemustoimijoiden videoita. 8.9. YK:n kansainväliseksi Lukutaitopäiväksi on sitten vielä työn alla se Anteeksi, mutta kyllä Google tietää -näytelmä/musikaali.

Sitten aloitetaan syyskuussa syyskynnöt kaikkien ryhmien kanssa.

No niin, nyt on tämän päivä nollattu. Huomenna taas täysi päivä tulossa.  

Nollaajina Tiia Takala ja Ari Impola





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti