Merikarvian työkeskus 3.10.2022 maanantai.
Merikarvian toinen syksyn kokoontuminen 3.10.2022
Tämän syksyn toinen kokoontuminen meidän videopiirin ryhmällä. Aamulla katselimme meidän tämän kesän yhteenvedon uutiskoosteen, jonka kuvasimme ja äänitimme viime kerralla ja jonka minä luin.
Katselimme myös Eurajoen
uutiskoosteen, joka oli myös hyvä. Teimme vähän aamupäivällä SEKKin toimintasuunnitelmaa
ja omaa myöskin.
Puhuimme ilmaisutaidon kurssista, joka järjestettäisiin
mahdollisesti ensi vuonna elokuvaleirillä, mikäli saamme leirille vielä jostain rahoitusta.
Pohdimme tämän vuoden Satakunnan meikäläisten yhteistä teemaa, se on Yhdessä me selvitään. Ensi vuonna teema voisi olla Mieluummin
yhdessä kuin yksin.
Opintomaksuihin menee tänä vuonna 216 euroa. Ensi vuoden
toimintarahoilla ja tulevillä mahdollisilla avustuksilla meidän kurssimaksut on melkein hoidettu. Opistomaksut ovat niin isoja, ettei meillä kaikilla olisi ilman tukea varaa osallistua.
Yritämme saada kolmea keskeneräistä elokuvaa valmiiksi. Ensi vuonna avustusta pitää hakea taas kulttuurilautakunnalta. Paria kuvauspäivää varten tulemme
hakemaan toiminta-avustusta. Leiriä ei ehkä ensi vuonna ole varaa järjestää.
Päivitimme meidän Facebookin ja omat kotisivumme ajan tasalle ja poistimme ne henkilöt, jotka eivät ole enää mukana. Täydensimme meidän elokuvalistaa joita on nyt 88 elokuvaa.
Meidän kaikki elokuvamme on listattu tänne.
Marko Fagerroos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti