Viikon 11. TAITEESTA TYÖTÄ niputus.
Siis viikko rapsa.
Yhdentoista työviikko päättyy,
on aika kirjata ylös
mitä tällä viikolla saatiin aikaan.
Viikon tärkein työpäivä oli keskiviikko ja Keskiviikkoseuran järjestäminen |
15.3. Maanantaina tein myös viikkomenun.
Sitten katsoin judo-elokuvan
ja kirjoitin siitä blogia.
Tässä alla se blogi.
Niin kuin muussakin elämässä
Elokuva oli kuvattu Porissa
20 vuotta sitten
Vähärauman Ortaali salissa,
joka toimi silloin erityisjudon kotisalina.
Seuralla ei ole enää mitään toimintaa täällä.
Tässä filmissä tätä judoa
kutsuttiin erityisjudoksi tai erityisryhmien judoksi.
Nykyisin kutsuttaa sovelletuksi judoksi.
Porissa ei ole enää omaa sovelletun judon ryhmää,
vaan sovelletun judokat harjoittelee
yhdessä aikuisten kuntojudo ryhmän kanssa.
Harjoituspaikkana on Porin urheilutalo.
Elokuvan kuvauspaikkoina oli
Tampereen urheiluopisto Varala,
jossa oli erityisjudon leiri.
Porin Urheilutalossa pidettiin
kansainvälinen suurleiri lokakuussa 2000
ja Handicup open kilpailu.
Porissa lokakuussa erityisjudon
kansainväliseen suurleiriin osallistui 90 judokaa.
Haastattelussa oli Reino Fagerlund (Fagu)
ja Marita Kokkonen (Manta),
suomalaisen erityisjudon kehittäjät.
Suomen erityisjudo alkoi 1989.
30 vuotta sovelletun judon juhla
ja SM kisat pidettiin Vihdissä Nummelassa.
Video herätti muistoja ja tunteita,
koska olin itse mukana Varalassa
ja Porin urheilutalolla tuolloin.
Myös sali missä tämä on kuvattu minulle tuttu.
Siellä aloitin judo harrastukseni 1998.
Oli hienoa muistella vanhoja.
Muistot ovat iloisia muistoja.
Aina tuntuu kivalta nähdä omaa harrastusta,
vaikka tällä hetkellä en pääsekään
harrastamaan tätä harrastusta.
Työviikko jatkuu
Maanantai iltapäivällä edistin vielä vähän YouTube listauksia.
16.3. tiistaina oli teatterin etätreenit,
jossa puhuimme ihmissuhde asioista.
Teatterin etätreenit |
17.3. keskiviikkona siivosin Impola-Takala säätiön
kansiosta arkistoon vanhoja juttuja.
Kirjasin ylös tiistai teatteritreenien huomiota.
Sitten mietimme Arin ja Jaanan kanssa
Keskiviikonseuran lavasteita.
Luin omia juontoa Keskiviikkoseuraan.
Emännöin ensimmäistä Keskiviikkoseuraa.
jossa haastattelin Jaanaa
ja kerroin teatterikuulumisia
sekä katsoimme Jaanan elokuvan
Elokuvan arvoinen Jaana.
Nyt kirjoitan tätä viikko raporttia.
Toivottavasti tänään saan vielä
jotakin muutakin muutakin aikaan.
Blogin kirjoitti Tiia Takala |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti