Satakunnan meikäläisten Tiistaitiimi kutsui Mian mukaan tiistain etäpalavereihin ja pyydettiin sitten myös häntä kirjoittamaan tarinaa koronan varjoista valokuvia kera. Tässä Mian juttu.
Välittäminen toisista kuuluu normaaliin elämään
Ensimmäinen reaktio
jo muutenkin masentuneena oli itku,
kun kuulin että avotyö keskeytyy toistaiseksi.
Nopeasti kuitenkin aloin ajatella,
että kun ei tälle mitään voi
ja tämä on nyt sama tilanne kaikille.
Tämän kanssa on vaan nyt elettävä ja piste.
Joidenkin asioiden kanssa on vain elettävä |
Aika onkin kulunut huushollia siivotessa
miltei lattiasta kattoon.
Kuten kuvista näkyy,
olemme ystäväni kanssa viettäneet aikaa
koirien parissa.
Niin, koirat, nuo ihmisen parhaat ystävät.
Miten olisinkaan selvinnyt tästä ajasta
ilman 7-vuotiasta Staffi-neitiä, Wimmaa.
Hänestä on tullut tärkeä ja rakas.
Tärkeä ja rakas |
Olemme myös käyneet ulkoiluttamassa
ystäväni vanhempien Japanin pystykorvaa, Minniä.
Olen ulkoillut varmaan kilometreissä yhteenlaskettuna
niin pyörällä kuin jalan enemmän
kuin yhden vuoden aikana yleensä.
Kelit on olleet ainakin
ihan mielettömän hienot
tämän kurjuuden keskellä.
ONNEKSI nämä poikkeusolot
eivät sattuneet pimeimpään
ja kelien puolesta huonompaan
eli marraskuulle.
Nautitaan keväästä ja ihanista ulkoilusäistä.
Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.
Pysytään terveinä.
Nyt kun fyysiset kontaktit on jäissä,
niin soitellaan, lähetetään kirjeitä
tai puhutaan videopuheluita läheistemme,
ystäviemme ja perheemme kanssa.
Toisista voit huolehtia nyt parhaiten
kun kyselet kuulumisia, lohdutat.
Välittäminen toisista kuuluu
normaaliin elämään tietenkin ympäri vuoden,
mutta näinä poikkeusaikoina se korostuu entisestään.
Mian hienosta kirjoituksesta ja tästä valokuvasta oli pakko tehdä tällainen runotaulu |
Mukavia kevätpäiviä kaikille!
Mia Mässeli
Kotka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti