maanantai 21. lokakuuta 2024

Studiopäivä Musiikkihuoneella

Eijan raportti maanantai 21.10.2024

Aamulla Ari ja Tiia haki minut aikaisemmin kello 9:36 aikaan. Sen jälkeen haettiin Eemelin Poijusta kello 9:47. Tulimme tänne Aki Peltosen Musiikkihuone studioon äänittämään pohjia lauluihin. 

Musiikkihuone Studiolla äänittämässä ja kuvaamassa musiikkivideota

Saatiin aika monta tehtyä.

  1. Opistolaulu - uusi laulu, joka saatiin valmiiksi tänään
  2. Ystävälaulu
  3. Mieluummin yhdessä kuin yksin
  4. Ammattimessut
  5. Näin tämä homma meillä toimii

Aika monta laulupohjaa saatiin tehtyä

Äänittämisen jälkeen mentiin syömään tuohon lounas paikkaan, mikä oli studion lähellä. Söimme ruokaa ja joimme vielä kahvit, sitten tulimme takaisiin äänitys studioon. Sekä Yki ja Matias tuli myös tänne studioon ja hekin olivat meidän kanssa syömässä lounas paikassa. Tuo lounas paikka oli ihan hyvä missä en ole ennen ollut tämä on eka kerta oli hyvät ruoat ja kahvit sekä juttu seurat.

Ari lähti viemään Tiian kotiin minä ja Eemeli jäimme tänne kuuntelemaan vielä noita kappaletta mitä saatiin aikaiseksi. 

Laulujen miksausta kuuntelemassa

Nyt Ari tuli takaisin tänne äänitys studioon.

Tänään on ollut ihan kiva päivä minulla, Eemelillä, Tiialla myös sekä Arilla, vielä Matiaksella ja myöskin Ykillä.

Ihan kiva päivä

Meillä on syysloma  koko viikon maanantaista perjantaihin myös työpaikalta, mikä on ihan hyvä juttu, että on syysloma.

Onneksi minulla on syysloma se on ihan tarpeen saa olla rauhassa koko syysloman aikana ei tarvitse tehdä mitään ainakaan liikaa.

Tiistaina 29.10. alkaa taas syysloman jälkeen teatteri juttu, missä ollaan taas kaikki yhdessä sekä varmaan treenataan näytelmä juttujakin ehkä, jos se on mahdollista. Voisi olla niinkin että treenataan ehkä lauluja meidän näytelmä hommaan varteen, mikä sekin onkin ihan hyvä asiaa.

En tiedä vielä milloin meillä on taas Me Itse kokous, mutta se voi olla tarpeen mukaan aina mitä ollaan päätetty yleensäkin aina.

Me Itselle Porissa kuuluu hyvää tällä hetkellä ainakin. Puheenjohtaja Santerille kuuluu hyvää ja varapuheen johtaja Eijalle kuuluu hyvää myöskin. Muuten meillä aloittaa uusi puheen johtaja Eemeli 1.1.2025 ja minä jatkan varapuheenjohtajana niin kauan kun jaksan vaan.

Muut kuuntelee mitä Matias soittaa sekä minäkin kuunteleen myöskin. Yki lähti käymään kaupassa ja tulee kohta takaisiin tänne studioon.

Ei ole enää montaa päivää taas ja kohta on viikonloppu perjantai päivä meikein pian. Tällainen oli varapuheenjohtaja Eija Railon raportti äänitys studiosta, missä kirjoitin tämän jutun tänään.

Tämän jutun kirjoittaja Musiikkihuone Studiossa

Ps. Tämän päivän Opistolaulusta tehdään musiikkivideo, jonka ensi-ilta on Tampereella 1.11.2024. Muita lauluja sitten äänitetään 6.11. koko Osallisuus teatterin kanssa koulutuspäivänä, jolloin muutkin saavat kokea studiossa työskentelyä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti