perjantai 8. maaliskuuta 2024

Osallisuus teatterin talvikuulumisia 2024

Teatterikuulumisia


Olen keräillyt tässä teatterin historiaa. Viime viikolla tein viime vuoden teatteri toimintakertomusta, sekin on samalla vähän teatterin historiaa. 


Haluan keskittyä nyt vähän teatterin tämän hetken tilanteeseen ja samalla vähän muidenkin ryhmien tilanteeseen. 


Teatterilaisille kerrottiin 5.3. kokoontumiskerralla surullisia uutisia. Meidän vieraileva basisti Pekka oli siirtynyt autuaammille soittomaille. Pidimme Pekalla hiljaisen hetken ja omistettiin päivän treenit hänelle.


Keikkoja tulossa ja niitä harjoitellaan

Teatterille on keväällä tulossa kaksi suurta keikkaa. Ensin Porin kauppakeskus Puuvillassa 22.3.


Osallisuus teatteri esiintyy kello 12:00


Sitten on kevätkonsertti 9.4. Porin seudun kansalaisopistolla, jossa juhlitaan samalla Monituotteen kolmekymmentä vuotta kestänyttä elokuvatoimintaa.


Nyt kerron teille vähän apuraha tilannetta. No sehän sellainen, että me saimme Satakunnan hyvinvointialueelta järjestö tukea, ja se koskee kaikkia alueellisia Me Itse ryhmiä koko Satakunnan alueella. Myös Taikelta tuli myös se mitä haettiin. Nyt on jokainen ryhmä mukana alkaneessa Hyvä Elämä -hankkeessa, joka on kolmivuotinen hanke.


Osallisuus teatteri haki apurahaa teatterileiriin ja syksyn näytelmään ohjaajaan, mutta sieltä tuli kielteinen päätös, joten meillä ei ole tänäkään vuonna kunnollista teatterileiriä. Päiväleiri pidetään varmaakin.


Pikkukeikkoja on Eurajoella sekä Huittisten Hullussa yössä. Vantaalla viritellään taas Dansku ja Keltainen kuu musiikkipajaa. Kankaanpäässä ja Huittisissa on Ilmaisutaidon pajapäivät.


Syksyksi on tulossa vaikka hienoja tapahtumia, mutta niistä myöhemmin lisää.


Uuden hankkeen logoluonnos


Nyt nautitaan siitä, että uusi hanke alkoi.


Osallisuus teatteri yhteisövastaava
Tiia Takala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti