perjantai 17. maaliskuuta 2023

Merikarvian meikäläisten toimintasuunnitelmat 2023 toteutuvat

Merikarvian työkeskuksessa maanantaina 13.3.2023 kävimme läpi  meidän tuki anomuksia. Toimintasuunnitelma ja tuki toiminnalle on nyt selvillä.

Marko kirjoittaa tilannekuvaa

Haimme tukea kesän elokuvaleirille sekä kuvauksiin Merikarvian kunnalta yhdestä testamenttirahastosta ja saimme 760 euroa, sen mitä tarvitsimmekin. Lisäksi nimetön taho lahjoitti meille 300 euron lahjoituksen toimintaamme tukemaan. 

Taike Taiteesta työtä -hankkeelle on tullut Satakuntaan 15000,- avustus, josta meille tulee 1500 euroa osuus ohjaajan palkkakuluihin eli työpanos meidän elokuvien tuotantoon, koulutukseen ja ohjaukseen. Tukiliitolta saimme Satakunnan meikäläisiltä alueellisita toimintarahaa, josta meidän osuus on 300,-. Tällä saadaan matkakuluja ja leiriruokailuita peittoon sekä päästään tapaamaan muita Satakunnan meikäläisiä.

STEA leikkasi Me Itse toimintarahasta 25%, mutta täältäkin saimme 300,-. 

Kansalaisopistosta saamme ohjaajan 12 opintokerralle yhteensä 60 tuntia vuodessa. 

Näillä tuilla saamme toimintaa koko vuodeksi. Töitä kyllä riittäisi isommallekin porukalle, sillä teemme isoa Merikarvian elokuvaryhmän 30 vuotis historiikkiä ensi vuoden juhlavuotta ajatellen.

Opistosta lähdemme kesälomille 27.3.

17.4. Päivi ja Marko osallistuvat Porissa Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaamiseen sekä Taiteesta työtä ohjausryhmän kehittämispäivälle.

15.5. meillä on suunnittelu- ja kuvauspäivä Merikarvialla. Elokuvien tuotantoa jatkamme kesällä myös 15.6. ja 28.6. sekä mahdollisesti 29.6.

2.-4.8. meillä on elokuvaleiri Merrycampingillä.

17.8. Merikarvian työkeskus täyttää 40 vuotta ja tänne teemme kesällä koostevideota meidän toiminnastamme.

18.8. meillä on ainakin yksi ensi-ilta Blue Sea Film Festivaaleilla, jossa SEKK ja festivaalit juhlivat 30 vuotis juhlaa.

Kaikille näillä elokuvilla työstämme ja valmistelemme ensi vuonna toteutuvaa elokuvaryhmämme 30 vuotis juhlavuotta, jolloin julkaisemme historiikkimme ja teemme näyttelyn omasta toiminnastamme. Tekeillä on myös historiikkielokuva, jonka animaatio osuuksia olemme jo alkaneet kuvaamaan.

KeViKe TV kävi tekemässä juttua vuonna 1993 ja seuraavana vuonna alkoi meidän toiminta

Opistokurssi jatkuu 18.9. ja kokoonnumme joka toinen maanantai 6 kertaa syksyllä.

4.12. järjestämme kehitysvammaisten teemaviikolla Merikarvialle oman tapahtuman.

Marko Fagerroos
sekä taustatuki Ari Impola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti