perjantai 10. kesäkuuta 2016

Yhdenvertaisena animaatiopajat 6.-14.6.2016

MEKA TV, Satakunnan meikäläiset ja SEKK 
ovat hakeneet jo lähes vuoden verran 
rahoituksia Yhdenvertaisena -työpajoihin 
erilaisten hankkeiden ja eri kohderyhmien kanssa, 
mutta vasta nyt kesäkuussa saatiin 
sen verran kaavittua nappulaa, 
että oma ensimmäinen Yhdenvertaisena 
paja pystyttiin järjestämään.

Kehitysvammaliiton Verneri tilasi 
Satakunnan meikäläisiltä ja MEKA TV porukalta 
3 animaatiota kehitysvammaisten työelämästä. 
Saman tien päätettiin pitää työpajoja 6.-14.6. välillä 
sekä SEKKissä että Ojantien animaatiopajassa. 

Tilaus-animaatioiden lisäksi tarkoituksena 
oli edistää Lukutaitopäivän järjestelyitä 
sun muita kehittämisen arvoisia asioita.


Yhdenvertaisena työpajaviikko SEKKissä 6.-10.6.2016


Maanantaina 6.6. pystytettiin animaatiopaja SEKKiin 

ja aloitettiin pienellä porukassa toteutus
ja kuvattiin ensimmäiset kohtaukset purkkiin.
Ideointia oltiin tehty jo aiemmin keväällä eri ryhmien kanssa.


Tiistaina 7.6. saatiin kuvattua ensimmäinen 
Verneri animaatio "Mikko hakee töitä."


Keskiviikkona puhallettiin peli poikki 
Verneri animaatioden kanssa, 
sillä saatiin pajaan Aila ja Signe Tampereelta, 
Sami Nakkilasta, Jasmin Huitisista 
ja Riikka Porista mukaan.


Meillä Porissa kun ei yleensä laiskoja ruokita, 
niin laitoimme Ailan ja Signen töihin. 
Porilaisten vertaisohjaajien opastama 
muun keskustelun ja kehittämistyön ohessa 
he tekivät virallisen matkaraportin Poriin tulosta. 
Ja kelpo raportin he tekivätkin.



Päivällä suunniteltiin 8.9.2016 Lukutaitopäivän 

ohjelmaa ja sisältöä. 

Iltapäivällä käytiin vielä kaikkia muitakin tärkeitä asioita 
ja hoidettiin muutama byrokraattinen hidaste pois työpöydältä.

Verneri animaatiota ei kuvattu, 
mutta saatiin Helsingistä ja Tampereelta 
arvokkaita palautteita ja vinkkejä, 
joiden avulla sitten kehitettiin
leffojen käsiksiä eteenpäin.
Hieno, hyödyllinen ja tehokas
Yhdenvertaisena pajapäivä kerta kaikkiaan.


Torstaina jatkettiin Verneri animaatioiden tekemistä. 
Aamulla käytiin ensin Ojantien animaatiopajasta
hakemassa lisää hahmoja ja rakennuksia.
Näiden valmiiden kuvien kanssa
meidän pikkuryhmäme SEKKissä sitten saikin
tehokkaasti valmiiksi kuvattua
toisen animaatioelokuvan Mikko saa töitä.


Perjantaina Suomen historiassa merkitävänä päivänä
10.6.2016 kuvattiin sitten vielä
yksi ylimääräinen animaatioelokuva
vammaisten ihmisoikeuksien sopimuksen Suomen ratifioinnin kunniaksi.

Samalla tuo ylimääärinen animaatio on meidän
Lukutaitopäivän mainos.



Entäs palautteet viikosta?



Birgitta: Olen oppinut paljon animaation tekemsestä.
Olen valmis tulemaan tekemään animaatiota uudelleen.


Santeri: Oli kiva viikko, olisi enemmän tällaisia viikkoja,
että pääsisi tekemään enemmän animaatioita.
Oli myös hyvä ruuat. 


Jaana: Oli tosi mahtava viikko.
Haluaisin kiittää Signeä ja Ailaa mukavasta keskiviikkopäivästä,
jonka saimme viettää heidän kanssaan.
Toivon, että saisin tehdä enemmän animaatioita Arin kanssa.
Kiitos Ari kun olet ollut meidän kanssa tässä pajassa
ja jaksanut kannustaa meitä. Kiitos Yki hyvästä ruuasta.



Ojantien animaatiopajassa 13.-14.6.2016


Maanantaina saimme vieraaksi Jaana Teräväisen Leija lehdestä.
Juttua päivästä tulee myöhemmin, joten ei tästä tämän enempää.


Maanantaina saatiin lähes kaikki kuvattua
ja tiistai olikin sitten varattu äänitöille,
Osa äänitöistä tehtiin edellisellä viikolla
ja nyt tiistaina 
mukana oli Mikko,
joten saatiin Ojantiellä kaikki loputkin äänet purkkiin.



Valmista tulee sitten elokuussa.
Malttakaa siihen saakka 
ja muistakaa nauttia kesästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti