Merikarvian meikäläisten elokuvaryhmä on pisimpään maailmassa yhtäjaksoisesti kokoontunut kehitysvammaisten elokuvaryhmä. Se on toiminut omana ryhmänään 1994 lähtien ja tänä vuonna juhlitaan toiminnan 30 vuotis juhlavuotta. Ryhmä on kokoontunut tänä vuonna jo 2 kertaa, mutta ei kokoonnu Mediataitoviikolla. Tässä nyt kuitenkin Marko Fagerroosin blogi Mediataitoviikon merkeissä, miten on homma lähtenyt tänä vuonna käyntiin.
Maanantaina 15.1.2024
Merikarvian mediapiiri on alkanut, uusi vuosi ja uudet kujeet. Meillä oli joululomat välillä ja pidimme taukoa. Paukkupakkasta on riittänyt ja runsaasti lunta on tullut.
Nyt meillä alkoi kevätkauden kansalaisopiston mediapiiri ja meillä on edelleen käytössä opintosetelit. Kurssi jatkuu normaalisti. Suunnitelmissa on kesän leiri, joka olisi toukokuussa, mikäli meillä on rahaa siihen. 30 vuotis -juhlavuosi on tulossa tänä vuonna. Se, missä juhla pidetään, on vielä auki, se voi olla täällä työkeskuksen tiloissa tai koulukeskuksen auditoriossa tai kunnanvirastolla, suunnittelemme sitä.
Tämä alkuvuosi menee meidän hakemusten tekemisessä. Teemme iltapäivällä vielä pienen animaation. Me saimme uutta vertakin mukaan meidän ryhmään, Lotta-tyttö tuli tutustumaan meidän toimintaan ja hän voi liittyä mukaan ryhmään, joka olisi hieno juttu.
Me kokoonnumme joka toinen maanantai. Tiistaitiimi kokoontuu joka kuukauden alussa, 13.2. aloitetaan tiimi.
Maanantaina 29.1.2024
meka.tv/merikarvia
facebook.com/merikarvianmeitse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti