Aika avata Taiteesta työtä -vuosikertomuksen toinen joulukalenteriluukku.
Joulukuun toinen päivä |
Tänään joulutontut Impola ja Takala siivosivat Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiriläisten kanssa vuoden mittaan tehtyjä muistiinpanoja tekemisistään.
Piiri on toiminut Otsolan kansalaisopiston kurssina 2016 lähtien. Kurssilaiset asuvat Tekunkorven asumisyksikössä, joka on suunnattu ikääntyneille kehitysvammaisille.
Tänään muisteltiin ensin mennyttä viikkoa ja sen jälkeen mennyttä syksyä, vuotta sekä kaupan päälle pohdittiin vielä koko piirin historiikkia. Musiikkiakin kuunneltiin, kun Ari ja Tiia esittivät muutaman laulun, jonka jälkeen laulettiin kaikki yhdessä vielä muutaman joululaulun. Tästä oli hyvä lähteä joululomalle.
Miten meni vuosi 2021 koronan varjoissa?
2020 ennen ensimmäistä koronasulkua piiriläiset kokoontuivat Otsolan kansalaisopistossa ja kurssille osallistujia oli muualtakin. Syksyllä 2020 päädyttiin sitten siihen, että kokoonnuttiin Tekunkorven kerhohuoneessa eikä muualta otettu opistokelijoita, kun kokoontumistilat olivat aika pienet. Syksystä 2020 lähtien Arin mukana on kulkenut Tiia vertaisohjaajana. Tiia on toiminut myös kirjurina, jotta muistaisimme paremmin, mitä olemme muistelleet ja näistä muistiinpanoista saimme sitten koottua tämänkin joulukalenteriluukun.
2021 vuosi alkoi tammikuun puolesta välistä ja kesälomille jouduttiin lähtemään jo helmikuun talviloman jatkeeksi seuraavan koronasulun vuoksi, joka oli erityisryhmille jo 4. koronasulku.
Alkuvuonna keskusteltiin kaikesta mahdollisesta, katsottiin elokuvia, mm. oma Hiljaiset muistot elokuva.
Piirissä keskusteltiin myös paljon Osallisuus teatterista ja seurattiin koko vuoden ajan teatterin toimintaa ja musikaalin etenemistä. Kirjoitettiin blogeja toiminnasta, otimme ja katsoimme valokuvia, tehtiin yhdessä runoja, laitettiin juttuja sosiaaliseen mediaan, teimme viestejä päättäjille, osallistuimme somekampanjoihin ja niin edelleen.
Päättäjille halusimme korostaa sitä, että myös iäkkäämmät kehitysvammaiset tarvitsevat elinikäistä oppimista.
Yhteisen runon tekemistä |
Talvilomille lähdettiin suurin odotuksin ja suunnitelmin, keskusteltiin myös Jaanan kanssa etänä, mutta niin siinä sitten kävi, että korona sulki kurssitoiminnan loman jälkeen.
Syksylläkin oltiin vähän epätietoisia, voidaanko kurssia jatkaa, mutta onneksi saimme jatkaa.
Syksy kului rattoisasti elokuvia katsellen, keskustellen, runoja tehden, musiikkia kuunnellen, Osallisuus teatterin ja Satakunnan meikäläisten toimintaa seuraten ja omia muistoja kertoen.
Musiikkituokioita pidetiin syksyllä useampiakin |
Ari ja Tiia harjoittelivat myös musikaalin lauluja piirissä ja esitimme myös Tukiliiton KIITOS 60 vuotta -kiertueen ohjelmiston tekunkorpilaisille.
Tehtiin myös TikTok joulukalenterivideo ja se on tällainen;
@mediaakaikille Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin riittävän hyvä joulukalenterin luukku 2. #meitse #satakunnanmeikäläiset #mediaakaikille #taiteestatyötä #pori
♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille
2.12. oli siis viimeinen kerta tänä vuonna ja ensi vuodeksi on taas mukavia suunnitelmia lisää. Ajattelimme tehdä näyttelyn tehdyistä runoista ja valokuvista sekä kokoamme omaa ryhmän historiikkiä KeViKe/MEKA TV 30 vuotis juhlavuoden kunniaksi. Onhan kurssilaisista osa ollut toiminnassa mukana jo kolmena vuosikymmenä ja neljäs vuosikymmen alkakoon ensi vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti