keskiviikko 22. joulukuuta 2021

22/24 joulukalenterissa Arin ja Tiian työvuosi

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja tänään vuoden viimeisenä yhteisenä työpäivänä me reissutontut Ari ja Tiia pohdimme mennyttä vuotta työparina.

Yksi vuoden noin kahdestakymmenestäneljästä esiintymisestä

Työparityöskentely ei ole 30 vuotisen KeViKe/MEKA TV historiassa mikään uusi asia. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Arilla on ollut aina joku kokemustoimija työparina silloin, kun on ollut vähänkään säännöllistä työtä tarjolla. Mukana matkassa on ollut Jaana, Piia, Jari, Mikko, Elina ja nyt viimeiset kaksi vuotta koronan varjoissa Tiia. Myös Jaana toimii edelleen yhteistyössä työparina Arin kanssa silloin, kun tehtävät sitä vaativat.


Arin ja Jaanan yhteistyö työparina ajoittain on kestänyt jo 16 vuotta

Arin ja Tiian työvuosi alkoi 4.1.2021 yhteisellä suunnittelu päivällä. Toimintarahoituksesta ei ollut vielä mitään varmuutta, mutta päätettiin alkaa vuosi näin. Arilla oli jokunen tilaustyö ja Tiialla kaksi päivää viikossa SEKKissä työharjoittelua.

Tiian työt SEKKissä alkoi 11.1. ja Arin päivää myöhemmin.

Alkuvuonna tehtiin HPNN ryhmälle mesenaattikampanaa Yhdessä me selvitään, jonka tarkoituksena oli saada studioaikaa Tiian sanoittamille lauluille ja HPNN ryhmän esityksille. Kampanja oli muuten hyvä, mutta saimme vain yhden tukijan ja 15 euroa tukea, joka sekin sitten jouduttiin palauttamaan.

Jälkikäteen ajatellen kampanja ei ollut ollenkaan turha, sillä saimme jäsennettyä omaa työtämme ja nyt kun vuosi vaihtuu, tämän surkeasti epäonnistuneen mesenaattikampanjan nimi on nyt koko 2022 vuoden pääteema, YHDESSÄ ME SELVITÄÄN.

Perseelleen menneestä hankkeesta kristallisoitui kokonainen teemavuosi

Kansalaisopiskausi alkoi tammikuussa suurin osa suunnitellusti ja toimimme työparina Tekunkorvessa, Mistelin taidetestaamossa, Monituotteen Osallisuus teatterissa ja Merikarvialla sekä myös joissakin yksittäisissä tapaamisissa.

Opistojen talvilomista tulikin koronarajoitusten vuoksi kesäloma monille ryhmille. Teatteri ja Huittinen hoidettiin etänä. 

Meidän yhteinen tukipilari yhteistyölle alkuvuonna oli Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahaston 1100 satakuntalaista yhteisöelokuvaa -arkistointihanke, joka työllisti meitä 10 tuntia viikossa tammikuusta huhtikuun loppuun.

Huhtikuussa saatiin tilaustyötä Tukiliitolta. Kun 1100 arkistointihanke päättyi, alkoi toukokuussa Taiken tukemana Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman hankekausi. Se kesti lokakuun loppuun sekä vielä joulukuussa. Nämä osa-aikahankkeet ja tilaustyöt pitivätkin sitten ohjaajan leivissä ja Tiialle saatiin näin täysipainoista ohjausta ja koulutusta tehtäviin. Huhtikuun alusta lähtien SEKK ja Porin kaupunki tekivät kumppanuussopimuksen, joka työllistää myös Tiiaa aina 2024 loppuun saakka tällä erää.

Tiialle tuli Taiken, Tukiliiton hankkeiden ja Porin kumppanuussopimuksen myötä kolmas työpäivä SEKKiin. Käytännössä työskenneltiin myös neljä päivää viikossa, sillä tiistaisin toimi Monituotteessa Osallisuus teatteri. Tukiliiton kanssa tehtiin myös tuntityösopimus muutamasta työtehtävästä, josta Tiia sai samaa tuntipalkkaa kuin Ari. 

Säännölliset työpäivät, ohjaus ja soveltava mentorointikoulutus vertaisohjaajana sekä työparityöskentelyn myötä ammatillinen osaaminen kehittyi meille molemmilla vuorovaikutuksellisella työskentelymallilla, jossa kaikki työt, koulutukset ja tehtävät suunniteltiin yhdessä.

Keväällä 2021 tehtiin Tukiliiton palkkaamia tilaustöitä Keuruulla ja vähän muuallakin lyhytelokuvia tekemässä Tukiliiton 60 vuotisjuhlaan. Jouduimme koronarajoitusten ja turvallisuussyistä toimimaan työparina sen sijaan, että oltaisiin saatu isompi kuvausryhmä mukaan.

Toukokuussa vedettiin yhdessä kokemustoimintakoulutusta verkossa.

Kesällä vedettiin Satakunnan meikäläisten kanssa Ilmaisutaidon pajapäiviä sekä kuvattiin meikäläisten elokuvia Huittisissa Kiukaisissa, Kankaanpäässä, Merikarvialla ja Raumalla. Mukana pajapäivissä oli myös Jaana ja Eija. 

Kesäloman jälkeen elonkorjuun aikaan korona teki taas pahojaan ja jäätiin toista kertaa pois Blue Sea Film Festivaaleilta. Saatiin kuitenkin Merikarvian ja Osallisuus teatterin leirit toteutettua ja syyskuussa lähtivät kansalaisopistokurssit käyntiin. Syyskuussa oli vain yksi tapahtuma 8.9. Lukutaito päivän tapahtuma, mutta lokakuusta joulukuuhun esiinnyimme työparina tai Osallisuus teatterin keikoilla 17 eri tapahtumassa, joten vauhtia riitti.

Tiian summailua vuodesta 2021 työtehtävistä

  • 22.12. meidän vuosi työvuosi päättyy hyvillä mielin.
  • 13 laulua tehtiin, kuukausilauluja tammikuusta marraskuuhun sekä Kiitos Tukiliitolle laulu että Riittävän hyvä elämä.
  • Laulujen tekeminen tapahtuu niin, että Tiia tekee sanoituksen ja Ari säveltää. Sovituksia tehdään yhdessä.
  • Viikko raportit ja joulukalenterit, näitä kirjoitamme ja teimme yhdessä.
  • Yhteiset koulutukset. Ari hoitaa ohjauksen ja minä toimin vertaisohjaajana.
  • Apurahojen hakemukset, näitä tehdään usein yhdessä tehden.
  • Tapahtumien suunnittelu ja koulutukset tehtään yhdessä pohtien  
  • Elokuvien kuvaukset, Ari toimii kuvaajana ja Tiia äänittää. Editointia suunnitellaan yhdessä.
  • Toimin Osallisuus teatterin sekä Taiteesta työtä -hankkeen yhteisövastaavana.


Mietimme myös yhdessä pitkin vuotta, millainen on hyvä työkaveri. Meidän työkaveruus muodostuu seuraavista asioista.

Arvostus - arvostamme toistemme osaamista ja ammattitaitoa, emme arvostele

Avunanto - autetaan toista tarpeen mukaan

Innostaminen - osataan kuunnella toistemme ajatuksia ja ideoita, joita on hauska kehittää yhdessä eteenpäin

Kannustaminen - auttaa vuorovaikutteisesti toista vaikeidenkin aikojen 

Kunnioitus - kunnioitamme toistemme yksityiselämää ja toisiamme sellaisina kuin olemme

Luottamus - molemmat pitävät kiinni yhdessä sovituista asioista aina, kun se on mahdollista 

Rehellisyys - olemme rehellisiä toisillemme

Tasa-arvo - etsitään ja löydetään yhteisiä rajapintoja, joissa pystytään toimimaan yhdessä toistemme erilaisuutta arvostaen ja tukien 

Turvallisuuden tunne - pystyy toimimaan toisen kanssa omana itsenään

Reissutontut Tiia ja Ari

Tällaisista asioita koostuu hyvä työpari ja tällaista mallia me haluamme kehittää muillekin jaettavaksi.

4.1.2021 päätimme, että kirjaamme vuoden tapahtumia ja raportteja loppuvuoden joulukalenteria varten ja tässä nyt tämä vuosikertomus 22/24.

Toistakin joulukalenteria ollaan tehty yhdessä ja tässä se toinen Satakunnan meikäläisten TikTok kalenteriluukku 22/24.


@mediaakaikille

Usein toistuva ongelma, jonka ratkaisuun löytyy riittävän hyvä ratkaisu 22/24 ##joulukalenteri ##taiteestatyötä ##riittävänhyväelämä

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti