Me Itse ja Satakunnan meikäläisten joulutunnelmia
Satakunnan meikäläiset matkustivat junassa 18.12. Tampereelle synkkien pilvien varjostaessa matkaa.
Kahden vuoden tauon jälkeen Satakunnan meikäläiset Tampereella
STEAlta oli tullut ikävä joululahja Me Itse ry:lle ja se koskee ikävästi myös Satakunnan meikäläisiä. STEA leikkasi 2022 avustuksista puolet ja aikoo lopettaa Me Itse ry:n tukemisen kokonaan vuonna 2023.
Mennään kuitenkin tekemään Me Itse ry:lle vuoden 2022 julkilausumaa. Mukana Satakunnasta on Henna Huittisista, Päivi Merikarvialta, Samuli Harjavallasta, Janne Eurajoelta, Santeri Porista, Jaana Me Itse ry:stä ja Tiia Osallisuus teatterista sekä yksi virkaheitto taustatuki Ari. Tampereelta saamme vielä kavereiksi Seinäjoen ja Kauhajoen meikäläisiä. Jassukin nähtiin.
Samalla reissu on Satakunnan meikäläisten puheenjohtajaringin sekä puolikkaan Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman ohjausryhmän suunnittelu- ja kriisipalaveri. Tämä ryhmä rämä on kokoontunut 4 kertaa vuodessa eKr (ennen Koronaa), mutta viimeinen tapaaminen on ollut Rovaniemellä Me Itse päivillä lokakuussa 2019. Seuraavana vuonna ei päästy yhdessä kokoontumaan laisinkaan koronan vuoksi. Tänä vuonna ollaan onneksi nähty tätä ennen kahtena koulutuspäivänä.
Mikä ihmeen Satakunnan meikäläiset?
Satakunnassa on 7 paikallista Me Itse ryhmää paikkakunnilla Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Kankaanpää, Merikarvia, Pori ja Rauma. Käytännössä toiminta kattaa koko Satakunnan maakunnan. Kaikki paikallisryhmät muodostavat yhteisen Satakunnan meikäläiset verkoston, jossa jokainen itsenäisesti toimiva ryhmä toimii myös yhteisten alueellisten toimintasuunnitelmien mukaisesti.
Tärkein tämän hetken juttu on 5 vuotissuunnitelma Taiteesta työtä, jonka tarkoituksena on tuoda esille erityistaidetoiminnan ja kulttuurin mahdollisuuksia erityisryhmien omaehtoisessa vaikuttamistoiminnassa ja tietysti tuottaa myös omaperäistä mediaa, yhteisöelokuvia, järjestää tapahtumia ja koulutusta eri puolilla Suomenmaata.
Satakunnan meikäläiset perustettiin 2013, mutta ryhmien jäsenillä on pitkät perinteet erityisryhmien elokuvatoiminnalla, joka täyttääkin 2022 vuonna 30 vuotta. Kaikki Satakunnan meikäläisryhmät ovat myös elokuvaryhmiä.
Satakunnan meikäläläiset ovat saaneet omaa maakunnallista Me Itse toimintaa näkyväksi erilaisissa sote suunnitteluhankkeissa, Satakunnan yhteisökeskuksen kokemustoimintaverkostossa ja monessa muussa osallisuutta edistävässä hankkeessa. Taidetoiminnan alueella ollaan tultu valtakunnallisesti tunnetuksi erityisesti yhteisöelokuvatoiminnan kehittäjänä erityisryhmille. Myös Myötätuulen viesti täyttää Satakunnassa täyttää 30 vuotta ja näiden viestien myötä kehitysvammaisten osallisuus on tullut poikkeuksellisella tavalla esille kuntien päättäjien sekä tavallisen yleisön tietouteen.
Tästä syystä tuntuukin varsin raadolliselta, että kun ollaan saatu esimerkiksi Satakunnassa osallisuus näkyväksi ja kuuluvaksi vuosikymmenien työllä, niin STEA haluaa vaientaa erityisryhmien oman äänen lopettamalla tukemisen kokonaan. Sama koskee kaikkia Suomen lähes neljääkymmentä paikallisryhmää. Ilman tukea jouduttaneen lopettamaan lähestukoon kaikki Me Itse toiminta Suomessa.
Päivän kulku Tiian kirjaamana
Tänään olimme Satakunnan Meikäläisten puheenjohtajien kanssa Tampereella tekemässä Me Itsen ensi vuoden julkilausumaa, jonka teemana on asenteet vammaisia kohtaan.
Asiasta syntyi hyvää keskustelua ja kuultiin esimerkkejä huonoista ja hyvistä asenteista vammaisia kohtaa.
Pohdittiin, miten asenteisiin voi vaikuttaa. Minusta kulttuuritoiminta on hyvä keino vaikuttaa asenteisiin.
Me Itse tietysti järjestönä toiminnallaa voi vaikuttaa asenteisiin.
Yksilöt itse voivat vaikuttaa.
Meillä oli hieno matka.
Tässä vielä porukoiden kommentteja
- Surkeaa se on, että STEA meinaa lopettaa rahoituksen
- Ei se tunnu kivalta, kun rahoitus viedään pois, kun kyse on valtakunnallisesta yhdistyksestä.
- Aika paskamaiselta tuntuu, että rahoitus viedään pois
- Ihan kurjalta tuntuu
- Ei hyvältä tunnu
Tehtiin me muutakin
Satakunnan meikäläiset kun ei vain yhden asian takia persettään penkiltä nosta, niin tehtiin me muutakin kuin julkilausuma.
Matkalla tehtiin kriisisuunnitelma, miten toimitaan, vaikka vuoden alussa ei ole latinkiakaan rahaa, mutta tehtävää on paljon. KeViKe/MEKA TV 30 vuotis juhlavuoden teemanimeksi päätettiin ottaa YHDESSÄ ME SELVITÄÄN. Se on myös 7.-14.2.2022 juhlaviikon teemanimi, joulukuun seminaarin sekä Osallisuus teatteri vuoden dokumenttiteatteri esityksen nimi.
Matkalla saatiin myös Taiteesta työtä -ohjausryhmään uusi jäsen Hanna.
Sitten tehtiin päivän tärkeimmän palaverin jälkeen päivän TikTok joulukalenteriluukku 18/24, jonka voit nähdä tämän jutun lopussa. Sitten tehtiin myös luukku 21 ja lähetettiin Millalle videosynttäriterveiset.
Päivä oli hieno, olimme kuin yhtä suurta perhettä, nautimme yhdessäolosta paskoista STEA uutisista huolimatta.
Kotimatkalla vielä matkusti vähän pienempi Satakunnan meikäläisten perhe kotiin. Tehtiin vielä vähän päivärapsaa, yhtä apurahahakemusta ja työsuunnitelmia ensi vuodeksi. Sitten Kokemäeltä lähtien toivotimme toisillemme hyvää joulua ja uutta vuotta ja katosimme omille teillemme kuin varpuset tuulessa.
Tässä vielä TikTok joulukalenteri 18/24. Eipä löytynyt kolmatta tietäjää Tampereeltakaan, katsotaan nyt, hyökkääkö joulu päälle ennen kuin kolmas tietäjä löytyy.
@mediaakaikille Löytyykö kadonnut kolmas tietäjä Tampereelta? Ainakin löytyi monta riittävän hyvää asiaa 18/24 ##joulukalenteri ##taiteestatyötä ##meitse ##tampere ##me
♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti