tiistai 7. joulukuuta 2021

7/24 joulukalenterissa Riittävän hyvä elämä seminaari

Porissa järjestetettiin tänään 14. kerran erityisryhmien elokuvaseminaari. Se on järjestetty 2008 lähtien kehitysvammaisten teemaviikon yhteydessä. Vain yhden kerran on korona pakottanut siirtämään seminaaria puolella vuodella eteenpäin, joten kun Taiteen rajamailla -seminaari järjestettiin toukokuussa 2021, niin tänä vuonna onkin ollut kaksi seminaaria.

Viime joulukuun seminaari sekä sen yhteyteen tehty Kohti uutta epänormaalia Osallisuus teatterin näytelmä jouduttiin perumaan vain päivää ennen ensi-iltaa koronasulkujen vuoksi. Keväällä koitettiin esittää teatteriesitys edes kerran, mutta ei onnistunut, joten teatterijutusta tehtiin sitten elokuva, kun sitä oltiin yli 8 kuukautta suunniteltu ja harjoiteltu.

Elokuvan ensi-iltaakin koronavihulainen on siirtänyt jo monet kerrat, mutta nyt on kovana tavoitteena julkaista se 14.12. Osallisuus teatterin pikkujoulujen aikaan.

Riittävän hyvä elämä -seminaari Porissa riittävien turvavälien kera

Nyt siis päästiin vetämään tämän vuoden seminaari sovittuun aikaan Palmgren-salissa tänään.

Päivä alkoi vauhdikkaasti Eijan, Erikin, Tiian ja Arin kanssa esityskamoja roudatessa ja tekniikkaa pystyttäessä. Kun esitystekniikka saatiin kuntoon, tehtiin päivän TikTok joulukalenteri, kun Jaanakin saapui vielä paikalle Eijan kanssa harjoittelemaan päivän juontoja.


@mediaakaikille

Riittävän hyvä elämä Porissa Satakunnan meikäläisellä.##taiteestatyötä ##HPNN ##pori ##joulukalenteri

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Tilaisuus alkoi täsmälleen ajoissa kello 12:00. Seminaari aloitettiin Hennan laululla Jahtaan kai unelmaa. Sitten Eija ja Jaana kutsuivat katsojat tervetulleiksi ja hoitivatkin sitten koko seminaarin juonnot varsin luonnikkaasti.

Päivän juontajapari Jaana ja Eija


Ensimmäinen puheenvuoro annettiin Porin seudun kansalaisopiston Jari Kaasiselle, joka kertoi, miten vapaa sivistystyö edistää riittävän hyvää elämää erityisen hyväksi.

Sitten Taiken läänintaiteilija Maikki Kantola antoi varsin tyhjentävän esityksen siitä, miten taidetoiminta edistää meidän kaikkien hyvinvointia.

Seuraavan puheenvuoron käytti Me Itse ry:n Merja Hakala ja Jaana Nordlund, jotka puheenvuorossaan avasivat oman riittävän hyvän elämän salaisuuksia.

Outi Lähteenlahti avasi satakuntalaisia kulttuurihyvinvoinnin työmenetelmia Satakulttuuria sekä Taikusydän verkoston merkeissä. 

Marko Fargerlund kertoi Merikarvian meikäläisten toimintavuodesta 2021.

Kehitysvammaisten Tukiliitosta piti tulla Lea Vaitti, mutta pienen flunssan takia hän tervehti seminaariyleisöä hienon videopuheen myötä.

Puheenvuorot päätti Ari ja Tiia, jotka pikavauhtia 10 minuutissa kävivät läpi vuoden 2021 Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman 3. vuoden vaiheita sekä Tukiliiton kanssa tänä vuonna tehtyä yhteistyötä.

Kello 13:30 aikataulun mukaisesti Palmgren-salissa pidettiiin taukoa, mutta liveyleisölle esitettiin kolme Kehitysvammaisten Tukiliiton ja yhden Me Itsen tilaaman lyhytelokuvan.

Elokuvaesitysten aikana Osallisuus teatterin väki teki vielä viimeisiä säätöjä päivän musikaaliin, sillä tänäänkin oli kaksi päänäyttelijää poissa, mutta eihän se juurikaan haitannut, kun yhdessä tästäkin selvittiin.

Päivän siis päätti parhaalla mahdollisella tavalla Riittävän hyvä elämä -musikaali.

Tässä vielä päivän striimaukset. Pahoittelemme ajoittaista äänen huonoa laatua ja häiriöääniä.


Lähetys katkesi jostain syystä ja tässä on jatko-osa.


Tällaista siis tällä kertaa 7.12.2021.

maanantai 6. joulukuuta 2021

6/24 joulukalenterissa toivotamme hyvää itsenäisyyden päivää

Itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus on meille kaikille tärkeää. Nyt Suomen 104 vuotis synttäreiden merkeissä voimme hieman hiljentää vauhtia ja miettiä, mitä itsenäisyys meille merkitsee.

Hyvää itsenäisyyden päivää

Itsenäisyydelle tärkeää on tunnistaa omat rajansa. Yksin ei voi olla itsenäinen, pitää olla kumppaneita ja naapureita, joiden kanssa voi sopia yhteisiä asioita ja mihin rajat piirretään. Itsenäisyys on oikeus omaan tilaan ja velvollisuus kunnioittaa toisten rajoja.

Henkilökohtaiseen itsemääräämiseen meillä on oikeus itsenäiseen harkintaan, päätöksentekoon ja toimintaan, mikä koskee meitä itseämme meidän kykyjen, taitojen ja tietojen mukaisesti.

Muistellaanpas nyt samalla itsenäisyyspäivän kunniaksi Suomen perustuslakia.

Lait ovat samoja jokaiselle. Kaikki ovat lakien edessä yhdenvertaisia. Ketään ei saa kohdella eri tavoin esimerkiksi sukupuolen, iän, uskonnon tai vammaisuuden vuoksi.

Suomessa jokainen saa vapaasti sanoa mielipiteensä ja ihmiset saavat kokoontua ilman lupaa. He voivat myös valita asuinpaikkansa ja liikkua maassa vapaasti.

Suomessa jokainen saa rauhassa elää omaa elämäänsä. Perustuslaki suojaa jokaisen yksityiselämää. Kenenkään kunniaa ei saa loukata eikä kenenkään kotirauhaa saa rikkoa.

Itsenäisessä Suomessa on hyvä perustuslaki ja Suomessa monet asiat ovat riittävän hyviä riittävän hyvään elämään.

Kiitos tästä päivästä kaikille heille, jotka ovat itsenäisyytemme mahdollistaneet.



Tässä vielä Tiian mietteitä omasta henkilökohtaisesta itsenäisyydestä, joka on meille mahdollista.

Tiian itsenäisyydenpäivän mietteitä

Haluan kertoa omia ajatuksistani omasta Itsenäisyydestä.

Monet asiat auttaa minua pärjäämään itsenäisesti.

Omista asioista voin päättää itsenäisesti.  


Saan esimerkiksi sopia omista työkuviosta Arin kanssa itse.


Myös saan valita omat harrastukseni itse.


Ja päättää omista menemisistä itsenäisesti, koska tapaan omia kavereita vapaa-aikanani tai mitä teen heidän kanssa.

Tietysti keskustelen siitä yhdessä kavereiden kanssa.


Luontopolkuprojekti odottaa

Sain Tukiliitolta apurahan oman luontopolku blogien kirjoittamiseen ja valokuvien kuvaamiseen. Tässä projektissa saan itse määrittää blogien sisällön ja valokuvat.


Olen kiitollinen näistä itsenäisyys mahdollisuuksista.


    Tiia Takala


Ps. Tässä muuten vielä meidän päivän TikTok joulukalenterimme.



@mediaakaikille

Satakunnan meikäläisten tietäjiä edelleen hukassa, vaikka joulu lähestyy jo uhkaavasti 6/24. ##joulukalenteri ##taiteestatyötä ##HPNN ##mekatv

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

5/24 joulukalenterin luukun avaa HPNN

Yksi vuoden menestys- ja menetystarinoista on HPNN musiikkiryhmän toiminta 2021. Tästä kerromme nyt Satakunnan meikäläisten joulukalenterin blogissa 5/24.

HPNN treenit kesällä

YHDESSÄ ME SELVITÄÄN

Korona teki erityisryhmistä eritysryhmiä ja erityistaide- ja kulttuuritoiminnasta eristystaidetoimintaa. Satakunnassa ja Porissa toimivalla erityisryhmien Osallisuus teatterilla oli samat ongelmat kuin kaikilla esittävän taiteen tekijöillä, työtilaisuudet menivät, eikä voitu esiintyä oikean yleisön edessä. 

Osallisuus teatterin HPNN ryhmä ei antanut periksi vaan teki lauluja teatterille sekä omaan musiikkivideoon. Ryhmä esitää myös Osallisuus teatterin Riittävän hyvä elämä -musikaalin laulut. Laulut pohjautuvat Tiia Takalan laulunteksteihin ja näitä on syntynyt yhteensä 30 laulua.


Talvella 2021 koitettiin saada mesenaatti -kampanjan avulla tukea levyn tekemiseen, mutta hanke epäonnistui surkeasta, saatiin vain yksi mesenaatti ja 15 euroa rahaa, joka sekin jouduttiin sitten palauttamaan.


Täysin perseelleen mennyt mesenaatti -kampanja


Mesenaatti projekti ei silti ollut turha. Saatiin jäsennettyä omia tavoitteita ja toiveita. Facebookin avulla saatiin näkyvyyttä. HPNN fanisivu Facebookissa sai hyvin näkyvyyttä.


Yritettiin kyllä kertoa miksi tarvitaan tukea, mutta ei onnistuttu siinä. Jostain syystä ihmiset joko ei ymmärrä tuen tarvetta tai ei halua tukea meitä rahallisesti. Levyn tekeminen jäi näin hamaan tulevaisuuteen.


Tänä vuonna HPNN on kuitenkin esiintynyt monessa eri tilaisuudessa. 

- 17.5. Taiteen rajamailla -seminaarissa

- 12.6. Tukiliiton 60 vuotta KIITOS elokuvassa kuullaan HPNN laulua

- 22.6. Kankaanpään ilmaisutaidon pajapäivillä

- 8.7. Huittisten ilmaisutaidon pajapäivillä

- 11.8. Merikarvian elokuvaleirillä pikkujouluriahassa

- 23.-25.8. Leppärän musiikki- ja teatterileirillä HPNN treenasi ja 

heitti pienelle yleisölle neljä keikkaa

- 8.9. lukutaidon päivässä Satakunnan museolla

- 5.10. Ojantien toimintakeskuksen KIITOS tapahtumassa

- 8.10. Kauppakeskus Puuvillan Yhtä monta kulttuuria -tapahtumassa 

- 20.11. Mistelin KIITOS tapahtumassa kaksi keikkaa

- 1.11. Kankaanpään KIITOS tapahtumassa

- Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä 3 KIITOS keikkaa marraskuussa

- 17.11. Moro! Mekin ollaan mukana, Tampereen kulttuuritalo Laikussa

- 20.11. Kiukaisten kiitos tapahtumassa

- 3.12. Meillä on teille asiaa, Eurajoen KIITOS tapahtuma - 4.12. Huittisten KIITOS tapahtuma

- 30.11. ja 7.12. tietysti tärkeä osa meidän tämän vuoden Riittävän hyvä elämä musikaalia


Tiukka keikkatahti ja epävarmuus koronan varjoissa vaati kyllä veronsakin, kaikki eivät kaikkia keikkoja voineet tai jaksaneet vetää, mutta se ei haitannut, jos joku oli poissa, niin muut hoitivat homman. Ari ja Tiia sekä myös Jaana veti muutaman pikkukeikan, kun muut eivät päässeet.



2020 saimme Tukiliitolta tukea musiikkivideoiden tekemiseen. Kuvasimme 4 laulua, mutta koronasulkujen vuoksi emme saaneet kuin yhden valmiiksi ensi-iltaan. 2021 saimme muutenkin paljon vähemmän tukea kuin edellisenä vuonna, joten levyn ja musiikkivideoiden tekemistä joudutaan siirtämään. Onneksi olemme saaneet tänäkin vuonna Tukiliitolta tukea, jotta olemme voineet tehdä musiikkia Tukiliiton tilaamiin lyhytelokuviin. 

Olemme myös tekemässä TikTok joulukalenteria, jossa Tiia, Henna ja Eija ovat itämaan viisaita tietäjiä, jotka Jaanan käskystä tutkivat, onko Satakunnassa riittävän hyvää elämää. Tosin pari tietäjistä taitaa olla vielä hukassa.


@mediaakaikille

Satakunnan meikäläisten joulukalenterissa 5/24 kaksi tietäjää vieläkin hukassa ##taiteestatyötä ##joulukalenteri ##HPNN ##pori ##meitse ##mekatv

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Ensi vuoden toiveissa on edelleen, että pääsisimme levyttämään oikeaan studioon sekä tekemään uusia musiikkivideoita ja musiikkia tulevaan Osallisuus teatterin näytelmään. Ja tietysti toivomme paljon hyviä keikkoa pitkin Satakuntaa ja Suomea.

Tiia on tehnyt sanoituksia tänä vuonna 12 lauluun eri kuukausista, olisipa se hienoa, jos saataisiin nämä ensi vuonna kaikki äänitettyä ja tehtyä musiikkivideoiksi. 

lauantai 4. joulukuuta 2021

4/24 joulukalenteri luukku Huittisten Hulivileiltä

Satakunnan meikäläisten joulukalenterin luukku 4 aukeaa Huittisissa.

Joulukuun 4. päivänä Huittisissa


Tänään oli Huittisten Hulivilit Huittisten kaupungintalolla. Ja olihan siellä kaikilla meillä niin kiitollisen mukavaa.


Palataanpas vielä päivän tunnelmiin ja vähän koko vuodenkin.

Satakunnan meikäläisten Tukiliiton KIITOS 60 vuotta -kiertue rantautui Huittisiin 4.12. Tapahtuman avasi juhlallisesti Henna ja Mari. 

Vuoden 2020 varapuheenjohtaja Henna ja puheenjohtaja Mari sekä vuoden 2021 puheenjohtaja Henna ja varapuheenjohtaja Mari juonsivat koko tilaisuuden hienosti


Sitten Markus kertoi Huittisten Hulivilien toiminnasta. Seuraavaksi Jaana kertoi Me Itsen tervehdyksen. 

Sitten saimme vieraaksi Mari Hievasen, joka veti meille TikTok juttua. Tämän jälkeen jatkoimme vielä TikTokin kanssa ja teimme  oman joulukalenterin 4. luukun.


@mediaakaikille

Satakunnan meikäläisten joulukalenterissa riehumaan tänään Huittisissa. ##joulukalenteri ##taiteestatyötä ##huittinen

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille



Tämän jälkeen Ari ja Tiia kertoivat Taiteesta työtä -hankkeen etenemisestä ja kiittivät Tukiliiton kanssa tehdystä yhteistyöstä. Sitten katsottiin elokuva, jonka ensi-ilta piti olla jo viime vuoden elokuussa, mutta korona on siirtänyt elokuvan ensi-illan tähän päivään.


Tilaisuuden päätteeksi Jaana ja Tiia lauloivat vielä KIITOS laulun Arin säestämänä ihan livenä. Maritta sai vielä pienen KIITOS puheenvuoron ja näin koko hieno tilaisuus saatiin maaliin saakka kunnialla. 

Ja miten meni Hulivilien vuosi 2021?

Alkuvuonna tavattiin Sataopistossa kakśi kertaa oikeasti ja sitten tuli koronasulku. Saimme kevään kurssin vedettyä kaksi kertaa etänä loppuun.

Viime vuonna meillä piti olla Itsepäisyyspäivä livestream kehitysvammaisten teemaviikolla, mutta koronasulku esti tapahtuman järjestämisen.

Huhtikuussa saimme kuitenkin sitten järjestettyä tuon Itsepäisyyspäivän tapahtuman.


Kesäkuussa oli yksi tapaaminen Huittisissa ja järjestimme Ilmaisutaidon pajapäivät 7.-8.7.

Syksyllä ollaan tavattu joka kerta Sataopistossa suunnitelmien mukaan ja 4.12 meillä oli Tukiliiton KIITOS 60 vuottta -tapahtuma kaupungintalolla.

Muita juttuja oli Tiktok yhteistyö, kaksi elokuvaa, Satakunnan meikäläisten uutisia on tehty, 3 Me Itse kokousta pidettiin, Me Itse vuosikokoukseen osallistuttiin 11.9. etänä Huittisten kaupungintalolla.

Facebook faneja on 591 ja kaksi blogia toiminnoista on kirjoitettuna.

Ensi vuonna vaihtuu myös Huittisten Hulivilien puheenjohtajat, nykyinen puheenjohtaja Mari on ensi vuonna varapuheenjohtajana ja nykyinen varapuheenjohtaja Henna on puheenjohtajana. Markus jatkaa tiedotuspäällikkönä sekä Ari ja Maritta taustatukena.

Hyvä vuosi on ollut koronasta huolimatta Huittisissa.

perjantai 3. joulukuuta 2021

3/24 joulukalenterin luukun avaa Eurajoen meikäläiset

Joulukuun 3. päivä meillä oli asiaa Eurajoella, josta avaamme nyt Taiteesta työtä -joulukalenterin luukun 3/24.

Päivän keskustelijat YouTube livessä

Tänään kansainvälisenä vammaisten päivänä esitimme kehitysvammaisten teemaviikon livetapahtuman. Tapahtuma oli myös Eurajoen meikäläisten järjestämä Tukiliiton KIITOS 60 vuotta kiertueen  tapahtuma.


Päivän tapahtuma onnistui hyvin ja sen voitte todeta itsekin tästä 45 minuutin esityksestä.



Kaikista Satakunnan meikäläisten seitsemästä Me Itse elokuvaryhmästä Eurajoen ryhmä on kärsinyt koronasta eniten. Toiminta meni sulkuun 13.3.2020 ja Toimarin ryhmä pääsi aloittamaan vasta 2021 syksyllä toimintaa pienenä ryhmänä. Puoleentoista vuoteen muut Satakunnan meikäläiset eivät nähneet eurajokilaisia laisinkaan, vain Tiia oli Arin kanssa päässyt kerran tapaamaan puheenjohtajaa tänä aikana. Nyt syksyllä Jaana on ollut mukana Eurajoella auttamassa toimintaa uudelleen alkuun.

Eurajokilaisia oli toki pitänyt maailmankartalla Onnikoti Tähtitaivaan elokuvapiiri, jossa oli sekä viime syksynä että tänä keväänä ja syksynä oma 3 kerran elokuvakurssi. Tänään Eurajoella olikin tämän ryhmän maailman ensi-ilta toimarin Meillä on teille asiaa tapahtumassa.


Ensi vuonna on tavoitteena käynnistää Eurajoen elokuva- ja meikäläistoiminta uudestaan ja tähän ollaankin saatu jo Kehitysvammaisten Tukiliitolta tukea, kiitos tästä.

Teimme Eurajoella myös Satakunnan meikäläisten TikTok joulukalenterivideon ja se tulee tässä;


@mediaakaikille

Satakunnan meikäläisten tietäjät etsii Jaanan käskystä riittävän hyvää elämää tällä kertaa Eurajoella.##meitse ##taiteestatyötä ##joulukalenteri ##mekatv

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille



Tästä on nyt hyvä jatkaa 14.1.2022, mikäli koronatilanne sallii kokoontumiset ensi vuonna. Eurajoen elokuvaryhmä on perustettu 1994, joten pitkät perinteet on tälläkin ryhmällä, toivottavasti päästää yhdessä juhlimaan ensi vuonna KeViKe/MEKA TV 30 vuotis juhlavuotta. Toivossa on ainakin hyvä elää.

torstai 2. joulukuuta 2021

2/24 joulukalenterissa Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin vuosi 2021

Aika avata Taiteesta työtä -vuosikertomuksen toinen joulukalenteriluukku. 

Joulukuun toinen päivä


Tänään joulutontut Impola ja Takala siivosivat Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiriläisten kanssa vuoden mittaan tehtyjä muistiinpanoja tekemisistään.

Piiri on toiminut Otsolan kansalaisopiston kurssina 2016 lähtien. Kurssilaiset asuvat Tekunkorven asumisyksikössä, joka on suunnattu ikääntyneille kehitysvammaisille. 

Tänään muisteltiin ensin mennyttä viikkoa ja sen jälkeen mennyttä syksyä, vuotta sekä kaupan päälle pohdittiin vielä koko piirin historiikkia. Musiikkiakin kuunneltiin, kun Ari ja Tiia esittivät muutaman laulun, jonka jälkeen laulettiin kaikki yhdessä vielä muutaman joululaulun. Tästä oli hyvä lähteä joululomalle.

Miten meni vuosi 2021 koronan varjoissa?

2020 ennen ensimmäistä koronasulkua piiriläiset kokoontuivat Otsolan kansalaisopistossa ja kurssille osallistujia oli muualtakin. Syksyllä 2020 päädyttiin sitten siihen, että kokoonnuttiin Tekunkorven kerhohuoneessa eikä muualta otettu opistokelijoita, kun kokoontumistilat olivat aika pienet. Syksystä 2020 lähtien Arin mukana on kulkenut Tiia vertaisohjaajana. Tiia on toiminut myös kirjurina, jotta muistaisimme paremmin, mitä olemme muistelleet ja näistä muistiinpanoista saimme sitten koottua tämänkin joulukalenteriluukun.

2021 vuosi alkoi tammikuun puolesta välistä ja kesälomille jouduttiin lähtemään jo helmikuun talviloman jatkeeksi seuraavan koronasulun vuoksi, joka oli erityisryhmille jo 4. koronasulku.

Alkuvuonna keskusteltiin kaikesta mahdollisesta, katsottiin elokuvia, mm. oma Hiljaiset muistot elokuva.



Piirissä keskusteltiin myös paljon Osallisuus teatterista ja seurattiin koko vuoden ajan teatterin toimintaa ja musikaalin etenemistä. Kirjoitettiin blogeja toiminnasta, otimme ja katsoimme valokuvia, tehtiin yhdessä runoja, laitettiin juttuja sosiaaliseen mediaan, teimme viestejä päättäjille, osallistuimme somekampanjoihin ja niin edelleen.

Päättäjille halusimme korostaa sitä, että myös iäkkäämmät kehitysvammaiset tarvitsevat elinikäistä oppimista.

Yhteisen runon tekemistä


Talvilomille lähdettiin suurin odotuksin ja suunnitelmin, keskusteltiin myös Jaanan kanssa etänä, mutta niin siinä sitten kävi, että korona sulki kurssitoiminnan loman jälkeen.

Syksylläkin oltiin vähän epätietoisia, voidaanko kurssia jatkaa, mutta onneksi saimme jatkaa.

Syksy kului rattoisasti elokuvia katsellen, keskustellen, runoja tehden, musiikkia kuunnellen, Osallisuus teatterin ja Satakunnan meikäläisten toimintaa seuraten ja omia muistoja kertoen.

Musiikkituokioita pidetiin syksyllä useampiakin

Ari ja Tiia harjoittelivat myös musikaalin lauluja piirissä ja esitimme myös Tukiliiton KIITOS 60 vuotta -kiertueen ohjelmiston tekunkorpilaisille.

Tehtiin myös TikTok joulukalenterivideo ja se on tällainen;


@mediaakaikille

Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin riittävän hyvä joulukalenterin luukku 2. #meitse #satakunnanmeikäläiset #mediaakaikille #taiteestatyötä #pori

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille

2.12. oli siis viimeinen kerta tänä vuonna ja ensi vuodeksi on taas mukavia suunnitelmia lisää. Ajattelimme tehdä näyttelyn tehdyistä runoista ja valokuvista sekä kokoamme omaa ryhmän historiikkiä KeViKe/MEKA TV 30 vuotis juhlavuoden kunniaksi. Onhan kurssilaisista osa ollut toiminnassa mukana jo kolmena vuosikymmenä ja neljäs vuosikymmen alkakoon ensi vuonna.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

1/24 luukkua jouluun - Joulukalenterin 2021 avaus

Tänä vuonna joulua odotellessa Satakunnan meikäläisille ja MEKA TV toimijoille avataan kaksi joulukalenteria. 

Joulukuun valoa 1. päivänä


Toisessa joulusiivouskalenterissa Taiken Taiteesta työtä tuella -päätonttuina huseeraa Tiia ja Ari, jotka siivoavat blogikalenterissa vuoden tapahtumia. Parin edellisen vuoden tapaan tämä blogikalenteri on juttusarja vuoden tapahtumista. Vuosina 2019 ja 2020 julkaistiin vuoden TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen raportti 24 jutun sarjana. Näin siis tänäkin vuonna, kerromme siis miten #taiteestatyötä viisivuotissuunnitelma eteni 3. vuotena.

Tiia on kerännyt koko vuoden viikkorapsoja ja toiminnan summauksia, jotka nyt siis paketoimme siististi tähän kalenteriin luettevaksi.

Päätontut Tiia ja Ari

Toisessa TikTok kalenterissa taas Jaana on määrännyt itämaan tietäjät selvittämään 24 päivän aikana, löytyykö Satakunnasta riittävän hyvää elämää.


@mediaakaikille

Satakunnan meikäläisten riittävän hyvä joulukalenteri.#meitse #satakunnanmeikäläiset #mekatv #mediaakaikille #taiteestatyötä

♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Näillä joulukalentereilla on pitkät perinteet, ensimmäinen joulukalenteri julkaistiin jo 1996, kun netti oli vielä nuori. Ihan joka vuosi ei olla jaksettu näitä KeViKe/MEKA TV joulukalantereita tehdä, mutta nyt taas jaksetaan kahden kalenterin voimin. 

Kannattaa siis pysyä ajan tasalla ja seurata mitä ihmettä me oikein täällä Satakunnassa ollaan vuoden mittaan saatu aikaan.