Terveisiä täältä kyläkartanosta Karhiniemen koululta, missä olen nyt toisen kerran täällä. Meillä on täällä Huittisten Hulivilien kanssa kolmen päivän Ilmaisutaidon leiri.
Teimme lämmittelykierroksen ulkona ja sirkustemppuja huomiseen esitykseen.
Lämmittelykierros menossa |
Sitten olimme ulkona taas. Teimme kivoja juttuja ulkona, laitoimme itsemme solmuun ja toinen selvitteli meidät solmusta.
Sen jälkeen laulettiin lauluja huomista varten, mikä oli ihan hyvä.
Meillä oli tiukat laulutreenit huomista keikkaa ajatellen |
Nyt minä kirjoitelen tätä blogia, mitä kolmena päivä tapahtuu täällä leirillä nyt.
Mennäänpäs minun kuulumisiini. Porin Me Itselle kuuluu hyvää ja nyt kesälomalla on vielä Osallisuus teatteri ja Kuuluvammaksi bändi.
Me Itse kokouksia ollaan pidetty tarpeen mukaisesti ja ollaan mietitty kaikenlaisia juttuja. Puheenjohtaja Eemelille kuuluu hyvää ja varapuheen johtajalle Eijalle kuuluu myös hyvää ja Me Itse porukoille kuuluu myöskin hyvää.
Tiialle, minulle ja Millalle sekä Arille kuuluu oikein hyvää. Tänään on ollut hauska päivä tähän mennessä.
Tänään on ollut hyvä päivä tähän mennessä |
Tänään myös on otettu tilannekuvia tästä päivästä tänäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti