keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Tiian ja Arin Taiteesta työtä roskapankki- ja hukkaputkipäivä

Päätettiin tänään pitää vähän kirjaa, millainen työpäivä meillä Tiialla ja Arilla on SEKKissä nyt 13.9. armon vuonna 2023. Vauhti elokuussa ja syyskuun alussa on ollut niin ankaraa, että välillä täytyy vähän kirjata missä mennään.

Jonkin lajin taiteellinen näkemys hukkaputkesta tänään SEKKin vintissä

Arin herätys tuli heti kello 6 ja heti kolmannella torkkuherätyksellä pääsi ylös sängystä pohtimaan päivän ja loppuvuoden haasteita. Pohdinnasta ei juuri pääty eteenpäin ennen kuin Tiian työt alkoi SEKKissä kello 9:00, jonne kokoonnuttiin yhdessä lyhentämään 107 keskeneräisen tehtävän työlistaa.

Aamulla ei Impolan työhuoneen kaaos selvinnyt yhtään, joten siitä vain kaikki kaaos pakattiin autoon ja koitetaan selvittää tätä täällä nyt.

Tuosta autoon ja SEKKiin selvittämään

Tiia kirjaa aamupäivällä syksyn Osallisuus teatterin näytelmän käsistä koneelle, jonka runko tuli porukoiden kanssa melko lailla selväksi. Hanna toi kokemustoimintavideoon kuvausmateriaalit ja sitten taas jatketaan selvitystyötä.

Roskapankissa ja hukkaputkessa tänään

  • Ensi vuoden toimintarahoitus kokonaan hukassa. Pahin skenaario on, että vuoden vaihteessa joudutaan koko 32 vuoden toiminta laittamaan roskalavalle. Töitä olisi vielä vuodeksi, mutta palkanmaksajia ei
  • Tänä vuonna on vain 2 apuraha hakemusta mennyt läpi ja monesta tarpeellisesta hakemuksesta on tullut vain lunta tupaan. Toiminnassa on tällä hetkellä 10000 euron musta aukko
  • Vuoden toimintarahoituksesta on leikattu 25% pois jo tänä vuonna ja leikkaukset ovat vasta tulossa
  • Tilaustyökanta on romahtanut, tilaustöissä viime vuoteen 75% syöksylasku
  • Kameraongelmia - kaikissa ammattilaistason kameroissa on nyt jotain ongelmia, joka saattaa lopettaa meidän elokuvatuotannon. Kameraongelmaan tosin on yksi ratkaisu olemassa, jahka ehditään asiaa työstämään
  • Tietotekniikan ongelmia - kaikissa tuotantokoneissa on pikkuongelmia, tämäkin kalusto alkaa olla jo poistokamaa
  • Yksi valokuvakameran objektiivi ja jalusta on kovassa käytössä hajonnut, varsinkin jalustan puute tuottaa ongelmia. Laina- ja poistokamoilla mennään

Leikataan leikataan

OrPu hallituksen leikkauslista on kaikin puolin lohduton. Moniteräinen leikkuri heiluu joka suunnasta kuin hullu viikatemies.

Leikataan leikataan lisää vaan leikataan
  • Vapaasta sivistystyöstä pois 25 miljoonaa. Kansalaisopistotoiminnasta tullaan leikkaamaan niin paljon pois, että meikäläisten koko toiminta on uhattuna
  • Me Itse järjestörahoituksesta on leikattu jo puolet, ja lisää leikkauksia on todennäköisesti tulossa. 
  • Jos kolmannen sektorin järjestötyöstä leikataan vielä lisää, se tietää meikäläisten tilaustöiden loppumista. Viime vuosina Tukiliitto on ollut hyvin merkittävä työllistäjä tilaustöiden mukana, mutta nyt tänä vuonna tilaustöiden määrä on romahtanut 75%.
  • Vammaispalvelulain siirtäminen vei kokonaan pohjan tämän vuoden Me Itse teemalta, jonka piti nimenomaan käsitellä vammaispalvelulain muutoksia ja miten niistä selvitään. Eduskunta käsitteli ensimmäisenä juuri vammaisilta leikkaamista, joten mitään hyvää ei ole luvassa
  • Taiteen ja kulttuurin leikkaukset iskevät lujaa myös meikäläisiin. Tänäkin vuonna esimerkiksi SEKKin työväki joudutaan laittamaan 3 kuukaudeksi pakkolomille, kun rahaa ei ole eikä avustuksia olla saatu mistään tekemiseen
  • Hyvinvointialueen leikkaukset kohdistuvat kipeimmin todellisiin  hyvinvointipalveluihin, kun raha ei riitä kuin välttämättömyyspalveluihin. Kulttuurihyvinvoinnista tulee vain sananhelinää juhlapuheisiin
  • Vammaisten mahdollisuudet oikeaan työllistymiseen on karannut käsistä. Jos meikäläiset kokemustoimijat sattumoisin jostain palkkaa saavat, se leikataan heti asumistuesta ja kaikesta muista tuista pois. Vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien palkkatöistä rangaistaan, kannustusloukot syvenevät nykyisillä ja tulevilla toimilla
  • Satakunnan hyvinvoitialue työllistää, mutta ei palkallista. Tulevien leikkausten myötä osallisuuden mahdollisuudet kaventuvat huomattavasti

Jotain hyvääkin

  • Meikäläisten kansalaisopistokurssit Satakunnassa lähtivät kaikki käyntiin ja toimintaa tätä kautta on tarjolla tämän vuoden loppuun. Ensi vuoden vapaasta sivistystyötä leikkaamisen seurauksista ei tiedä vielä kukaan
  • Tiia työllistyy 4 päivää viikossa erityistaidetoiminnan kehittäjänä ja Arin työparina niin kauan kuin Arille riittää töitä ja kauemminkin SEKKissä
  • Taiken osa-aikatuki työllistää Arin Tiian työparina vuoden loppuun saakka
  • Jaanalla tuki toimia Satakunnan meikäläisten aluetyöntekijänä Ari työparina 1-2 päivää viikossa. Kiitos Satakunnan Tukipiirille tästä
  • Tiian ja Arin sekä vähän Jaanankin työstämä Satakunnan  kokemustoiminta videosarjasta tulee hieno ja merkittävä

Käynnissä nyt 

  • Satakunnan meikäläisten Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelma Taiken tukemana vuoden loppuun. Työn alla on nyt kaikkien ryhmien kanssa kaikenkattava 5 vuotisen toiminnan raportti päättäjille
  • Kansalaisopistotoimintaa Merikarvialla, Otsolassa, Porin seudun kansalaisopistossa sekä Sataopistossa. 9 kurssia sekä 6 muuta toimintaryhmää vuoden loppuun.
  • Satakunnan kokemustoiminta videosarja tekeillä
  • Hyviksen esittelyvideot vielä vaiheessa

Jatkuu, nyt ruokatunnille...


Ruuaksi kanaa ja riisiä. Ari laittoi kanafileet ja Tiia riisit. Yhteistyöllä se sujuu. Eilen hankittiin koko loppukuun ruuat 13 eurolla, kun rahaa ei ole tarpeeksi, meistä on kehittynyt taitavia sentinvenyttäjiä. 

Sentinvenyttäjien lounas


Ruokatunnin jälkeen vähän hidastettiin tahtia ja edistettiin Muutosten aika -näytelmän käsikirjoitusta ja selviteltiin teatterilaukun sekasotkua.

SEKKistä joudutaan pistämään lokakuun alusta kaikki työntekijät pakkolomille rahojen loputtua ja kun ei mistään apuraha eikä tukirahoista ole tullut kuin lunta tupaan. SEKKiläiset kirjasivat salin valkotaululle hommia, mitä pitää tänä vuonna tehdä. Päätettiin sitten, että me emme laita näitä 107 keskeneräistä tehtävää sinne, mutta pohdittiin kuitenkin mitä tekemättömiä hommia tässä nyt meidän roskapankista löytyy. 108 tehtävä taitaa meillä olla pitää SEKKisä pystyssä muun työn ohessa, kun muut ovat pakkolomilla.

107 tehtävän työlistasta poimittua

  • Kymmenkunta rutiinitehtävää, jotka siirtyvät päivästä toiseen ja viikosta kolmanteen aina loppuvuoteen saakka
  • Enää vain 18 keskeneräistä elokuvaa editointipöydällä
  • 9 kansalaisopistopiiriä menossa
  • 7 muuta ryhmää toiminnassa epämääräisin aikatauluin
  • Tiian ja yhteisöiden laulukirjasta löytyy 57 laulua, jotka jotenkin tarttis saada Kuuluvammaksi kunnon äänitteillä sekä järjestykseen. Pelkästään musiikki voisi työllistää porukan ja isommankin orkesterin koko loppuvuodeksi, jos siihen olisi tukea ja varaa
  • Raha-asiat on ihan riipinraapin sekaisin ja 10000 euron musta aukko löytyy vielä taloudesta, sen verran on enemmän ollut kuluja kuin tuloja
  • Blogeja ja juttuja tarttis vääntää aina ryhmien kanssa kuin vain voi. Tiian ja Ari kirjoituspakissa olisi kymmenkunta tärkeää juttua, jotka tarttis ehtiä jossain välissä kirjoittaa
  • Kehitysvammaisten teemaviikolle järjestetään 4-5 tapahtumaa eri puolilla Satakuntaa
  • Mediavaunu täyttää 20 vuotta 1.10.2023. Sitä olisi hyvä tuoda kuuluvammaksi.
  • Monta palaveria ja ohjausryhmää on syksyn aikana, joihin pitää osallistua
  • Yksi kappaletta Taiteesta työtä -ohjausryhmän palaveria tarttis vielä saada kokoon
  • Tärkein etappi on saada Satakunnan kokemustoiminta videot kunnialla maaliin syyskuun loppuun mennessä
  • Loppuvuoden paukut maakunnallisesti laitetaan kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumiin joulukuun ensimmäisellä viikola
  • Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman loppuraportin tekeminen, joka toivottavasti leviää mahdollisimman monelle päättäjälle. Armottomien leikkausten sijaan olisimme kyllä valmiita tekemään oikeita säästöjä toiminnallamme ja esimerkeillämme hyvästä toiminnastamme.
  • Apurahoja tarttis hakea sieltä ja täältä, jotta jotain toimintaa olisi ensi vuonnakin.

Päivän päätös kello 14:00

Loppupäivänä laitettiin taas Tiian ja Arin Kuuluvammaksi laulukansio järjestykseen, jolla on joka keikan jälkeen taipumus sekoittua ja viime aikoina keikkoja on sentään ollut 4.

Tällainen päivä SEKKissä tänään


Kahvit vielä päivän päätteeksi ja KIITOS.

Roskapankin ja hukkaputken kokosi
Tiia Takala ja Ari Impola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti