sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Tänään Raumalla

Tänään sunnuntaina 17.9.2023 Ari ja Jaana suuntasivat Raumalla meikäläisiä tapaamaan. Raumalla kokoonnutaan nuorisotila Kuovissa kerran kuukaudessa.

Päivän porukka Raumalla

Aamupäivä meni autonkuljettaja Arilla taas työhuoneen kaaosta selvittäessä ja uuden kameran ääniongelmia ratkoessa ja ratkesivathan nuo, vanha piuha oli rikki, joten uudessa kamerassa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se aiheuttu turhaa sydänjumppaa porukoille, kun ei saatu eilen kaikkea toimimaan niin kuin piti.

Ensin autonkuljettaja Ari pakkasi autoon kamat, sitten pakattiin autoon Jaana Ulvilasta ja vielä Veikko Raumalta. Pelipaikalla Kuovilla oltiin 15 minuuttia etuajassa.

Kokoontuminen Kuovilla alkoi virallisesti kello 13:00 ja tilat ovat meikäläisten käytössä kello 16:00 saakka. 

Ensin pidettiin Me Itse porukan kanssa kokous ja Timo kirjasi myös kuulumisia, jotka laitetaan tähän loppuun sitten vähän myöhemmin tänään.

Porin ja Ulvilan porukka poistuu täältä jo hyvissä ajoin kello 15:00. Sitä ennen kuvataan uudella kameralla vielä yksi juttu. 

Hyvin toimii uusi kamera

Tekeillä kannanotto kansalaisopisto toiminnan puolesta. Eilen kuvattiin Huittisissa, tänään täällä ja huomenna jatketaan Merikarvialla. 

Timon juttu tässä vielä, mutta nyt täältä Raumalta näkemiin...

Timon kirjaamaa toimitaa!

Rauman meikäläisten syyskauden toiminta on alkanut Blue Sea Film Festivaaleilla 30 vuotisjuhlilla, jossa katsottiin meidän tuottamia muistitietoelokuvia ja muiden ryhmien Satakunnan elokuvia vuosien varrelta. Silloin suunniteltiin vähän asioita ja että seuravan kerran kokonnutaan 17.9.2023 sunnuntaina nuorisotalo Kuovilla. Täällä katsotaan tulevaa toimintaa ja muita juttuja.

Talous on aika huono rahan puutteen vuoksi, rahahakua pitäis anoa, että päästäis tekemään muistitieto elokuvia Raumalla lisääkin. Monta suunnitelmaa on, mutta milloin päästään tekemään? Niin se nähdään tässä sitten, miten toiminta edistyy jatkossa, kun Orpon hallitus leikkaa joka paikasta tukea. Katsotaan nyt ensi vuonna sitten miten käy toiminnan, se jää nähtäväksi, jatkuuko Rauman meikäläiset vielä 2024 vuonna? 

Seuraava kokous on 15.10.2023 nuorisotalo Kuovilla, missä voipi olla myös musiikkia ohjelmassa.

Timo Klemettilä
Rauman meikäläisten sihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti