lauantai 6. marraskuuta 2021

Syysloman jälkeinen elämä

Syysloma päätettiin jo päivää aikaisemmin pakkolaskuun työelämään, kun ennen lomia jäi kokolailla paljon keskeneräisiä hommia tekemättä ja uudet hommat painavat päälle. Iltapäivällä treenattiin HPNN kanssa tulevan viikon keikkabiisejä ja käytiin syömässä. Siinä sivussa Tiia ja Ari teki Riittävän hyvä elämä -laulua musikaalin loppuun. Kertosäettä treenattiin ja Tiia teki loput säkeistöt lomailun ohessa.


Elämää hankaloittaa nyt suuresti se, että Taiken TAITEESTA TYÖTÄ hankevuoden tuet on käytetty käytännössä loppuun ja loppuvuoden hommat on nyt tehtävä muun työn ohessa, jos jaksetaan. Eikä ensi vuoden tuistakaan ole mitään varmaa tietoa, joten aika epävarmalta pohjalta pitää nyt ponnistaa eteenpäin, vaikka hommia olisi jakaa isommallekin porukalle.

Sitten annetaan Tiialle kirjoitusvuoro viikon 44. kulusta.

Tiian työviikko


Kankaanpäässä keikalla HPNN ja Jaana

1.11. Maanantaina Ari haki minut kotiportilta 8:10. Lähdimme Merikarvialle. Matkalla pidimme aamupalaverin. Merikarvialla tein ensin viikkomenun. Ja sitten edistin teatterin musikaalin käsikirjoitusta. 


Merikarvian meikäläiset pitivät Me Itse kokouksen. He valitsivat leffat, 

jotka näytetään seuraavassa Merikarvian elokuva esityksessä 24.11.2021.


Marko kirjoitti blogin. 


Markon blogin voit lukea täältä


Lähdimme ajamaan Poriin. Kävimme Porissa soitinliikkeessä ostamassa nuottitelineen, mikkitelineen ja rytmimunia. Sitten veimme kamoja SEKKiin, otimme Jaanan kyytiin SEKKistä, lähdimme hakemaan Eijaa ja Hennaa.


Ajoimme Kankaanpäähän matkalla suunnittelimme Kankaanpään ohjelmaa ja juontoja. Kankaanpäässä oli Tukiliiton KIITOS -kiertueen tapahtuma, jossa Jaana ja minä toimittiin juontajina.


Saimme Kankaanpään kaupungilta käyttöön Kankaanpää salin ja ammattilaismiksaajan tapahtumaan.


Juontojen lisäksi Jaana kertoi Me Itsestä ja minä kerroin teatterista.


Kankaanpäällä oli kolme omaa esitystä Samulla, Eijalla ja Jaakkolla.

Kerroimme myös hieman Kankaanpään pajapäivistä.


Katsoimme kaksi elokuvaa, joista toinen oli kankaanpääläisten kesällä kuvaama elokuva. Ja toinen oli Tukiliiton KIITOS elokuva.





Lisäksi oli vielä musiikkia HPNN ryhmältä.


2.11. tiistaina meillä oli teatterin treenipäivä, jolloin edistämme musikaalia. Jouduimme pärjäämään ilman Millaa, kun hänellä muita töitä. Oikeastaan Hanna Siivolan piti tulla vetämään meille teatteri treenit, mutta hän oli kipeä. Kaikesta huolimatta saimme edistetty näytelmää hyvin.


3.11. keskiviikko alkoi hieman myöhemmin ja tulin vasta 11:30 SEKKiin.

Suunnittelimme Tampereen keikkaa, edistimme erityistaitaiteloiden elokuvia ja osallistuimme kokemustoimijoiden järjestöjen etäpalaveriin.

 

4.11. tortaista Ari haki minut kotoa 9:10. Lähdimme Tekukorpeen, jossa edestimme musikaalin käsikirjoitusta ja esitimme tekunkorpilaisille musikaalin laulut.


Tekunkorven elokuvapiirin muistelijat saiva kuulla kaikki musikaalin laulut Arin ja Tiian esittäminä

Tulimme sieltä SEKKiin, jossa kävimme käsikirjoituksen läpi Millan kanssa ja myös puhuimme Tampereen keikasta.


Ja kirjoitin tämän viikon blogin. Tällainen oli minun työviikko 44.


Tiia Takala


Sitten vielä jatkui yhden ohjaajareppanan työviikko perjantaina kotitoimistossa. Pitkä työviikko oli ottanyt veronsa ja päivästä tuli muuten tehoton, paitsi että yksi ensi viikon puolen tunnin elokuvasta tuli esityskelpoista. Päivällä tuli myös kaksi kurssitus- ja yhteistyöehdotusta TikTok videoiden tekemisestä ja kurssittamisesta. Tämä osaaminen MEKA TV ja Taiteesta työtä -suunnitelmasta vielä puuttuikin, mutta päätettiin sitten Tiian kanssa ottaa haaste vastaan ja suunnittelimme etänä myös joulukalenterin tekemisestä TikTok videoina.


6.11. lauantain Pyhäinmiesten päivänä oli vielä Eurajoella Tähtitaivaan elokuvapiirin aamupäivä ja iltapäivällä Harjavallan ja Kiukaisten Huimaveikkojen kokoontuminen Kiukaisissa. Molemmissa ryhmissä muun työn ohessa tutustuttiin sitten TikTok videoiden maailmaan ja tehtiin sitten itsekin kaksi TikTok juttua.


MEKA TV TikTok kanavan löydät nyt täältä


Nyt sitten vapaalle, ehkä. Ensi viikon ensi-iltojen ja muutaman muun kymmenen asian deadlinet kyllä painavat päälle ja se, ettei näihin ole oikeaa työaikaa nyt, kun Taiteesta työtä -suunitelma on telakalla tuen loppumisen jälkeen.


Ari Impola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti