Hyvää ilmailupäivää 11.11.2021. Päätettiin täällä Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä pitää matalalentopäivä ja kertoa vähän mitä täällä tehdään. Samalla kirjoitetaan vähän viikkorapsaa viikosta numero 45.
Ari ja Tiia otti pari valokuvaa marraskuusta matkalla päivän runoa varten.
Kuva marraskuusta |
Tekunkorvessa käytiin ensin viikon kuulumiset läpi. Ari ja Tiia kertoi omasta viikostaan.
Tekunkorvesta kuuluu hyvää ja viikko on mennyt hyvin.
Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin viikkorapsan paikka |
Arin ja Tiian viikko alkoi maanantaina SEKKistä, jossa tehtiin edellisen viikon rästitöitä pois, tehtiin viikko- kuukausi- ja vuosisuunnitelmia sekä mietittiin tulevien tapahtumien käsikirjoituksia. Iltapäivällä käytiin kuvaamassa Hormiston kyläelokuvaan kuvituskuvia sekä tehtiin TikTok video siitä, miten Ari ajaa kuin vanha eukko ja miten Tiia näyttää mallia miten kuuluu ajaa. Arilla oli vielä ilta- ja yöpuhteena Hormiston elokuvien editointi.
@mediaakaikille Näin sitä kuuluu ajaa ##mediaakaikille ##ajokoulu ##taiteestatyötä ##osallisuusteatteri
♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille
Tiistaina oli teatteripäivä ja käytiin koko musikaali läpi ensimmäistä kertaa Millan kanssa. Ensi viikon Tampereen keikkaa pohdittiin myös. Ilta- ja yöpuuhina Ari editoi Hormiston ensi-iltaelokuvan esityskuntoon.
Keskiviikkona aloitettiin aamu vasta iltapäivällä. Ari ja Tiia käsitteli rahahakemuksia, joita ei ehditty tekemään ja kirjoituksia sekä hakuja, joita tarttis kiireesti tehdä. Sitten haettiin Eija ja huristettiin eukon vauhtia Hormistolle tällä kertaa Arin ajamana.
Hormiston ensi-ilta tapahtuma oli hieno ja lämminhenkinen, yleisöäkin oli mukavasti yli 50 ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
Nakkilan Hormiston kylämuistoja ensi-illassa
Ari, Eija ja Tiia kertoivat myös omasta Taiteesta työtä hankkeesta sekä Tukiliiton KIITOS 60 vuotta kiertueesta, joista tämä Hormiston ilta oli myös yksi näistä sivutapahtumista.
Ja nyt torstaina sitten ollaan täällä kirjoittamassa tätä viikorapsaa Tekunkorven porukan kanssa, tekemässä runoa marraskuusta sekä pohdittiin myös ensi viikon Osallisuus teatterin keikkaa ja musiikkia, joita Ari ja Tiia esittivät tässä kurssipäivän ohessa.
Ja nyt se runo.
Runosuoni sykki taas Tekunkorvessa |
Loppuviikon kulku
Viikko jatkuu sitten niin, että Ari ja Tiia juonii SEKKissä tulevia sekä osallistuu Taikusydämen kokoukseen ja palaveeraa Hannan kanssa tulevasta projektista. Sitten jää Tiia viikonloppuvapaalle ja Ari jatkaa työviikkoa Ahlaste tuupin kanssa.
Perjantaina Ari ja Jaana huristaa Eurajoelle toimarin meikäläisiä tapaamassa. Eurajoelta kuuluu vähän huonoa, sillä tämän vuoden KIITOS tapahtuma joudutaan nyt perumaan koronarajoitusten vuoksi. Nyt pitää katsoa, voidaankon järjestää korvaava tapahtuma 3.12. etänä tai livelähetyksenä.
Jaana ja Eurajoen Me Itse puheenjohtaja Janne tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen koronasulkujen vuoksi |
Paluumatkalla Ari ja Jaana käyvät vielä katsomassa Veikkoa Raumalla.
Myös Rauman Me Itse puheenjohtaja Veikko ei ollut Jaanaa nähnyt puoleentoista vuoteen |
Lauantaina Ari ja Jaana työstävät Huittisten Hulivilien kanssa tulevaa KIITOS tapahtumaa.
Huittisten Hulivilit lauantaina |
Siinäpä se viikko numero 45 sitten menikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti