Tällä viikolla ei tehty TAITEESTA TYÖTÄ viikkorapsaa, vaan tehtiin päivärapsoja hankkeen arjesta joka päivä.
Kohta alkaa Arillakin syysloma ja aika oma
Viimeistä kulkutyöpäivää viedään ennen syyslomaa. Kello oli laitettu herättämään kello seitsemän, mutta jo kuudelta alkoi päivän työt.
Tänään piti olla Me Itse päivät Mikkelissä, jonne piti lähteä Satakunnastakin 12 hengen porukka. Korona vei tämänkin tilaisuuden nähdä meikäläiskavereita muultakin kuin omista paikallisista ryhmistä. Viimeksi Satakunnan meikäläiset ovat reissanneet yhdessä Rovaniemen Me Itse päivillä 2019 eikä olla edes Me Itse pääkallopaikalle Tulppaanitalollekaan Tampereelle päästy pian pariin vuoteen.
Tarjolla olisi ollut Me Itse webinaari. Suunniteltiin kyllä, että Satakunnan meikäläiset olisivat kokoontuneet Porissa yhdessä webbinaariin, mutta kun ainoa järjestävä alueellinen taustatuki oli pakotettu ottamaan palkallisia töitä harrastamisen sijaan, niin jäi tämäkin kaikessa kiireessä, tuen vähäisyyden puutteessa ja ahdingossa väliin.
Mikkelin reissun sijaan tämä palkan perässä juossut yksi väsynyt ohjaajanreppana huristi aamulla tekemään hommia Onnikoti Tähtitaivaan elokuvaporukan kanssa.
Ari huristi aamulla Opel nimisellä Mediavaunulla Eurajoelle |
Kuten normaalia, väsymys katosi tämän hienon porukan kanssa touhutessa ja päivän palkalliset työtunnit sujuivat luonnikkaasti.
Tähtitaivaan elokuvapiirin päivä
Mitä tehtiin?
Katsottiin ensin vanhoja omia elokuviamme, kun mukana oli uusiakin kurssilaisia ja ne elokuvat oli kivoja katsoa näin monen vuoden takaa.
Tässäpä kolme vanhaa konkaria, jotka ovat olleet tekemässä elokuvia jo vuodesta 1993 lähtien |
Sitten päätettiin tehdä animaatioelokuvaa Eurajoesta.
Sitten vain tuumasta toimeen ja teimme animaation kuvat sekä animoimme elokuvan. Käsikirjoitusta tehtiin siinä lennossa ohessa.
Hyvältä näyttää animaation kuvat |
Ideana oli tehdä animaatio siitä, kun Ari saapuu vanhalla juuri katsastetulla Opel Mediavaunulla Tähtitaivaan elokuvapiiriin. Sitten kerrotaan oikeilla elävillä kuvilla, mitä täällä tapahtuu.
Saimme koko animaation kuvattua tänään ja loput jutut tehdään 6.11. |
Saimme animaation kuvattua ja jatkamme juttua ensi kerralla 6.11., jolloin teemme teemme myös animaation äänet sekä lisää kuvausjuttuja.
Päivän kommentit ja palautteet
- Monimuotoinen ja ihan kiva kerta
- Paperille animaation piirtäminen oli kivointa
- Pienelläkin lelun näköisellä kameralla voi kuvata ja animaation tekeminen oli minulle uusi juttu
- Ei mitään kommentavaa eikä kysyttävää
- Todella kivaa, opin animaation tekemistä
Ari syyslomalle ja ajalle omalle
Hieno aamupäivä Eurajoella taas. Sitten oli pakko ottaa omaa aikaa ja mennä päikkäreille. Hommia on kesken, mutta pakko on nyt neljän viikon mittaisen työviikon jälkeen vähän ottaa happea, ennen kuin marraskuun kinkkiset ajanhallinnalliset haasteet alkavat.
Eurajoen homman jälkeen oli pakko mennä päikkäreille ensin. Sitten tehtiin vielä syyslomalaisen Tiian kanssa yksi rahahakemus etänä loppuun ja purettiin kamat. Voi olla että siivoamista ja keskeneräisiä hommia jäi syyslomallekin, jos huvittaa. Muutaman pakollinen apurahahakemus täytyy pakkotyönä hoitaa ensi viikolla hoitaa. Huomenna ei mitään eikä yhtäkään työasiaa.
TAITEESTA TYÖTÄ hankeen aktiivivaihe lähtee nyt tauolle syysloman siivittämänä, kun rahat ohjaukseen on loppu. Jaanalla ja Tiialla riittää omista sopimuksistaan töitä, mutta ohjaaja joutuu ottamaan ohjausajan omasta selkänahastaan.
Tämän hankkeen puitteissa jatketaan taas tositoimin joulukuussa, kun on puolipäivätyötä hankkeen raportoinnin kanssa. Toimintaan on kehitettävä resursseja nyt muualta, joten hankalaksi taas menee homman eteneminen.
Seuraava elonmerkki TAITEESTA TYÖTÄ hankkeesta sitten Tiialta 1.11. Merikarvialta, kun syysloma on lomittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti