keskiviikko 18. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 18.

Tänään Eurajoen meikäläisten taustatuki teki vuoden viimeisiä tilitysselvityksiä ja teki hankintoja, jotka olisi kuulunut tehdä jo alkuvuonna. Muutenkin Eurajoella ollaan touhuttu paljon, mutta saatu vain vähän näkyvää aikaan. Vai kuinka sitten olikaan käynyt vai menikö pelleilyksi koko vuosi?




Eurajoen elokuvaryhmä oli ainut TAITEESTA TYÖTÄ -ryhmä, joka oli saanut tukea elokuvan tekemiseen alkuvuodesta 2019, muut nuolivat vain näppejään ja kärvistelivät odotellessa tulevia rahoituspäätöksiä.

Eurajoen Toimarin elokuvaryhmä on toiminut 1994 lähtien, joten jonkinverran kokemusta ryhmällä jo onkin, vaikka välivuosiakin on rahan puutteen vuoksi ollut. Viime vuosina Toimarin ryhmä on toiminut Otsolan kansalaisopiston piirinä 5 päivää kevätkaudella ja 5 päivää syyskaudella. Lisäksi Joenhelmien sekä Kaunummen asumisyksiköissä on ollut 12 tunnin elokuvan intensiivikurssi lähinnä vanhoille konkareille, joten 16 kertaa ollaan toimittu Eurajoella Otsolan siipien suojissa. Lisäksi kesällä oli muutamia ylimääräisiä tapaamisia TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen tiimoilta sekä kesällä järjestettiin Lahdenperän leirikeskuksessa kahden päivän ilmaisutaidon pajapäivät.

Elokuvia kuvattiin vuoden aikana koko nippu, animaatioelokuviinkin on materiaalia useampaankin elokuvaan, mutta SEKKin pakkolomat aiheuttivat sen, että yksi reppana ohjaaja ei pystynyt editoimaan yksin vapaa-ajalla näitä elokuvia valmiiksi.


Näin meni vuosi 2019


- Tammikuussa alkoi Sanoista eläviksi kuviksi -mediakurssi Toimarissa. Kurssilla tehtiin kaiken muun mediahömpän lisäksi elokuva Nukkuvien puolueen vuosikokous




- Helmikuussa alkoi 12 tunnin elokuvan intensiivikurssi pienemmälle porukalle, joka teki sitten elokuvan Keitä me oikein ollaan
- Maaliskuun lopussa päättyi opistokausi
- Käytiin tekemässä Sydänmaan koululaisten kanssa elokuva




- Janne Lautanala edusti kahdessa puheenjohtaja tapaamisessa, Rovaniemen Me Itse päivillä Josefiinin kanssa sekä toimi vertaisohjaajana Kaunummen elokuvakurssilla. Janne on myös yksi TAITEESTA TYÖTÄ ohjausryhmän jäsen.
- Toukokuussa kuvattiin Luvialla sählykisat ja tutustuttiin läänintaiteilija Esa Vienamoon
- Heinäkuussa pidettiin pelleilyleiri Lahdenperän leirikeskuksessa
- 21.8. vietiin Myötätuulen viesti Eurajoen kunnantalolle ja kutsuttiin Eurajoen kunnanjohtaja kylään.
- 23.8. oli Keitä me oikein ollaan ensi-ilta Blue Sea Film Festivaaleilla.




 
- Syykaudella Toimarin ja Kaunummen elokuvaryhmissä tehtiin sitten mitä kerittiin, mutta mitään ei keritty saamaan ihan valmiiksi asti, hommia oli vain liikaa yhdelle taustatuelle ja ohjaajalle. Teemaviikkokin jäi väliin. Kivaa oli, mutta ei kerrottu siitä muille. Animaatioita kuvattiin ja blogeja tehtiin, mutta ensi-illat siirtyivät seuraavalle vuodelle.



Toimintasuunnitelmia 2020


Eurajoen toimintaryhmällä on samat ongelmat kuin muillakin Satakunnan meikäläisryhmillä, toimintasuunnitelmat ovat vahvat, mutta rahaa asioiden loppuun saattamiseen ei ole. Toimari elokuvaryhmä on isoin kaikista opistoryhmistä, joten vaikka paljon opintopiirissä saadaankin aikaan, viimeistelytyöhön ei löydä aikaa eikä tukea.

Näin ollaan kuitenkin suunniteltu.


  • Otsolan kurssi keväällä 25 tuntia ja syksyllä toiset 25 tuntia
  • Alkuvuonna pyritään saamaan keskeneräiset elokuva valmiiksi
  • Kaksi elokuvan intensiivikurssia toinen Joenhelmessä ja toinen Kaunummessa
  • Me Itse toiminta jatkuu ennallaan. Ryhmän esittelyvideo päivitetään.
  • Taidetestaamo päivät järjesteään koko toimintakeskuksen väelle
  • Ilmaisutaidon päivät/Larppi heinäkuussa
  • Blue Sea Film Festivaaleille ensi-iltaelokuva ja Porin valtakunnallisille Kirkkopyhäpäiville elokuva
  • Me Itse päivät Hämeenlinnassa (Janne ja Toni H.)
  • Jannella 2 puheenjohtajatapaamista/Taiteesta työtä -ohjausryhmässä
  • Taiderinkiin Josefiin, jossa hänelle pyritään tarjoamaan erityistä taideohjausta
  • Eurajoki ja Rauma Tampereelle yhteiseen linjapalaveriin
  • Teemaviikolle järjestetään oma tapahtuma Eurajoelle
  • Pidetään oikein hyvä toimintavuosi, hieman parempi kuin edellinen




Eiköhän tässä sentään sitten plussan puolelle päästy tänäkin vuonna.

tiistai 17. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 17.

Tänään käytiin Tampereella Tulppaanitalolla Me Itse ry:n kanssa linjapalaveria ensi vuodesta. Samalla selvitettiin kuulumisia, tämän vuoden kuitteja, raportteja ja toimintaa Satakunnan länsirintamalla. Mukana oli Elina, Santeri ja Tiia sekä autonkuljettaja Ari.

Päivä oli hieno ja antoisa, asioita laitettiin selväksi porukalla. 

Palaverin päätteeksi kuvattiin Me Itse ry:n puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan joulutervehdys videolle. 




Parin päivän päästä tulee valmista ja Me Itse YouTube kanavalla nähdään.

Ensi vuoden hommat saatiin järjestykseen Me Itse ry:n ja Porin meikäläisten kanssa sekä vähän Satakunnan meikäläistenkin kanssa.

Näistä nyt ei tässä vaiheessa elämää kannata vielä kauheasti hihkua, rahoituspäätöksi pitää odotella vielä helmikuun puoleen väliin saakka ennen kuin tiedetään, päästäänkö hienoista toimintatuumista tositoimiin.

Hieno päivä Tampereella. Samalla lähti allakasta vuoden viimeinenkin allakkamerkintä ja seuraava on vasta 9.1.2020 Elinan ja Tiian kanssa, jolloin katsotaan, pitääkö tämän päivän Tampereen reissulla tehdyt juonet vielä kutinsa.

maanantai 16. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 16.

MEKA ToimintaVuosi on viime vuosina jakaantunut selvästi 4 vuosineljännekseen. 

1. vuosineljänneksenä ihmetellään, mistä ihmeestä sitä taas saisi rahoitusta loppuvuoden toimintaan. Jotain särvintä ohjaajalle sentään järjestyy tuntitöinä Kansalaisopistostoissa sun muita tilaustöitä tehden, jos niitä sattuu olemaan.

2. vuosineljännes tehdään toukotöitä, kun opistokausi päättyy. Toimintaa riittää niille ryhmille, joille on saatu toiminta-avustuksia. Kahtena viime vuotena Satakunnan meikäläiset ovat saaneet puolipäivätukea Taikelta ja toimintarahaa Kehitysvammasten Tukiliitolta, joten homma on jatkunut se puolen vuoden opistopaussin yli, mikä on joka vuosi odotettavissa.

3. vuosineljännes alkaa heinäkuussa ja mennään kelien ja muutaman pajapäivän verran sekä osallistutaan sovittuihin kuvaushankkeisiin. Kesälomasta ei viime vuosina ole ollut puhettakaan, kun puolipäiväisenä köyhänä toimijana on otettava kaikki hommat vastaan, mitä suinkin vain saadaan. Elokuussa hoidettaan elokorjuuta perinteisesti Blue Sea Film Festivaaleilla ja syyskuussa aloitetaan syyskynnöt.

4. vuosineljännes mennään sitten taas kansalaisopistojen voimalla ja joulukuussa työvuoden päättää kehitysvammaisten teemaviikon kiireet ja loppuvuoden jumalatoin kuittien, tilitysten ja raporttien selvitys.



1. vuosineljännes 2019


Vuosi alkoi nihkeästi tammikuussa, ohjaaja sai nipin napin sen verran tilaustöitä, ettei tarvinnut työvoimatoiministon kanssa lähteä sotimaan. 2018 oltiin MEKA TV erityisryhmien, Satakunnan meikäläisten ja Osallisuus teatterin kanssa suunniteltu hieno 5 vuotissuunnitelma TAITEESTA TYÖTÄ, mutta alkuvuodesta ei ollut mitään varmuutta, saataisiinko rahoitusta mistään homman aloittamiseen.

Rahotuspulmien lisäksi tuli heti takapakkia, kun Arantilankodon elokuvapiiri jouduttiin lopettamaan, kun ei saatu tarpeeksi osallistujia. Tämä tarkoitti valitettavasti myös sitä, että kahdelle Me Itse kokemuspuhujalle ei löytyisi enää taustatukea, kun kurssi ei käynnistynyt.

Tammikuun puolen välin jälkeen maalis-huhtikuun vaihteeseen oli ryhmiä käynnissä Eurajoella kaksi ryhmää, Harjavallassa, Huittisissa, Merikarvialla ja kolme ryhmää Porissa. Osallisuus teatteri toimi 2 tuntia viikossa Monituotteen mediapiirin sisällä, mutta valitettavasti ilman ilmaisutaidon ohjaajaa. 

Alkuvuonna kehnon rahatilanteen vuoksi oli päällä täydellinen hankintakielto. Raumalle ja Kankaanpäälle ei löytynyt toimintatukea ja muutenkin pidettiin vähän happitaukoa Me Itse toiminnasta yli kaksi kuukautta toimintatuen puutteessa.

Alkuvuonna käytiin varovaisia palavereja kaikkien yhteistyökumppanien kanssa, kun ei voinut luvata mitään toimintaa, kun ei ollut toimintatukea, mutta suunnitelmia piti olla sekä valmiuksia lähteä heti liikkeelle, jos jostain nappaisi.

Keskusteluja käytiin ainakin Porin seurakuntakeskuksen, Porin kulttuuritoimen, Sydänmaan muistelupiirin, Satakunnan ympäristökasvatusverkoston, Satakunnan kokemustoimijoiden sekä ohjausryhmä että Taikusydämen ja Me Itse ry:n kanssa. 

Pienellä riskillä tehtiin sentään Porin 2020 Kirkkopyhän mainos, kun se toivottavasti työllistää meikäläisiä 2020 oikeasti enemmänkin.




Suunnitelmat olivat hyviä, mutta rahaa ei löytynyt ennen kuin Taikesta saatiin vihdoin myönteinen kohdeapuraha päätös TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen käynnistämiseen. Sitten saatiin Tukiliitolta toimintarahaa, joten homma oli valmis lähtemään liikkeelle. Näin saatiin myös Rauma ja Kankaanpää vauhtipyörään mukaan.

Sen verran laskettiin, että ensimmäinen vuosineljännes vedettäisiin opistovetoisesti ja jarrut päästettäisiin irti huhtikuussa, kun opistoryhmät jäisivät kesälomille.

20.2. sitten julistettiin TAITEESTA TYÖTÄ julkisesti alkaneeksi, vaikka alkuvuosi vedettiinkin nollabudjetilla liikkeelle. Hankkeen käynnistämiseen käytimme tähän tarkoitukseen maailman parasta paikkaa Satakunnassa eli Porin taidemuseossa. 



Satakunnan Kansa kirjoitti erityistaiteesta hienon jutun.



Vauhtiin kun päästiin, niin seuraavaksi haastoimme kansanedustaja ehdokkaat pohtimaan yhteisiä asioita.


Maaliskuu olikin sitten melkoisen täysi työkuukausi opistoissa, Me Itse 20 vuotta juhlaseminaarissa, Ihminen on hyvä asia gaalassa Helsingissä ja monessa muussakin tapahtumassa ja tapaamisessa.

Jos ohjaajalta kysyy, mikä oli 1. vuosineljänneksi mieleenpainuvin juttu, niin se taisi olla yksi Helsingin reissu, mistä tuotiin tällainen ilmoitus Poriin.



Tämän jälkeen olikin hyvä heittää piupaut alkuvuoden nihkeydelle ja aloittaa 2. vuosineljännes uusin voimin.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 15.

Vuoden isoin #taiteestatyötä elokuvaurakka taitaa olla Me Itse 20 vuotta lyhytelokuvien ja seminaarin taltiointi. Tehokasta työaikaa näiden elokuvien tekemiseen on mennyt lähes kolme viikkoa.



Tammikuussa 2019 käytiin ensin Merikarvian meikäläisten kanssa kuvaamassa onnitteluvideota Tampereella ja kuvattiin samalla haastatteluja juhlalyhytelokuvaan lisää.

Tammi-helmikuussa pemotettiin myös MEKA TV arkistoja ja metsästettiin menneiden vuosien Me Itse videoita, joita onkin arkistoon varsinkin viimeinen 11 vuoden aikana kerääntynyt melkoinen määrä.

Helmikuussa käytiin kuvaamassa ja haastattelemassa Tommi Kivimäkeä Ilmajoella. Elokuvan ensi-ilta oli Porissa 3.12.2019.

Me Itse juhlavdeon ensi-ilta oli 16.3.2019 Ei mitään meistä ilman meitä. 

Juhlaseminaarissa Merikarvian meikäläiset ahersivat taas kameran varressa ja kuvasivat kaikki seminaarin juhlapuheet.

Jossain vaiheessa sitten kaiken muun kiireen ja tohinan ohessa julkaistiin sitten pitkin syksyä juhlaseminaarin juhlapuheita ja tarkoitus olisi saada viimeisetkin puheet editointimyllystä ulos huomenna 16.12.2019.

Eipä tässä sitten tämän enempää ehditä tonttuilemaan, kun on vielä 3 puhetta editoimatta. 

Tässäpä muuten teille kätevä soittolista, mistä näet kaikki tähän asti julkaistut Me Itse 20 vuotta juhlalyhärit,



Huomenna sitten loputkin ja sitten on tämä Me Itse toimintavuosi Satakunnan meikäläisten puolesta 17.12. loppupalaveria vaille valmis.

lauantai 14. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 14.

MEKA TV ja TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen toimijat ovat saaneet kaksi merkittävää palkintoa ja huomionosoitusta tänä vuonna.

Hienoin palkinto on Sami Virran saama Suomen selväsanaisin palkinto.




Sami on tehnyt kaiken muun lisäksi mittavan uran myös MEKA TV toimittajana. Vuosituhannen vaihteessa hän oli muuttamassa KeViKe toimintaa MEKA TV toiminnaksi, oli Teatteri Ravallin yksi päänäyttelijöistä ja on ollut monessa monessa muussakin mukana viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vaikuttamassa. 

Sami on yksi Me Itse kouluttamista kokemuspuhujista ja on toiminut muun muassa kahdessa valtakunnallisessa YK:n lukutaito päivän tapahtuman juontajana. Sami on myös yksi keskeisimmistä TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen suunnittelijoista.

Palkinnon perustelut kannattaa lukea täältä Kehitysvammailliton tiedotteesta...



Toinen palkinto tuli myös Kehitysvammaliitolta.




Palkinnon perustelut löytdät täältä...

perjantai 13. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 13.

Tänään päivän isoin ja tärkein homma oli tehdä raporttia Rakkaudellen porilaisille -hyvinvointirahan saavutuksista ja kertoa mihin rahat ovat menneet. Laitetaanpas tähän TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukkuun 13 hieman otoksia päivän raportista ja mitä tuolla tuella ollaan saatu aikaan.


Porilaisille ollaan tarjottu tällaista hyvinvointirahaa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kertaa ei Porin meikäläisillä napannut, mutta tänä vuonna saatiin 7500,- tuki erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Olemme saaneet aiemminkin tukea Porin kulttuurilautakunnalta erityisryhmien kulttuuritoiminnan kehittämiseen Porissa, mutta tämän vuoden tuki oli isompi kuin kaikki 30 vuoden aikana saadut tuet yhteensä.

Tänä vuonna saimme ensin Taikelta tukea TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen käynnistämiselle, jonka turvin saatiin hommalle palkattua osa-aikanen ohjaaja. Mutta eihän sitä pelkällä osa-aikaisella työntekijällä mitään järjestetä, niin tarvittiin tukea myös sisältöjen luomiseen ja esille tuomisiin tapahtumien myötä.

Hakijana oli Porin Me Itse meikäläiset ja MEKA TV. Hankkeen nimenä oli TAITEESTA OIKEAA TYÖTÄ PORISSA.

Tavoitteena oli tuoda esille porilaisia erityistaiteen osaajia, bändejä, elokuvantekijöitä, teatteria, tapahtumia ja kokemuspuhujia esille erilaisissa tapahtumissa. Hurjana tavoitteena oli järjestää 9 kaikille avointa Osallisuus teatterin ja Porin meikäläisten järjestämää tapahtumaa, joiden avulla halusimme tuoda erityistaiteen ilosanomaa tutummaksi porilaisille. 

Nämä tapahtumat sitten järjestettiin. Osaa ei järjestetty itse, vaan tehtiin sisältöjä toisten järjestämiin tapahtumiin. Muutenkaan ei aivan suunnitelmien mukaan pilkulleen menty, mutta tällaista saatiin aikaan.


Toteutuneet tapahtumat


7.5. Vanhempain ilta Ojantien toimintakeskuksessa, jossa esitettiin teatteritoimintaa ja Rakkaudella porilaisille hanketta elokuvan ensi-illan yhteydessa.

13.5. Merkillisen hienoo hommaa -Osallisuus teatterin oheistapahtuma Lainsuojattomat teatterifestivaaleilla.





17.5. käytiin Tampereella Tukiliiton kulttuurigaalassa Tampere-talolla esitelemässä Osallisuus teatterin toimintaa ja myös Rakkaudella porilaisille tulevia ohjelmia.




25.-27.6. Teatterileiri, jossa harjoiteltiin Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -hankkeen ammattilaisten kanssa teatteri-ilmaisua. Samalla tehtiin Lavian teatteri-iltamien ohjelma sekä SuomiAreenan pienoisnäytelmä Asukas nimeltä 00000000

27.6. Kesäiset teatteri-iltamat Laviassa Jallin tilalla.




16.7. SuomiAreenalla Kehitysvammailiiton keskustelutilaisuuden avauksessa pienoisnäytelmä Asukas nimeltä 00000000




7.-9.8. järjestettiin teatterileiri Ahlaisissa, jossa tehtiin syksyn ohjelmat ja käsikirjoitukseen raamit syksyn päänäytelmään.

20.8. Vietiin Myötätuulen viesti tapahtumapäivän yhteydessä Porin kaupungintalolle. Viestin vastaanotti sivistystoimialan johtaja Esa Kohtamäki hyvin palauttein.




17.9. Taidetiistai kauppakeskus Puuvillassa, iso erityisryhmien kulttuurikavalkaadi porilaisesta erityisosaamisesta




28.9. Avain-orkesteri soitti Rakkaudella porilaisille keikan Porin torin päälavalla pääsesiintyjän peruuntuessa viime tipassa.




10.10. Asiakkaan oikeuksien päivänä esitettiin 45 minuutin esitys porilaisesta erityiskulttuurista, tosin Ulvilan Sataedussa, eikä Porissa, mutta ohjelma oli teatterileirillä suunniteltua ohjelmatarjontaa rakkaudella porilaisille.




17.10. Mielenterveysseura Hyviksen kulttuuritapahtumassa tunnin esitys teatteritoiminnasta elokuvin, kokemuspuhujien puheevuoroin sekä näytelmäesityksin.




6.11. Porilaiset saivat kutsun tulla Karvian villille viikolle esittelemään Rakkaudella porilaisille -hankkeen tuloksia. Elokuvaesitysten ohessa kerroimme omasta erityisosaamisestamme ja mitä olemme saaneet Porin hyvinvointirahalla aikaan.




3.12. Valtakunnallinen erityisryhmien TAITEESTA TYÖTÄ elokuva- ja teatteriseminaari Palmgren konservatoriossa. Samana päivänä samassa tilaisuudessa oli Osallisuus teatteri ensi-ilta Taivaanrannan tuolla puolen, jota oltiin valmistettu teatterileireistä asti pitkin syksyä. Seminaari ja teatteriesitys suoratoistettiin YouTubessa valtakunnalliseen
näkyvyyteen.




9.12. Porin seudun kansalaisopistossa toinen esitys Taivaanrannan tuolla puolen -esityksestä.




Erityisryhmien liikkumiseen kiinnitettiin erityistä huomiota, sillä he eivät pääse kulttuuritapahtumiin aina ilman avustajia. Samalla esityksiä vietiin paikkoihin, joissa ei muuten olisi erityisryhmien kulttuuritarjontaa saatavilla. Yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen sekä yhteiset onnistumisen tunteet olivat esillä ja vahvistuivat jokaisessa tapahtumassa. 

Lapsiin ja nuoriin ei kovin paljoa kontaktia saatu, mutta hanke mahdollisti monen nuoren kehitysvammaisten osallisuuden olla mukana yhdessä tekemässä erityiskulttuuria suurelle yleisölle. Ympäristöaiheet tulivat erityisesti esille teatterileireillä ja Lavian teatteri-iltamissa.

Kokonaisuutena erittäin tärkeä vuosi porilaiselle erityistaiteelle ja erityisryhmien kulttuuritoiminnalle. Saatiin pienellä rahalla suuria aikaan, tuskin missään muualla Suomessa osallisuus ei ole toteutunut tässä mittakaavassa kuin tekijöiden ja yhteistyökumppanien kanssa tässä tapahtumasarjassa ja prosessin aikana syntyneissä sivupoluissa Porissa.


Jatkotoiveitakin olisi


Hankkeelle pyritään saamaan jatkorahoitusta, sillä hankkeen aikana syntyi niin hyviä toimintamalleja ja käytäntöjä, että näitä pyritään saamaan vakiintuneeksi toiminnaksi Porin kaupungissa. Satakunnan meikäläisillä, MEKA TV erityisryhmillä ja Osallisuus teatterilla on meneillään 5 vuotinen erityisTAITEESTA ja erityisryhmien kulttuuritoiminnasta oikeaa TYÖTÄ hanke 2019-2023 ja tämä Porin vuosi on eriomainen lähtölaukaus näille tavoitteille, joita pyritään kehittämään Porissa niin kuin Satakunnan meikäläisten kanssa koko Satakunnassa.


Muita huomioita


Omalla MEKA TV erityisryhmien Osallisuus teatterin ja Porin meikäläisten toiminnalla ei ole minkäänlaista perustukea olemassa, joten kun saimme tukea ja tilaa toimintaan, niin yhteistyökumppanien löytyminen ja yhteistyön tekeminen oli tavattoman helppoa, kun oma rahoitus oli järjestelyksessä. Erityisryhmien omista kulttuuripalveluista ei haluta maksaa mitään, eikä ilman rahaa voi toteuttaa vastaavia tapahtumia. Kun omaa rahoitusta tapahtumien järjestämiseen on ollut, niin yhteistyökumppanit ovat löytyneet helposti.

Suurimpana haasteena oli, että hankkeen päätaustatukena piti olla Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen työntekijät, mutta hankekautena kaikki olivat pakkolomilla 4 kuukautta, joka aiheutti järjestelyissä ja
markkinoinnissa suurta päänvaivaa. Ison teatteriryhmän kuljettaminen esityksiin ja leireihin oli haastavaa. Jouduimme käyttämään ostopalveluita SEKKin pakkolomien vuoksi enemmän kuin olimme suuunnitelleet.

Erityisesti kaikki noin 40 hankkeeseen osallistunutta eritysryhmiin kuuluvaa esiintyvää erityistaiteen harrastajaa ja osallista haluavat sanoa yhteen ääneen; KIITOS!




Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha on erittäin tärkeä tukimuoto porilaiselle ruohonjuuritason kulttuuritoiminnalle, sillä kultturin tuottamiseen rahat ovat kaikkialla liian pienet. Erityisesti erityisryhmien kulttuuritoiminnalle, jolla ei ole omaa perusrahoitusta, tämän hankerahoituksen saaminen oli erityisen tärkeää ja saimme tällä tuella paljon
kehitystä ja osallisuutta aikaan, mikä muuten olisi jäänyt saavuttamatta. Vuoden aikana esityksissä kehittyi myös esiintyjien osaaminen kokemusten kautta isoja harppauksia eteenpäin.

torstai 12. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 12.

Haluan kertoa, mitä teen TAITEESTA TYÖTÄ hankkeessa. Tänään olen SEKKissä töissä koko päivä.


Olen yksi meistä

Olin Eurassa Eurajokea kuvaamassa ja sitten äänittämässä kahden ympäristöasiantuntijan puhetta. 





Olen ollut Eurajoella Sydänmaan koululla kuvaamassa ja äänittämässä elokuvaa. Eurajoen elokuva oli hyvä. Eurajoen äänittäminen ja kuvaus meni hyvin.  Äänittäminen oli kivaa ja kuvaukset olivat hyvät. 





Lapsien kanssa ja aikuisten kanssa oli kiva tehdä yhteistyötä.


Olen ollut ikääntyneiden kehitysvammaisten muistelupiirissä apulaisena ja SEKKissä Arin apurina. Keijosta kirjoitetaan kirjaa. Olimme Siskon synttäri juhlissa. 



Siskon synttäreillä


Olin asiakkaan oikeuksien päivässä esiintymässä. Perustimme keikan jälkeen oman HPNN ryhmä. Teemme musiikielokuvaa.



Meidän HPNN ryhmä


Olin Kankaanpäässä kaksi kertaa vertaisohjaajana. 


Tehtäviini kuuluu



  • Me Itse sihteerinä oleminen
  • MEKA TV kuvaussihteerinä ja vertaisohjaajana toimiminen
  • Arin apulaisena toimiminen
  • Animaatioden tekeminen
  • Kuvankäsittely
  • Arkistointi

Olen tykännyt näistä kaikista hommista
Joo oisi kiva jos työt Arilla työt jatkuisi mulla.


Meidän teatteri

Teatterijuttu merkitseen tosi paljon hyviä asioita ja Teatteri jutussa tahdon olla aina mukana.


Julkaisimme SEKKissä tänään kaksi teatterijuttua.


Ensimmäinen oli lyhytelokuva Lavian teatteri iltamista.






Toinen on meidän Taivaanrannan tuolla puolen esitys 9.12.2019.




On ollut hyvä ja kiva vuosi.