Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosineljännes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosineljännes. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2020

22/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Tänään TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterissa 22/24 avataan vähän Satakunnan meikäläisten hankkeiden ja toiminnan 4. vuosineljännestä.

4. vuosineljännes lokakuusta joulukuuhun 2020

Lokakuussa olivat taas kaikki kansalaisopistopiiri yhtä Eurajoen meikäläisiä lukuun ottamatta täydessä vauhdissa.



Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kokoontui Tekunkorvessa, kun kaikki ryhmän jäsenet kuuluvat riskiryhmiin, niin katsottiin viisaammaksi, ettei lähdetä opistolle, vaan kokoonnutaan Tekunkorven kerhohuoneessa. Varovaisuus syistä mukana oli vain Ari ja Tiia, joten viime kevään assistentit Elina ja Keijo joutuivat koronatauolle muistelupiiristä.



Eurajoella saatiin sentään Omakoti Tähtitaivaan intensiivinen elokuvakurssi kunnialla hoidettua.



Merikarvian ryhmä sai myös loppuvuoden kaikki kurssitunnit hoidettua, mutta elokuvatuotanto kärsi siitä, ettei päästy kuvaamaan kaikkia sovittuja kyläelokuvia. Suunniteltiin myös kehitysvammaisten teemaviikolla Pikkujouluriahaa etätapahtumana. Tiia toimi assistenttina ja vertaisohjaajana täälläkin Arin apuna.



Ruskilan Hormiston kuvatun kyläelokuvan ensi-ilta päätettiin siirtää keväälle 2021 orastavan ja uhkaavan koronatilanteen vuoksi. Kuvaukset saatiin Eijan ja Tiian kanssa sentään kunnialla hoidettua, Arilla on sitten talven kuraisina öinä editoitavaa yllin kyllin Hormiston kylätarinoista.

Osallisuus teatteri porskutti ja syksyn näytelmiä sekä tapahtumia että pääseminaaria valmisteltiin täysin purjein. 

6.10. HPNN esiintyi Luova Satakunta -hankkeen tiedotustilaisuudessa, jossa myös avattiin umpisurkeasti toiminut Satakunnan meikäläisten ja Osallisuus teatterin oma mesenaattihanke. Mesenaattihankkeesta tuli taloudellisesti luultavasti koko vuosikymmenen surkein mahalasku, mutta hankkeen tiimoilta saatiin paljon näkyvyyttä ja monia pitkään roikkuneita tuotteistamishommia tehtyä näkyviksi.



HPNN treenasi tiiviisti 1-2 kertaa viikossa sekä teatteriesityksiä että omaa musiikkivideoita varten.

Mistelin Taidetestaamo saatiin myös kunnialla hoidettua. Tällä kertaa varovaisen koronatilanteen vuoksi oli mukana vertaisohjaajana vain Tiia, mutta hyvin se meni näinkin pienillä resursseilla. Toisena taideohjaajan toimi kuvataitelija Tuula Kallas Taiken tuella.

Harjavallan Huimaveikkojen kurssi jouduttiin siirtämään Harjavallasta Euran Kiukaisiin koronatilanteen vuoksi. Yksi kokoontumiskerta tosin jouduttiin perumaan väärän koronahälytyksen vuoksi, mutta muuten saatiin tämäkin ryhmä pysymään elossa.

Huittisissa oli syksyllä Porin meikäläisten puheenjohtaja Santeri ja Me Itse ry:n päällikkö Jaana kylässä lokakuussa. Täällä suunniteltiin myös etätapahtumaa "Itsepäisyyspäivän vastaanotto" joulukuun teemaviikolle. 

Lokakuussa pidettiin sitten ihan oikea kokonainen syyslomakin. Herra ties koska viimeksi on tällainen ylellisyys viimeksi toteutunut, kun yleensä syyslomalla ollaan tehty tukka putkella tilaushommia ja muita keskeneräisiä hommia, joita ei muuten opistokaudella ole kerinnyt tekemään. Tänä vuonna ei tilaustöitä juurikaan ole ollut, korona oli syönyt ne kaikki.

27.10. pidettiin sitten Taidetiistai etänä koronatilanteen vuoksi. Viime hetkiin asti oltiin oltu kalkkiviivoilla, pystytäänkö tapahtuma järjestämään sovitussa paikassa Porin kauppakeskus Puuvillassa. Ei pystytty. Tapahtuma lähetettiin onnistuneesti kuitenkin Porin seudun kansalaisopiston auditoriosta.



Iltapuolella käytiin vielä HPNN kanssa Kankaanpäässä Outsider-taiteen kehällä näyttelyn avajaisissa.

28.10. oli SEKKin syyskokous. Paikalla oli taas hyvä Satakunnan meikäläisten edustus. Ari jatkaa SEKKin hallituksen puheenjohtajana, Jaana ja Santeri jatkavat hallituksen jäseninä sekä Mikko varajäsenenä.



2.11. käytiin Kankaanpään Pörriäisten Marrasriehassa Jämillä HPNN kanssa keikalla ja Me Itse puheenjohtaja Jaana kävi kertomassa syksyn kuulumisia.

10. ja 17.11. Ari ja Tiia kävivät vetämässä kaksi Selkämeri ja minä -elokuvien esitystilausuutta Rakkaudella porilaisille Luontotalo Arkissa.

16.10. äänitettiin HPNN musiikkivideon Eija rumpuosuudet sekä 18.10. Hennan lauluosuudet. Tuloksina oli sitten Hyvä kaveri -laulun purkitus sekä parin muun laulun pohjanauhat.



26.11. avattiin Pori Film Festivaaleilla vuoden Erityisryhmien elokuva-aarrearkku. Tämän esityksen piti olla Rauman Blue Sea Film Festivaaleilla, mutta tämäkin juhlatapahtuma peruuntui koronan vuoksi. Oltaisiin juhlittu siellä 25. osallistumiskertaa. Täällä oli myös HPNN Hyvä kaveri -musiikkivideon maailman ensi-ilta.



Muuten marraskuu meni harjoitellessa joulukuun teemaviikon tapahtumia varten, osallistuttiin erinäisiin etäpalavereihin Taikusydämen ja monen muunkin yhteistyökumppanin kanssa, työstettiin Jaanan kanssa Me Itse YouTube videoden siivousta ja Jaanan elämänkaarielokuvaa, tehtiin apuraha hakemuksia ja vielä tässä vaiheessa näytti, että kilpajuoksussa koronan kanssa oltiin pikkuisen voiton puolella. Arille sattui myös sellainen ihme, että pari viikkoa oli ihan täyttä palkallista työviikkoa, kun koko vuosi oltiin jouduttu menemään 20-30 palkallisen tunnin ja vapaaehtoistyön voimin. Tässä vaiheessa elämää jopa näytti siltä, että pahimpien taloudellisten tappioiden uhkakuvista oltaisiin pääsemässä torjuntavoittoon, kun oli loppuvuosi täynnä työtä.



Sitten taas jysähti Lockdown. Päivää ennen vuoden päätösseminaaria Taiteen rajamailla sekä Osallisuus teatterin vuoden ensi-iltaa Kohti uutta epänormaalia peruttiin koronatilanteen vuoksi. Kaikki muutkin kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumat jouduttiin perumaan samasta syystä. 8 kuukauden valmistelutyöt 1.12. tapahtumaa ja ensi-iltaa varten tusahtivat taivaan tuuliin päivää ennen H-hetkeä.




Tähän seinään törmäsi sitten kaikki muukin Satakunnan meikäläisten ryhmätoiminta sekä myös Jaanan työt.


1.12. pidettiin Osallisuus teatterin näyttelijöiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa kriisipalaveri peruttujen tapahtumien vuoksi ja päätettiin pitää vielä kaikkien mahdollisten turvaohjeistusten mukaisesti teatterikauden hautajaiset 8.12.

Muuten sitten Ari ja Tiia ovat maanantaisin ja keskiviikkoisen keränneet vuoden TAITEESTA TYÖTÄ raportteja ja tilityksiä yhteen, 1100 arkistoa on koottu sekä tarinoita on työstetty, mitä näistä koronan runtelemasta toiminnoista on nyt enää kerrottavaa.

21.12. laitettiin vuosi pakettiin ja Tiia jäi 3 viikon joulutauolle hankkeesta ja SEKK töistä. Ari pemottaa vielä arkistojen pölyjä sekä tekee vuoden viimeisiä raportteja että tilityksiä vapaalla aikataululla, jotta ensi vuosi voitaisiin aloittaa kutakuinkin puhtaalta työpöydältä.

perjantai 18. joulukuuta 2020

18/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Millainen oli TAITEESTA TYÖTÄ toinen vuosineljännes? Taatusti kokonaan erilainen kuin mitä suunniteltiin.

Normaalisti - mikäli nyt mitään normaalia tilaa onkaan - toinen vuosineljännes Satakunnan meikäläisillä ja MEKA TV toiminnalla menee epäsäännöllisten hanke- ja tilaustöiden merkeissä kansalaisopistokauden päätyttyä. Viime vuosina hommien pelastajana on ollut Taike. 2018 vedettiin kesäkausi Osallisuuden ytimessä, edellisen viisivuotiskauden päätösteemalla ja 2019 aloitettiin TAITEESTA TYÖTÄ viisivuotiskausi.

Taiken tukea riitti käytönnössä 7 kuukauden verran puolipäiväohjauksessa. Alkunperin hankekauden piti alkaa aprillipäivänä ja kestää syyskuun loppuun sekä yhden puolikkaan kuukauden piti jättää tänne joulukuun loppuun, kun opistotöihin tulee taas puolentoista kuukauden tauko. Koronan vuoksi hankekautta piti aikaistaa 16.3. alkavaksi, jotta homma ei olisi mennyt ihan kokonaan puihin.



Huhtikuu 2020

Huhtikuussa oli 119 TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen osallisista koronaeristyksissä. SEKKin työntekijät jouduttiin laittamaan pakkolomille, kun työt hävisivät. Pientä elonkipinää saatiin siis Taiken osa-aikatuella, mutta hankalaksi meni, kun tuki oli suunniteltu ryhmien kanssa toimimiseen ja ryhmät olivat eristyksissä. 

Edellisenä syksynä oli tarkoitus saada etäyhteydet toimimaan Satakunnan meikäläisten kanssa, mutta eipä sitten muilta kiireiltä tähän keritty, joten housut kintuissa pudottiin tähän tilanteeseen, että etäyhteyksiä olisi tarvittu. Ongelmana oli myös se, ettei porukoilla oikein ollut välineitä eikä osaamista ennestään yhteyksien pitämiseen.

Hankalaa oli myös se, että kerrankin olisi ollut varaa järjestää tilaisuuksia ja yhteisiä kokoontumisia, mutta kokoontua ei saanut. 7.4. piti olla Satakunnan meikäläisten puheejohtajien ja TAITEESTA TYÖTÄ ohjausryhmän kaikenkattava palaveri, 13.4. piti olla Osallisuus teatterin tulevaisuudenpaja sekä 14.4. piti suunnitella valtakunnallista yhteistyötä muiden erityistaidetoimijoiden kanssa. Jaanalla ja Arilla oli isoja suunnitelmia Satakunnan Me Itse kuvioissa, mutta näitäkin oli hankala edistää etätyönä. Kaikki tärkeät suunnittelupalaverit siis peruuntuivat, joten jotain oli siis keksittävä, jotta hanke toimisi uskottavasti.

Huhtikuun alusta lähtien Ari ja Tiia työskentelivät säännöllisesti tiistaisin SEKKissä, kun muut olivat pakkolomilla. Samalla kokeiltiin kaikkia mahdollisia ja mahdottomia etäyhteysohjelmia. Sitten saatiin Taikelta pientä lisätukea Tiistaitiimin perustamiseen ja toimintaan etäyhteyksien kautta.


Etäyhteyksillä saatiin sitten hommaa toimimaan. Maanantaisin pidettiin maanantaipalaveri, tiistaisin kokoontui Tiistaitiimi ja perjantaisin harjoiteltiin Skype yhteyksiä. Huhtikuun lopussa alkoi Osallisuus teatteri kokoontua ja suunnittelemassa syksyn näytelmää Kohti uutta epänörmaalia. Myös HPNN ryhmä kokoontui etänä suunnittelemaan musiikkivideon tekemistä. Porin meikäläiset sekä Huittisten Hulivilit pitivät Me Itse kokouksia. Kaiken kaikkiaan tavoitimme 120 meikäläisestä parikymmentä aktiivista tekijää, joiden kanssa saatiin hommaa vietyä eteenpäin.




Keväällä saatiin myös yksi hyvä uutinen Satakunnan kulttuurirahastolta. Ari sai apurahan 1100 satakuntalaista yhteisöelokuvaa -arkistointihankkeeseen, joka tiesi sitä, että hommia olisi nyt 8 kuukauden verran säännöllisesti 10 tuntia viikossa tämän hankkeen muodossa. Tämä taas tiesi sitä, että nyt kun ensimmäistä kertaa oli näinkin pitkä säännöllinen työputki tiedossa melkeinpä kymmeneen vuoteen, niin saatiin myös Tiialle tästä avotyö kahtena päivänä viikossa SEKKiin.

Kesäkuussa päästiin sitten taas avaamaan toimintaa vähitellen Porissa, Osallisuus teatterin kanssa, HPNN kuvauksiin, Rauman Syvärauma elokuvan kuvauksiin, Huittisten Hulivilien, Merikarvian meikäläisten ja Kankaanpään Pörriäisten kanssa. 



Palaverejäkin pidettiin Taikusydämen ja Porin erityistaiteen yhteistyöryhmän kanssa, Hyvis elokuvaa kuvattiin ja homma toimi taas melkeinpä suunnitelmien mukaan. Palattiin taas Rakkaudella porilaisille -tapahtumien järjestämiseen ja järjestettiin Porinatunti -tapahtuma. 



Vain turvavälit, ylenmääräinen käsienpeus ja käsidesin käyttö eivät kuuluneet tähän TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen alkuperäisiin suunnitelmiin kesäkuussa 2020. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

16/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

MEKA TV ja Satakunnan meikäläistoimintaa voidaan seurata vuosineljännesten mukaan. Samoin myös TAITEESTA TYÖTÄ hanketta. Normaalivuosina 1. vuosineljännes kärvistellään, saadaanko kesäkaudeksi jostain tukea ja toimitaan pääosin kansalaisopistojen kurssien myötä. 2. vuosineljänneksenä opistokausi päättyy ja alkaa kesäkauden toiminta epäsäännöllinen hanke-ja tilaustyötoiminta, jos tukea saadaan. 3. vuosineljännes on elonkorjuun ja syyskyntöjen aikaa ennen kuin syksyn opistokausi alkaa. 4. vuosineljännes toimitaan taas kansalaisopistoissa ja vedetään erilaisilla tilaustöillä loppuun sekä kärvistellään, saadaan seuraavaksi vuodeksi mistään toimintatukea. 



Miten siis meni 1. vuosineljännes 2020?

Vuosi alkoi aika masentavissa merkeissä, tilaustöitä ei ollut, kansalaisopistotunteja oli vähänlaisesti eikä mitään muutakaan varmaa tukea tulevalle toiminnalle eikä toiselle TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen vuodelle. Toimintasuunnitelmia oli, mutta tammikuussa ei voitu kuin odottaa, mitä tuleman piti. Joitakin avustuksia oltiin saatu, mutta toimintaa ne eivät taanneet varsinkaan, kun ne kohdentuivat kesäkauteen. 

Ohjaaja välttyi nippanappa työvoimatoimiston nöyryytyksiltä sillä, että oli edelliseltä vuoden jäänyt yksi tilaustyö kesken ja tästä nipistettiin sitten yhden kuukauden osa-aikatyösopimus. Pääosin homma oli jo tehty, mutta marras-joulukuun vapaat oli jäänyt pitämättä, joten puolittain palkallisiksi vapaapäiviksi homma meni.

Alkuvuosi siis laiskoteltiin ja koitettiin pitää edelliselta vuodelta pitämättömiä vapaapäiviä vaihtelevalla onnistumistasolla.



9.1. pidettiin sitten Elinan ja Tiian kanssa SEKKissä suunnittelupäivä tulevan vuoden konnankoukkuja suunnitellessa. Vaikka tulevan toiminnan rahoituksesta ei ollut mitään tolkkua, päätettiin kuitenkin valmistella TAITEESTA TYÖTÄ toisen toimintavuoden avausta vapaaehtoistoiminnan voimin.

13.1. alkoi ryhmätoiminta Kankaanpäässä, Elina ja Ari pistivät tuulemaan 5 eri palaverissa tulevia suunnittelemassa.

14.1. oltiin Sataduunia tapahtumassa esittelemässä, mitä sitten tehtäisiin, jos saadaan rahaa toimintaan. Messumisseinä toimi Erik ja Tiia.

Sitten alkoivat kansalaisopistokurssit käynnistyä yksi kerrallaan. Mukana toiminnassa oli Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri, Eurajoen Toimarin elokuvaryhmä, Huittisten Hulivilit, Merikarvian mediaryhmä, Monituoteen SosMedia, Osallisuus teatteri, Ojantien animaatiopaja, Mistelin taidetestaamo ja Harjavallan Huimaveikot. Oltiin mukana kokemustoimijoiden järjestötapaamisissa ja HPNN aloitti musiikkivideon tekemisen. Torstaisin hanke työllisti Keijoa, Elinaa ja Tiiaa, oli remmissä mukana aina välillä Jaanakin.

Tammikuussa porilaiset saivat myös hyviä uutisia, Porin meikäläiset, MEKA TV ja Osallisuus teatteri saivat Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa 12 askelta porilaiseen esteettömyyteen hankkeelle, joka varmisti sen, että oli mahdollista järjestää Porissa 12 kaikille avointa porilaista tapahtumaa. Ohjauksen palkkaongelmia se ei ratkaissut muuten kuin että teatterille oli varaa ilmaisutaidon ohjaajaan ja teatterileirejäkin olisi tulossa.

Helmikuussa mentiin opistoryhmien tahtiin, mutta käytiin myös raumalaisten kanssa Sivis-kurssilla tekemässä elokuvaa ja suunnittelemassa sekä harjoittelemassa tulevan Syvärauma elokuvan kuvauksia.


Kankaanpäässä toimittiin myös Sivis-kurssin tukemana ja kehitettiin yhdessä Pohjois-Satakunnan erityistaiteen yhteistyöryhmän kanssa kevään Outsider taiteen seminaaria ja näyttelyä. Myös tässä hankkeessa oli porilaisilla näppinsä pelissä.



Helmikuussa hyvää oli se, että saimme sitten Taikelta rahoitusta toisen TAITEESTA TYÖTÄ hankevuoden käynnistämiseen. Saimme myös Kehitysvammaisten Tukiliitolta toimintarahaa alueellisen toiminnan kehittämiseen. Merikarvian porukka sai Merikarvian kulttuurilautakunnalta tukea. Toimintarahaa alkoi olla viime vuoden tapaan, mutta ohjaukseen ei.

Huonoa oli taas se, että tilaustyökanta oli romahtanut ja muutenkin saimme tukea toimintaa 1/3 osaa tarvitsemaamme vähemmän. Ohjauksessa oli 11300,- aukko edelliseen vuoteen eli sen sijaan että olisimme purjehtineet täysin purjein eteenpäin, jouduimmekin kaikkien ryhmien kanssa käynnistämään YT-neuvottelut ja karsimaan ohjaustyöstä neljän kuukauden työ pois. Eli 1/3 osaa piti karsia toimintasuunnitelmista ja 2019 vuoden toiminnoista pois. Maakunnallisen Osallisuus teatterin toiminnan käynnistäminenkin jouduttiin laittamaan jäihin.

Haastavista tulevaisuuden näkymistä huolimatta avattiin sitten juhlavasti TAITEESTA TYÖTÄ toinen toimintavuosi SEKKissä Auki on tapahtumassa.



Helmikuussa ryhmät kuvasivat vuoden toiseksi ainoaa tilaustyötä, videosarjaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiölle 12.3. Itsemääräämisoikeutta käsittelevään seminaariin. Eurajoen, Kankaanpään, Huittisten ja Porin porukat tekivät 5 lyhytelokuvaa keväällä itsemääräämisoikeuden monista koukeroista.

Helmikuun lopussa tuli Arille myös alkuvuoden 200 palkatonta vapaaehtoistyötuntia ja mitta täyteen. Kovana tavoitteina oli se, että nyt tehdään tästä edes vain palkalliset ja tuetut työt, muut hommelit jätetään tekemättä, kun kerran ei tukea ohjaukseen saatu riittävästi ja joku raja palkattomalla puurtamisellakin oli oltava.

Kesken maaliskuun YT-neuvotteluita tuli sitten 12.3. tieto, että yksi ryhmä ei pääse opistoon koronan vuoksi. Sitten pidettiin kriisikokousta Elinan ja Tiian kanssa, mutta ei sekään auttanut, sillä sitten vuorokauden aikana tuli 43 peruuntunutta työtilaisuutta vedettäväksi allakasta punakynällä yli. 


Näin siis pysähtyi koko maailma ja myös meidän pienten TAITEESTA TYÖTÄ toimijoiden räpiköinti. 

Sitten tehtiin SEKKissä nopea tilannemuutos. TAITEESTA TYÖTÄ hankekauden piti alkaa huhtikuun alussa, mutta koronatilanteen vuoksi hankekausi aloitettiin välittömästi ja näin saatiin osa-aikainen ohjaaja pelastamaan sitä tässä hankkeesta, mitä enää pelastettavissa oli. Tilanteen teki hankalaksi myös se, että kaikki SEKKin työntekijät piti lomauttaa koronan vuoksi kahdeksi kuukaudeksi, joten koko TAITEESTA TYÖTÄ hanke jäi käytännössä yhden osa-aikaohjaajan harteille tilanteessa, jossa kaikki osalliset yhtä lukuunottamatta olivat koronaeristyksissä.

Vakavasta eristystilanteesta huolimatta saimme kuvattua yhteistyössä porilaisten teatterien kanssa Maailman teatteripäivän julistuksen ja yhtenä kauniina sunnuntaina Ari ja Tiia kuvasivat 7 lyhytelokuvaa eli elokuvasarjan Tiian TAITEESTA TYÖTÄ viikosta, jotta olisi näyttää edes jotain elonmerkkejä erityistaidetoiminnasta koronan varjoista.



Eipä siis ollut hääppöinen menestystarina tämä 1. vuosineljännes.

maanantai 16. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 16.

MEKA ToimintaVuosi on viime vuosina jakaantunut selvästi 4 vuosineljännekseen. 

1. vuosineljänneksenä ihmetellään, mistä ihmeestä sitä taas saisi rahoitusta loppuvuoden toimintaan. Jotain särvintä ohjaajalle sentään järjestyy tuntitöinä Kansalaisopistostoissa sun muita tilaustöitä tehden, jos niitä sattuu olemaan.

2. vuosineljännes tehdään toukotöitä, kun opistokausi päättyy. Toimintaa riittää niille ryhmille, joille on saatu toiminta-avustuksia. Kahtena viime vuotena Satakunnan meikäläiset ovat saaneet puolipäivätukea Taikelta ja toimintarahaa Kehitysvammasten Tukiliitolta, joten homma on jatkunut se puolen vuoden opistopaussin yli, mikä on joka vuosi odotettavissa.

3. vuosineljännes alkaa heinäkuussa ja mennään kelien ja muutaman pajapäivän verran sekä osallistutaan sovittuihin kuvaushankkeisiin. Kesälomasta ei viime vuosina ole ollut puhettakaan, kun puolipäiväisenä köyhänä toimijana on otettava kaikki hommat vastaan, mitä suinkin vain saadaan. Elokuussa hoidettaan elokorjuuta perinteisesti Blue Sea Film Festivaaleilla ja syyskuussa aloitetaan syyskynnöt.

4. vuosineljännes mennään sitten taas kansalaisopistojen voimalla ja joulukuussa työvuoden päättää kehitysvammaisten teemaviikon kiireet ja loppuvuoden jumalatoin kuittien, tilitysten ja raporttien selvitys.



1. vuosineljännes 2019


Vuosi alkoi nihkeästi tammikuussa, ohjaaja sai nipin napin sen verran tilaustöitä, ettei tarvinnut työvoimatoiministon kanssa lähteä sotimaan. 2018 oltiin MEKA TV erityisryhmien, Satakunnan meikäläisten ja Osallisuus teatterin kanssa suunniteltu hieno 5 vuotissuunnitelma TAITEESTA TYÖTÄ, mutta alkuvuodesta ei ollut mitään varmuutta, saataisiinko rahoitusta mistään homman aloittamiseen.

Rahotuspulmien lisäksi tuli heti takapakkia, kun Arantilankodon elokuvapiiri jouduttiin lopettamaan, kun ei saatu tarpeeksi osallistujia. Tämä tarkoitti valitettavasti myös sitä, että kahdelle Me Itse kokemuspuhujalle ei löytyisi enää taustatukea, kun kurssi ei käynnistynyt.

Tammikuun puolen välin jälkeen maalis-huhtikuun vaihteeseen oli ryhmiä käynnissä Eurajoella kaksi ryhmää, Harjavallassa, Huittisissa, Merikarvialla ja kolme ryhmää Porissa. Osallisuus teatteri toimi 2 tuntia viikossa Monituotteen mediapiirin sisällä, mutta valitettavasti ilman ilmaisutaidon ohjaajaa. 

Alkuvuonna kehnon rahatilanteen vuoksi oli päällä täydellinen hankintakielto. Raumalle ja Kankaanpäälle ei löytynyt toimintatukea ja muutenkin pidettiin vähän happitaukoa Me Itse toiminnasta yli kaksi kuukautta toimintatuen puutteessa.

Alkuvuonna käytiin varovaisia palavereja kaikkien yhteistyökumppanien kanssa, kun ei voinut luvata mitään toimintaa, kun ei ollut toimintatukea, mutta suunnitelmia piti olla sekä valmiuksia lähteä heti liikkeelle, jos jostain nappaisi.

Keskusteluja käytiin ainakin Porin seurakuntakeskuksen, Porin kulttuuritoimen, Sydänmaan muistelupiirin, Satakunnan ympäristökasvatusverkoston, Satakunnan kokemustoimijoiden sekä ohjausryhmä että Taikusydämen ja Me Itse ry:n kanssa. 

Pienellä riskillä tehtiin sentään Porin 2020 Kirkkopyhän mainos, kun se toivottavasti työllistää meikäläisiä 2020 oikeasti enemmänkin.




Suunnitelmat olivat hyviä, mutta rahaa ei löytynyt ennen kuin Taikesta saatiin vihdoin myönteinen kohdeapuraha päätös TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen käynnistämiseen. Sitten saatiin Tukiliitolta toimintarahaa, joten homma oli valmis lähtemään liikkeelle. Näin saatiin myös Rauma ja Kankaanpää vauhtipyörään mukaan.

Sen verran laskettiin, että ensimmäinen vuosineljännes vedettäisiin opistovetoisesti ja jarrut päästettäisiin irti huhtikuussa, kun opistoryhmät jäisivät kesälomille.

20.2. sitten julistettiin TAITEESTA TYÖTÄ julkisesti alkaneeksi, vaikka alkuvuosi vedettiinkin nollabudjetilla liikkeelle. Hankkeen käynnistämiseen käytimme tähän tarkoitukseen maailman parasta paikkaa Satakunnassa eli Porin taidemuseossa. 



Satakunnan Kansa kirjoitti erityistaiteesta hienon jutun.



Vauhtiin kun päästiin, niin seuraavaksi haastoimme kansanedustaja ehdokkaat pohtimaan yhteisiä asioita.


Maaliskuu olikin sitten melkoisen täysi työkuukausi opistoissa, Me Itse 20 vuotta juhlaseminaarissa, Ihminen on hyvä asia gaalassa Helsingissä ja monessa muussakin tapahtumassa ja tapaamisessa.

Jos ohjaajalta kysyy, mikä oli 1. vuosineljänneksi mieleenpainuvin juttu, niin se taisi olla yksi Helsingin reissu, mistä tuotiin tällainen ilmoitus Poriin.



Tämän jälkeen olikin hyvä heittää piupaut alkuvuoden nihkeydelle ja aloittaa 2. vuosineljännes uusin voimin.