torstai 3. elokuuta 2023

Merikarvian Utu-leirin toinen päivä 3.8.2023

3.8. torstai. 

Aamu lähti hyvin käyntiin. Nukuimme hyvin yön ja söimme maittavan sekä tukevan aamupalan. Tämän päivän ohjelmaan kuuluu uutisten tekeminen ja blogin kirjoitus. Tiia kirjoittaa Porin uutiset ja kuulumiset, minä luen ne ja ne kuvataan.

Utu työleirin toinen päivä alkaa työntäytteisenä


Historiikkiäkin teemme tänään. Lounaaksi syömme siskonmakkarakeittoa. Ari ja Tiia toimivat aamupäivän keittiömestareina. 

Aurinkokin näyttää hellivän meitä. Osa porukasta touhuaa omia juttujaan. Meidän ja Porin uutiset julkaistaan Taiteesta työtä omilla kotisivuilla ja blogeissa. Utuista työskentelyä ja siunausta meidän päivään tänne. 

Kävimme ottamassa luontokuvia Sadun ja Heikin kanssa eripuolilta leirintäaluetta. Täällä on aika vähän tällä hetkellä leiriytyjiä, lomat rupeaa loppumaan ihmisiltä. Veneliikenttäkin on ollut todella vähän. 

Viikon luontokuva Markosta


Päivi on blokannut tietokoneelta pois meidän huonompia ja vanhentuneita kuvia roskakoriin. Kohtapuoliin rupeamme syömään lounasta.

Iltapäivällä kuvaamme uutiset. 



Ari ja Tiia kävivät vielä kauppareissulla täydentämässä varastoa, joimme päiväkahvit pullan ja suklaapikkuleipien kera. Uutiset äänitettiin ja laitettiin purkkiin. Jotain ollaan sentään saatu aikaiseksikin. Joitain ilta tekemistäkin on vielä. Makkaraakin grillataan ja saunakin lämpenee myöhemmin.

Marko Fagerroos

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti