lauantai 19. helmikuuta 2022

Viikkorapsa numero 7-2022

Viikko 7 meni näin


Maanantaina päätettiin MEKA TV 30 vuotta juhlaviikko Ystävänpäivään Merikarvialla. Juhlaviikolla saatiin monta keskeneräistä asiaa pois käsistä. Tästä voit lukea vielä maanantain päiväraportin


15.2. tiistaina palattiin arkeen juhlaviikon jälkeen. Teatteri alkoi miettiä uutta näytelmää ja Ojantiellä tehtiin äänet Yksin töissä -elokuvaa, joka tulee vihdoin ensi-iltaan 1.3.2022.


Illalla kokoontui vielä Tiistaitiimi Jitsissä


Keskiviikkona Taidetestaamossa

Keskiviikkona 16.2. häärättiin Mistelin Taidetestaamossa ja iltapäivällä pidettiin etäpalaveri Vantaan tulevasta elokuvasta SEKKistä.

Torstaina 17.2. korona perui kaikki ryhmät ja tilalla oli SEKKissä koko vuoden sekä Tukiliiton Näkyvämmäksi suunnittelua. Kuultiin sitten lopulta hyviä uutisia, mutta uutiset kuulette vasta maaliskuun alussa, nyt ollaan lähdössä talvilomalle.


Lauantaina 19.2. käytiin vielä Huittisten Hulivilejä moikkaamassa ja annoimme siellä Tukiliiton Elmo hankkeelle etäkoulutusta.

Jaana, Tiia ja Ari kertoivat Satakunnan kokemustoiminnasta

Maanantaina 28.2. tavataan taas työn merkeissä Merikarvialla, siihen asti näkemiin.

tiistai 15. helmikuuta 2022

Tiistaitiimin tilannekuva toiminnasta 15.2.2022

Satakunnan meikäläiset kokoontuvat tiistaisin etänä Tiistaitiimissä vaihtamassa kuulumisia ja suunnittelemassa tulevia. Tänään 15.2.2022 on toistaiseksi viimeinen Tiistaitiimi helmikuussa ja tehdään tässä vähän tilannekuvaa yhdessä, missä mennään juuri tänään.

Tiimissä mukana oli tänään Elina, Erik, Mikko, Santeri, Tiia, Timo, Samu ja Ari. Tiistaitiimiä jatketaan 1.3.2022 kello 18:00.

Tiistaitiimi 15.2.2022

Tänä tiistaina tehtiin pientä tilannekuvaa tämän päivän Satakunnan meikäläisten tilanteesta ja tässäpä se teille luettavaksi.

TAITEESTA TYÖTÄ 2019-2023


Nyt on menossa Satakunnan meikäläisten ja MEKA TV ryhmien Taiteesta työtä 5 vuotissuunnitelman 4. vuosi, eikä ihan suunnitelmien mukaan olla koronan ja onnettoman rahatilanteen vuoksi päästy etenemään, mutta on tässä nyt sentään jotain meneillään.

Hankkeella ja suunnitelmalla ei tällä hetkellä ole mitään tukea, apurahapäätöksiä odotellaan, eikä tässä vaiheessa vielä tiedetä jatkuuko toiminta vai joudutaanko pitämään saattohoitoa toimintasuunnitelmille. 

MEKA TV 30 vuotis juhlaviikko vedettiin enimmäkseen vapaaehtoistoimin nollabudjetilla. Saatiin sentään julkaistua 30 uutta videota, kun ei ollut varaa 30 kynttilään, 8 blogia toiminnasta tehtiin ja tavattiin viikon aikana noin 150 meikäläistä ja osallistujaa viikon tapaamisissa. Myös Tiian Takalan koronapäiväkirja julkaistiin, joten ei sitä sitten ihan laiskana juhlaviikolla maattu.

Koko 5 vuotissuunnitelma on siis katkolla, jos tukea ei löydy, niin sitten homma on siinä.


MEKA TV 30 vuotta

MEKA TV on myös tällä erää kokonaan vailla toimintatukea. Tuloja ei juurikaan ole, on vain säännöllisiä menoja. 

5 vuotissuunnitelmissa oli alusta alkaen, että kun MEKA TV täyttää 30  vuotta, niin koitamme saada kaikin tavoin toimintaamme esille ja hyviä toimintamalleja näkyväksi muullekin maailmalle. 

Suunnitelmat on tehty jo vuonna 2018, eikä silloin oltu osattu huomioida koronaa eikä tämän hetken surkeaa rahatilannetta. Opistotoimintaa on ja kaikki suunnitellut kurssit ovat toiminnassa, mutta muuten ollaan vielä odottavalla kannalla, saadaanko toimintaa opistokauden jälkeen enää käyntiin. Katkolla on siis tämäkin toiminta nyt juhlavuoden melskeessä.



Osallisuus teatteri

Osallisuus teatterille löytyy jatkoa Porin seudun kansalaisopiston sekä Porin kaupungin ja SEKKin kumppanuussopimuksen myötä. Ongelmana on löytää kesäkaudeksi ohjaajalle palkkausta, ilmaiseksikaan ei hommaa voida vetää. Toimintaa tällä hetkellä 2 tuntia viikossa opistotunteina sekä teatterin yhteisövastaavalla on 3 päivänä viikossa SEKKissä työharjoittelupaikka. 15 näyttelijää on mukana nyt, vaikkakin vain Monituotteen osallistujien kanssa + 4 taustaohjaajaa.

HPNN

Osallisuus teatterin HPNN musiikkiryhmä treenaa tällä hetkellä teatteritreenia ohessa. Tänä vuonna on julkaistu jo 2 musiikkivideota ja tavoitteena on julkaista 12 musiikkivideota vuoden aikana + keikkaa niin paljon kuin sielu kestää. Äänitysstudioonkin olisi kiva päästä, mutta nollabudjetilla tämäkin on vain haave.

Eurajoen meikäläiset

Eurajoen toimarissa saatiin toiminta nippanappa käyntiin, korona on nipistänyt tästä 16 osallistuja ryhmästä 11 pois, mutta ollaan saatu Kehitysvammaisten Tukiliitolta pieni avustus toiminnan uudelleen käynnitykseen. Toimintaa Otsolan kansalaisopistossa ja haaveena on saada taas koko ryhmälle koulutuspäivä kesällä, jos löytyy jostain kouluttajalle ja ohjaajalle palkka.

Harjavallan ja Kiukaisten meikäläiset

Käynnistyi Sataopiston kurssina. Keväällä kokoonnutaan 4 kertaa 2 tuntia. Tällä ryhmällä on vähiten kansalaisopistotunteja kuin muilla ryhmillä, mutta näillä mennään. Kesätoimintaa toivotaan, mutta nollabudejtilla ei pystytä järjestämään tällä erää.

Huittisten meikäläiset

Huittisten ryhmä aloittaa 19.2. Sataopiston kurssina 4 kertaa 4 tuntia kevätkaudella. Kesäkauden toiminta täysin auki rahoituksen puolesta.

Kankaanpään meikäläiset

Kankaanpäässä ei ole opistotoimintaa, mutta ryhmä kokoontuu kuukauden ensimmäisenä päivänä Pohjois-Satakunnan Kehitysvammaisten Tuki ry:n ja Wirtaamon taustatukemana. 4 vuotta jatkunut alueellinen yhteistyö on toistaiseksi katkolla, puheenjohtaja Samu on tosin Tiistaitiimissä aktiivisesti mukana.

Merikarvian meikäläiset

Merikarvian toiminta alkoi ystävänpäivänä ja ryhmä toimii Merikarvian kansalaisopistossa 6 kertaa 5 tuntia keväällä. Kesällä on suunnitteilla elokuvaleiri, mikäli saadaan ohjaajalle rahoitus.

Porin meikäläiset

Mennään Osallisuus teatterin, Monituoteen ja Porin seudun kansalaisopiston toimintana 10 kertaa 2 tuntia keväällä. Porin kaupungin kumppanuussopimus takaa jonkinlaisen toiminnan, mutta ohjaajan palkkaus puuttuu. Leiri ellei jopa kaksi pyritään järjestämään teatteri- ja esiintymistoimintaa kehittämään.

Rauman meikäläiset

Raumalla ei kansalaisopiston toimintaa eikä kahteen vuoteen oikein muuta toimintaa kuin elokuvaryhmän kaksi hyvin merkittävää elokuvaprojektia. Tämän vuoden toiminta ja rahoitus täysin auki.

Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri

Toimii Otsolan kansalaisopiston kurssina ikääntyneille kehitysvammaisille 13 kertaa 2 tuntia viikossa. MEKA TV tuotannnon arkistointia ja historiikin tekemistä ajatellen tärkeä ryhmä.

Mistelin taidetestaamo

Taidetestaamo toimiin Mistelissä Porin seudun kansalaisopiston kurssina 3 kertaa 2 tuntia.

Tähtitaivaan elokuvapiiri

Eurajoen Tähtitaivaassa Otsolan kansalaisopiston Intensiivinen elokuvakurssi asuntolan asukkaille 3 kertaa 4 tuntia.

Vantaan elokuvaproggis

Keväällä Tiia ja Ari lähtevät kuvaamaan Vantaalle Danskun ja Samun elokuvaa Tukiliiton tuella.

Tiian luontopolut

Tiian henkilökohtaisen Tukiliiton avustuksella tehdään 4 luontopolku dokumenttia Satakunnassa.

Näkyvämmäksi hanke

Ainoa selkeää tukea saanut hanke tällä erää. Kesäkaudella lähdetään Tukiliiton kanssa kiertämään koulutuskiertueelle Pohjanmaalle, Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen 7 koulutuksen kera.

Elmo 

Tukiliiton Elmo hankeelle annetaan koulutusta Satakuntalaisesta kokemustoiminnasta Jaanan ja Tiian opastuksen kera.

Myötätuulen viesti 30 vuotta 

Myötätuulen viesti täyttää myös 30 vuotta ja on Taiteesta työtä hankkeen tärkeimpiä hankkeita tiedottamisen suhteen, mutta toistaiseksi vain hylättyjä apurahahakemuksia on hankkeen takana. Jos hanke ei saa mistään riittävää tukea, siitä pitää luopua, hanketta ei voi vetää ilman palkattua ohjaajaa ja työntekijää.

Me Itse toiminta 

Suuri murheenryyni on STEAn päätös puolittaa Me Itse ry:n tuki ja lopettaa se kokonaan vuonna 2023. Vaikka Me Itse tuki on satakuntalaisten toimintaan nähden taloudellisesti pieni, senkin vähän  loppuminen merkitsee käytännössä Satakunnan meikäläistoiminnan loppumista Satakunnassa. 

Me Itse vuosikokoukseen osallistutaan ja kun Me Itsen painopistealueena on Länsi-Suomi, tavoitteena on tätäkin kautta tuoda näkyvämmäksi MEKA TV 30 vuotta juhlavuotta ja kolmen vuosikymmenen aikana kehitettyjä hyviä toimintamalleja muullekin Suomelle.

Murheenryyni on myös se, että Satakunnan Me Itse meikäläiset ovat olleet hyvin näkyvästä esille ja osallisia kehittämässä satasotea ja Satakunnan kokemustoimintaa. Jos Me Itse kaatuu, niin kaatuu myös pitkään ja hartaasti kehitetty yhteistyö Satakunnan kokemustoimijoiden kanssa.

Muuta 

Murheenryyni on myös se, että MEKA TV ja Satakunnan meikäläisten yhteinen toiminta- ja koulutuskalusto alkaa olla poistokamaa eikä vanhentuneen tekniikan tilalle ole varaa hankkia ajanmukaista koulutuskalustoa. Viimeiset uuden merkittävät hankinnat on tehty vuonna 2017 ja sen jälkeen tuet ovat vähentyneet kuin pyyt maailmanlopun edellä.




Yhdessä ME selvitään 

Tämän vuoden Taiteesta työtä -yhteistyöverkoston yhteinen teema on selvitä yhdessä kaikesta tuen niukkuudesta ja vastoinkäymisistä huolimatta. Yhdessä ME selvitään on myös Osallisuus teatterin syksyn dokumenttiteatterin näytelmän sekä järjestyksessään 15 valtakunnallisen elokuva- ja teatteriseminaarin nimi.

Virkaheitto ohjaaja Ari sekä työntekijät Tiia ja Jaana

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.

Yksi tärkeimmistä toiminnan kivijaloista on SEKK, joka myös se on melkoisissa hankaluuksissa liian pienen tuen vuoksi. Työntekijät tekevät vajaata työviikkoa, eikä meikäläiselle ole tätäkään kautta saatavilla täyttä taustatukea. Ari toimii SEKKin hallituksen puheenjohtajana ja tänä vuonna varapuheenjohtajaksi valittiin Jaana. Hallituksessa on myös Santeri ja varajäsenenä Mikko, joten eipä parempaa meikäläisten edustusta voisi tällä yleishyödyllisessa elokuvayhteisössä olla.

Työntekijät

Jaanalla on Me Itseltä osa-aikaista palkkatyötä alueellisena työntekijänä, Tiia toimii SEKKissä 3 päivänä työharjoittelijana ja vertaisohjaajana sekä Tukiliiton palkallisissa tuntitöissä Arin kanssa. Arin työtilanne on kehno, viikkotunteja opistosta löytyy keskinmäärin vain 16 tuntia viikossa eikä muita tuloja toistaiseksi Tukiliiton Näkyvämmäksi hanketta lukuunottamatta ole. Työttömyys uhkaa, huhtikuussa ja samalla toiminnan hiipuminen Satakunnassa ellei tukea toiminnalle löydy.

4 apurahapäätöstä odotellaan vielä, joista ratkeaa, voidaanko yhteistä toimintaa vielä jatkaa.

Tällaista pientä tilannekuvaa siis rakennettiin tänään Tiistaitiimissä. Toivottavasti seuraavassa Tiistaitiimissä 1.3.2022 on vähän parempaa kerrottavaa.

maanantai 14. helmikuuta 2022

Yhdessä ME selvitään maanantai Ystävänpäivänä 14.2.2022

Yhdessä ME selvitään työviikon 8. päivänä MEKA TV 30 vuotta juhlaviikko päätettiin Merikarvialla vuoden avauksen ja Ystävänpäivän merkeissä.

Merikarvian vuoden avaus

Aamutuimaan oli julkaistu jo yksi Ystävänpäivävideo On ystävänpäivä aina helmikuussa. Musiikkivideo on Tiian viime vuonna sanoittamien vuosilaulujen toinen musiikkivideo. Viime vuonna Tiia teki joka kuukaudelle oman laulun ja nyt tänä vuonna on tarkoitus tehdä näistä joka kuukaudelle oma musiikkivideo.


Merikarvian päivästä Marko Fagerroos teki oman jutun ja se on nyt tässä.

Marko toimi päivän Me Itse kokouksen sihteerinä ja teki tämän päivärapsan

Maanantai 14.2.2022 ja hyvää ystävänpäivää

Merikarvian mediapiiri pääsi vihdoin ja viimein alkamaan näiden rajoituksien jälkeeni. Me ollaan tavattu viimeksi joulukuussa ja silloin olimme Porissa seminaarissa. Ikäviä uutisia on tullut kuuluville, Me Itse ry toiminta uhkaa loppua kokonaan, mutta taistelu jatkuu, että toiminta jatkuisi. Määrärahojakin on supistettu. 

Meidän mediapiirillä alkuvuosi on ollut todella hiljainen, ollaan nähty muita porukoita Jits yhteyden kautta, olen ollut niissä mukana. 

Tänään täällä Merikarvialla on tarkoitus kuvata TikTok video. Ensin kuitenkin julkaistiin täällä Huittisten ja Porin ystävänpäivän tervehdys TikTok.

@mediaakaikille Huittisten Hulivilien ystävänpäivän tervehdys, joka tehtiin Lepopäivän ratoksi tapaamisen yhteydessä #taiteestatyötä #mekatv30vuotta#mediataitoviikko ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Katsottiin lyhytelokuva Pohjansahasta. Se on osa meidän kyläelokuvasarjaa.


Pidettiin Me Itse kokouskin pitkästä aikaa. 

Joka toinen viikko kokoonnutaan Merikarvialla, vielä 5 kertaa. Kulttuuriavustuksiakin haetaan. 

Kesäleiriä ollaan suunnittelemassa ja se olisi 3 päivän leiri. 

Tänään kuvataan vielä nämä Merikarvian kuulumiset ja videoidaan nämä myös teidän nähtäväksi. Se on MEKA TV 30 vuotta juhlaviikon 29/30 video.


Sitten tehtiin ja julkaisiin vielä juhlaviikon 30/30 video ja se on tässä.
@mediaakaikille #mekatv30vuotta juhlaviikon 30. uusi video tulee Merikarvian meikäläiseltä. Kiitos juhlaviikosta! #taiteestatyötä #mediataitoviikko #me #merikarvia ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille

Näin päätettiin sitten Yhdessä ME selvitään MEKA TV 30 vuotta juhlaviikko. Me tapaamme Merikarvialla taas 28.2.2022, siihen asti näkemiin.

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Yhdessä ME selvitään sunnuntai 13.2.2022

MEKA TV 30 vuotis juhlaviikon 7. päivän ainoa työmenojuttu on Lepopäivän ratoksi Huittisten Hulivilien Jits -tapaaminen. 

Tapaamien oli tänään kello 14:00 ja meitä sitten kokoontui yhteensä 11 kaveria viettämään lepopäivää yhdessä.

Tavataan täällä kello 14:00

Tarkoituksena oli jutella mukavia ja juhlistaa samalla hyvässä seurassa 30 vuotis juhlaviikkoa. 

Huittisten Hulivilien elokuvan tekoa tänään.

Teimmepä sitten kaksi TikTok videotakin siinä sivussa toinen on tässä ja toinen julkaistaan huomenna.

@mediaakaikille Huittisten Hulivilit viettivät Lepopäivän ratoksi -jits tapahtumassa MEKA TV 30 vuotis juhlaviikkoa näin rattoisasti #mediataitoviikko #mekatv30vuotta ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Eipä tässä nyt yksi ohjaajan reppana ole ihan kokonaista lepopäivää pystynyt viettämään, aamulla julkaistiin myös tämä Ahlaste tuupin  lasten ja nuorten traileri tulevasta elokuvasta.


Sitten kun valmisteltiin vähän tulevaa Lepopäivän ratoksi -tapaamista, niin löytyi koneelta sattumoisin myös tämä KIITOS Tukiliitto 60 vuotta -kuvaukset, josta tehtiin sitten hetinmiten kooste.


Juhlaviikolla on tarkoitus julkaista 30 uutta videota, joten nyt ollaan jo numerossa 24/30, joten eiköhän me tästäkin haasteesta yhdessä vielä selvitä.

Ps.

Illalla julkaistiin vielä 25/30 juhlajulkaisusta, Huittisten Huitsikalla Huittisin hulluun yöhön. 


Huomenna sitten viikon 8. päivänä julkaistaan vielä 5 ensi-esitystä.

lauantai 12. helmikuuta 2022

Yhdessä ME selvitään lauantaina 12.2.2022

MEKA TV 30 vuotis juhlaviikon ja Mediataitoviikon 6. päivä vietettiin - kuinkas muutenkaan - muun työn ohessa ja vähän vapaaehtoishomminakin. 

Aamu vietettiin Eurajoella Tähtitaivaan elokuvapiirissä Otsolan kansalaisopiston Intensiivisellä elokuvakurssilla. 

Mitäpä muutakaan voi 30 synttäreillä lautaa kuin Frederikin Oon kolmekymppinen, vaikka vähän äijälaulu olikin

Ensin katsottiin, miten muut Satakunnan ryhmät olivat juhlaviikkoa viettäneet ja sitten tehtiin omaa juttua. Aloitettiin TikTok onnitteluvideon kanssa.


@mediaakaikille Armoton MEKA TV 30 vuotta juhlaviikko jatkuu Tähtitaivaan elokuvapiirissä #taiteestatyötä #mediataitoviikko #eurajoki #yhdessämeselvitään #me ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Sitten alettiin työstää viime viikolla käsikirjoitettua elokuvaa Tähtitaivaan elokuvapiiri näkyvämmäksi. Juttua riitti ja elokuva tuli kuvatuksi. Katsotaan, ehtiikö elokuva valmiiksi vielä juhlaviikolla, 5.3. joka tapauksessa jatketaan tätä 3 kerran Intensiivistä elokuvakurssia.

Seuraavaksi ohjaaja hurista Ooppeli mediavaunulla hakemaan Harjavallasta Samuli Palmua, jonka kanssa sitten jatkettiin matkaa matkapalverin ohessa kohti Kiukaisten Jokimutkaa.

Ryhmä oli viimeksi tavannut marraskuussa 2021, joten pulinaa riitti. Kuulumiskierroksen jälkeen katsottiin muiden ryhmien juhlaviikon tuotoksia ja tehtiin sitten oma.

@mediaakaikille Harjavallan ja Kiukaisten Me Itsen vuoro juhlia MEKA TV 30 vuotis synttäreitä #mediataitoviikko #taiteestatyötä #mekatv30vuotta #me ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille

Harjavallan ja Kiukaisten meikäläisten Sataopiston elokuvaryhmällä on vähiten opistotunteja vuodessa, mutta tälläkin tavalla päästään eteenpäin, Ryhmän toimintavuosi on 12. 

Sitten käytiin näitä ikäviä uutisia läpi, kun STEA on leikannut puolet Me Itsen toimintatuesta pois ja uhkaa lopettaa tukemisen kokonaan 2023. Kovinkaan suurta lohtua tässä tilanteessa ei tuo sekään, että MEKA TV, Satakunnan meikäläiset ja yhteinen 5 vuotinen Taiteesta työtä -suunnitelma ei ole vielä saanut mitään rahoitusta jatkamiseen. Löysässä hirressä ja veitsenterällä tanssitaan siis vielä toiminnan jatkon kanssa. Todennäköistä on, että syksyllä voidaan jatkaa Sataopiston elokuvapiirinä 4 kertaa 2 tuntia, mutta kaikki muu tulevaisuudesta on vielä täysin hämärän peitossa. 

Yhdessä ME kuitenkin päätettiin, että periksi ei anneta. Ei ainakaan vielä.

Periksi ei anneta!

 

Näin meni lyhyesti kerrottuna meidän Mediataitoviikon ja MEKA TV 30 vuotis juhlaviikon 6. päivä. Yleensä sanotaan, että 7. päivän levätään, mutta ei meillä ole siihen varaa, joten huomenna tavataan Lepopäivän ratoksi Huittisten Hulivilejä kello 14:00 alkaen. Tulkaa ihmeessä mukaan!

perjantai 11. helmikuuta 2022

Yhdessä ME selvitään perjantaina 11.2.2022

Sinne meni MEKA TV 30 vuotissynttäripäivä 10.2. - ei paukahtaen eikä ilotulistusten valossa vaan piuhahten hämärissä tulevaisuuden näkymissä jonnekin hissukseen. 

Tänään ohjemanumerossa on Eurajoen toimarin ja Otsolan kansalaisopiston Sanoista eläviksi kuviksi -elokuvakurssi.

Päivä aloitettiin Jaanan ja Arin kriisipalaverilla matkalla Ulvilasta Eurajoelle, että mitenkäs tästä nyt selvitään eteenpäin. Eurajoen toimarin meikäläisryhmässä on käynyt aikamoinen koronakato osallistujissa ja nyt pitää vääntää tosissaan, miten toimintaa voidaan jatkaa Eurajoella ja voidaanko laisinkaan. 

Viimeksi eKr (ennen koronaa) ryhmässä oli 16 osallistujaa, nyt hädin tuskin saadaan ryhmän minimimäärä 5 kokoon.

Jaanan kanssa laskettiin, että koronan vuoksi Eurajoen ryhmä on menettänyt noin 5600 euroa koulutus- ja toimintatukea, mitä normaalisti olisi saanut MEKA TV toiminnan puitteissa. 

Se on pers´aukiselle ryhmälle melkoinen määrä tukea, joka siis on mennyt harakoille kahden vuoden aikana koronan vuoksi. 

Toimintapäivä Eurajoella

Eurajoella aamupäivä meni sitten hieman plörinäksi, kun piti seurata Iivon kultahiihtoa siinä sivussa ja menihän siinä sitten vähän pasmat sekaisin vähäksi aikaa.

Asiat kiireysjärjestyksessä, ensin Iivon kulta ja sitten vasta työt

Päästiin sitten taas työjärjestykseen kiinni ja tehtiin vuoden toimintasuunnitelmat ja tarkistettiin taloustilanne. 

Iltapäivällä ruokailun jälkeen tehtiin päivän TikTok video.

@mediaakaikille Tänään juhlitaan Eurajoella MEKA TV 30 vuotta juhlaviikkoa #mediataitoviikko #mekatv30vuotta #taiteestatyötä #eurajoki #me ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Sitten päivitettiin kotisivuja, joita ei koronatauon aikana kahteen olla päästy päivittämään.

Tässä Jannen rapsa päivästä

Olemme aloittaneet kevään toiminnan suunittelemalla kevään ohjelmaa samalla, kun seurattiin Iivo Niskasen kulta mitalli hiihtoa.

Jaana kertoi, että oli kiva tavata meitä eurajokilaisia pitkästä aikaa. 

Korona on koetellut meitä, mutta nyt keskitytään MEKA TV 30 vuotta  juhlavuoteen. Ollaan oltu toiminnassa mukana 28 vuotta tekemässä elokuvia. Myös toimari ja Myötätuulen viesti täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Jannen vuoro tehdä päivärapsaa tänään

Iltapäivällä sitten vielä tutkittiin Eurajoen toimarin elokuvaryhmä historiaa ja komeahan se on. Vuodesta 1993 lähtien ollaan tehty yhteistyötä. 1994 Eurajoelle perustettiin oma KeViKe elokuvaryhmä ja samaa alamäkeä vielä mennään tänäkin päivänä. 

Ryhmän historiasta on toimarissa oma näyttely

Nelisenkymmentä omaa lyhytelokuvaa on ansioluettelossa ja paljon paljon muutakin tämä pioneeriryhmä on saanut kolmen vuosikymmenen aikana aikaiseksi.

Monenlaista toimintaa mahtuu kolmeen vuosikymmeneen

Tänään perjantaina onkin sitten vähän tällainen lyhyempi mediataitopäivä, vain yksi ryhmä tänään toiminnassa ja iltakin on ihan toiminnasta vapaata ensimmäistä kertaa tällä viikolla.

Tällainen mediataitopäivä ja juhlaviikon päivä tänään.

torstai 10. helmikuuta 2022

Yhdessä ME selvitään torstaina 10.2.2022

Vuorokausi vaihtui Työhuone Impolassa

Tänään 10.2.2022 olikin sitten SE virallinen MEKA TV syntymäpäivä, jota tässä nyt juhlitaan kaikkina viikon kahdeksana päivänä.

Vuorokausi alkoi editiontimyllyn jauhaessa kahta päivän viimeistä ensi-iltaa, mutta sitten oli puoli kahden aikaan yhden ohjaajan reppanan annettava periksi ja jatkaa editointia aamutuimaan. Se sitten helpotti sen verran, että saatiin kolmaskin päivän neljästä ensi-ilta elokuvasta esityskuntoon.


Tiian merkintöjä Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiristä

KeViKe/MEKA TV 30 vuotis synttäreitä juhlittiin Tekonroven elokuva- ja muistelupiirissä työn ohessa ilman sen ihmeempiä juhlallisuuksia.  Katsottiin ensi-illat, jotka tulevat ensi-iltaan tänään sekä Tiian gallerian traileri, joka sekin esitetään tänään ensi-iltojen livessä. Tehtiin onnittelu TikTok ja katsottiin Eijan musavideon Tammikuussa jossakin.

@mediaakaikille Arvatkaas mitä juhlapäivää Tekunkorvessa tänään juhlittiin? #mediataitoviikko #taiteestatyötä #mekatv30vuotta ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille




Eijan merkitöjä SEKKissä 30 vuoti juhlatapaamisessa

Me haluamme toivottaa kaikille paljon onnea kolmekymmentä juhla viikolla.

Livelähetys suoraan SEKKistä


Tänään oli taas kiva vetää kahta laulua tänään pitkästä aikaa kuten ennenkin.


Muistelimme kaikkea mitä olemme edellisvuosina tehneet. tänään on ollut hauska mukava päivä meillä kaikilla. 

@mediaakaikille Mauri Kenttä ja Tiimi Huikeat kiittää MEKA TV 30 toiminnan vuodesta. #mediataitoviikko #taiteestatyötä #mekatv30vuotta #me ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille


Ari loppumerkinnät

30 vuotis synttäripäivän päätteeksi oli vielä Ahlaisissa lasten ja nuorten Ahlaste tuupi, joka sekin viettää 10 vuotis juhlavuotta. Tällä hetkellä se on valitettavasti ainoa lasten ja nuorten elokuvaryhmä, eipä ole vaan viime vuosina herunut tukea MEKA TV mediataidoille viedä näitä kouluihin tai harrasteryhmiin muualle kuin Ahlaisiin.

Päivän saldo oli 7 videon/elokuvan ensiesitystä, joten viikkosaldo on nyt 18/30. Tuupilta olisi tulossa yksi uusi, mutta jääköön huomiseen.

Nyt vähän lepoa, kiitos ja näkemiin.