Yhdessä ME selvitään -MEKA TV 30 vuotta juhlaviikon toinen päivä taas muun työn ja vapaaehtoistoiminnan ohessa.
Tiistait ovat viime vuosina olleet Porin päiviä, jolloin Monituotteessa on toiminut Osallisuus teatteri ja kevätkaudella myös Ojantien animaatiopaja. Satakunnan meikäläisillä on koronasulkujen aikoina ollut tiistaisin myös etätapaamisia Tiistaitiimissä.
Koko juhlaviikko on suunniteltu Tiistaitiimissä etänä |
Myös Taidetiistai tapahtumapäiviä ollaan viime vuosina pidetty pari kertaa vuodessa.
Kerrotaanpas sitten, mitä tänä arkisena juhlapäivänä tiistaina 8.2.2022 tapahtuu.
Ohjaajan työpäiväennuste aamulla
Tänään ohjaajalle on odotettavissa 14 tunnin työpäivä. Työpäivä alkaa Impolan työhuoneessa, jossa puretaan ensi edellisen päivän hommat, valmistellaan tulevaa päivää, pakataan kulkukamat ja päivän ensi-iltamateriaalit laitetaan esitysvalmiiksi. Harmaita hiuksia aiheuttaa olematon talous, pienenevät tulot ja kasvavat menot. Tänä tiistaina on odotettavissa 4 tuntia palkallista työtä ja 10 palkatonta, jotta suunnitellut hommat jollakin tavalla pystytään hoitamaan.
Odotettavissa on 2 tuntia Monituotteessa Porin seudun kansalaisopiston Sosiaalisen median kurssia sekä toiset 2 oppituntia Ojantien animaatiopajassa. Nämä 4 palkallista tuntia haukkaavat päivästä 6 tuntia järjestelyineen ja kulkuineen.
Iltapäivällä on varattu pari tuntia ohjaajan päikkäreille ja pääntyhjennyksille. Sitten on odotettavissa tiukkaa vääntöä editointimyllyssä, jotta saadaan seuraavan päivän ensi-illat viimeisteltyä esityskuntoon. Tänään on odotettavissa 3 elokuvan ensi-iltaa ja huomenna 5, joten vääntöä riittää. Kello 18:00 työrupeaman katkaisee Tiistaitiimin etätapaaminen Satakunnan meikäläisten kanssa, jossa tehdään tilannekuvaa päivä, viikon, kuukauden sekä tulevien vuosien tilanteesta.
Päivän kulku
7:00 Työhuone Impolassa valmisteltiin päivää ja päivän ensi-iltoja. Päivän musiikkivideon musiikki miksattiin uudelleen ja viimeisteltiin ensi-iltaversio sekä pakattiin päivän kulkukamat, videotykki, valkokangas, äänentoistot, esityskoneisto, päivän byrokraatiset paperit ja reipasta mieltä päivän kulkuun.
8:51 Mediavaunu Ooppeli on lastattu ja kulkuun Monituotteeseen Sosiaalisen median kurssia vetämään.
Monituotteessa Erik ja Mika auttoivat kamojen roudaamisessa ja 9:30 kaikki oli valmista 2 oppituntia ajatellen. Päivän ohjemassa on kahden ensi-illan esittäminen sekä yhden uuden TikTok juhlavideon kuvaaminen, joka sitten julkaistiin saman tien.
@mediaakaikille MEKA TV 30 vuotta juhlaviikko jatkuu Monituotteessa Osallisuus teatterilaisten kanssa, mutta miksi ihmeessä, mikä on mukavaa? #mediataitoviikko #me ♬ alkuperäinen ääni - mediaakaikille
Aamupäivän kahteen tuntiin mahtuu paljon asiaa ja selviteltävää, onhan kurssia ja samalla Porin Me Itsen, Osallisuus teatterin ja HPNN ryhmän omaa aikaa.
Kolme ensi-illan päivä Monituotteessa Osallisuus teatterin porukan kanssa |
Tänään katsottiin ensi-illassa Riittävän hyvä elämä -musikaalin tallennus ensi-illasta.
Päivän toinen ensi-ilta oli Eijan musiikkivideo.
Puolelta päivin Monituotteen sosiaalisen median kurssi vaihtui Ojantien animaatiopajaksi. Päiväksi suunniteltu ensi-ilta Yksin töissä ei toteutunut, kun oli ääniä vielä äänittämättä, mutta hommia riitti tulevan elokuvan käsikirjoituksessa. Tuleva elokuva kertoo KeViKen ja MEKA TV historiasta yhdessä Ojantien toimintakeskuksen kanssa. Käytiin läpi arkistomateriaalia, katsottiin muutama käänteentekevä elokuva. Myös Yksin kotona kuvamateriaali käytiin läpi, kun ensi kerralla viikon kuluttua tehdään loput äänet tähän elokuvaan.
Sitten päästettiin ohjaaja parin tunnin päivälevolle ennen illa ponnistuksia.
Iltavuoro
Illalla kokoontui vielä Satakunnan meikäläisten Tiistaitiimi, jossa käsiteltiin viikon asioita taakse- ja eteenpäin.
Tiistaitiimin jälkeen yksi ohjaajan reppana sitten jatkoi ilta- ja yövuoroa Rauman ensi-ilta elokuvien viimeistelyssä, mutta sekin taitaa olla sitten jo aivan toinen tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti