torstai 16. syyskuuta 2021

Matkaraportti Kaarisillan ja Kettukin kuvausreissusta

Hei, haluan kirjoittaa pienen matkablogin tiistain 14.9.2021 matkapäivästä.

Tiian ja Arin kuvausreissu Lahden Kaarisillan taide- ja toimintakeskukseen


Aloitetaan ihan alusta. Lähdimme Arin kohti Lahtea jo kello 6.00, jolloin Ari tuli hakemaan minut kotiovelta. 

Matkalla Lahteen kuuntelimme musiikkia Arin autossa. Pysähdyimme yhdellä Pälkäneen Aapiskukossa kahvilla ja sämpylällä. Tai minä join kahvin ja sämpylän, Ari joi vain kahvin.

Pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa Lahteen, jossa kohteemme oli Kaarisillan Taide- ja toimintakeskus.

Siellä kuvasimme kahdesta erityistä tukea tarvitsevasta kuvataiteilijasta lyhytelokuvia.

He olivat Kettukin palkitsemia vuoden taiteilijoita, Antero Laine ja Paul Gustafsson.

Kuvataiteilija Antero Laine


Aamupäivällä kuvasimme lyhytelokuvan Anterosta ja iltapäivällä Paulista.

Välissä söimme kasvissosekeittoa ja minä otin valokuvia Outometsä taideteoksesta.

Kuvataiteilija Paul Gustafsson


Ruokailun jälkeen kuvasimme Paulin elokuvan Taidetallissa. 

Kuvataidetta pihamaalla

Sitten kuvasimme vielä pihamaalla olevia taideteoksia ja lähdimme ajamaan kohti Hämeenlinnaan, jossa kohteemme oli Kettuki. Matkalla kävimme huoltoasemalla kahvilla. 

Hämeenlinnassa tapasimme Kettukin uuden toiminnanjohtajan Sirpa Taulun, jonka kanssa keskustelimme MEKA TV toiminnasta ja Osallisuus teatterista sekä erityistaidetoiminnasta yleensä. Kerroimme myös omasta TAITEESTA TYÖTÄ hankkeesta ja sen tuloksista.

Kettukin toiminnanjohtaja Sirpa Taulua vähän jännitti kuvausjuttumme, mutta luontevasti se sujui
,

Kuvasimme häneltä pienen puheenvuoron. Kuvausten jälkeen menimme syömään. Kävimme viemässä ensin kuvauskamat autoon, joka ostarin parkkihallissa. Kävimme syömässä hyvässä sushi paikassa ja jatkoimme juttua. Puhetta oli myös Arin ja minun työparimallista, jos sitä esiteltäisiin kansainvälisessä Outsider taiteen seminaarissa Hämeenlinnassa ensi vuonna. 

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan kotiin. Matkalla pysähdyimme vielä huoltoasemallle kahville, kävimme palautekeskustelua ja sitten ajoimme kotiin.

Oli hieno ja antoisa päivä.

  Tiia Takala


Ps. 

Tällä viikolla 37. ei tämän sukkelampaa viikkorapsaa tule.

13.9. maanantaina tehtiin Tukiliiton juttuja, editointiin elokuvia eteenpäin ja suunniteltiin tulevia kuvioita.

15.9. keskiviikkona käynnistettiin Mistelin taidetestaamo ja levättiin tiistain reissun jälkeen. Arilla oli vielä Satakunnan kokemustoiminnan ohjausryhmän etäkokous ja Tiia kirjoitti Lahden ja Hämeenlinnan matkarapsan iltapuhteeksi.

16.9. torstaina Ari ja Tiia piti laulutuntia Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä, jolloin porukka sain täällä kuulla tulevia musikaalilauluja ja vähän muitakin Tiian sanoittamia lauluja. Iltapäivällä suunniteltiin SEKKissä tulevia. Arilla on vielä Ahlaste tuupin 10 vuotissynttärit illalla tuupilaisten kanssa.

17.9. perjantaina Tiialla on ansaittu vapaapäivä ja Arilla editointipäivä viikon kuvauksista.

18.9 lauantain Ari ja Jaana menee käynnistämään Huittisten Hulivilien syyskauden Sataopistolla. 

Sunnuntaina levätään.

Näin siis meni ja menee viikko 37.

  Tiia Takala ja Ari Impola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti