Koronasulkujen vuoksi TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeella oli ensimmäinen työmatka Satakunnan ulkopuolelle puoleentoista vuoteen 21.4.2021. Matkasta ja reissupäivästä otettiin kaikki mahdollinen ilo irti ja tässä Tiian erikoisraportti päivästä. Kiitos yhteistyöstä Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Keuruun Seudun Kehitysvammaisten Tuki.
21.4. keskiviikon erikoisraportti eli Keuruun matkaraportti
Etäkurssilla 14.4. käytiin läpi elokuvan tekemisen perusteet |
Keskiviikkona heräsin vähän ennen seitsemää. Tein aamupalaksi mikrossa munakkaan. Söin ja tein aamutoimia. Tiskasin jopa vähän, join kahvia ja söin voileipää.
Omien asioiden takia vein roskat ja lähdin lenkille ennen kello 9:00. Otin kameran mukaan.
Lähdin lenkille myös siksi, että minulla tällä hetkellä omana tavoitteena kävellä 21 päivää peräkkäin 10000 askelta. Vähän täytyi saada pois tuosta 10000 askeleesta ennen Keuruulle lähtöä.
Lenkkeilin lähellä kotia koko ajan ja räpsin muutamia valokuvia. Sain kasaan noin puolet askelista. Vähän ennen kymmentä tulin takaisin menin rappukäytävään odottamaan Aria.
Ari tuli hakemaan minut 9:58, joten Ari oli kaksi minuuttia etuajassa. Sovimme heti, että teemme tästä hyvän päivän. Sen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Keuruuta.
Matkalla pohdimme mitä Osallisuus teatterin kanssa tehdään ja miten Merikarvian tapaamisen kanssa käy. Pohdimme, että voisimme kävely kokouksen järjestää teatterin kanssa 3.5. HPNN pitäisi aloittaa treenit. Matkalla pohdimme, että teemme Tukiliiton elokuvaa laulun, joka kertoo kumppanuudesta, pienistä onnistumisen iloista ja siitä, kuinka kiitos tulee joskus pienistä eleistä.
Matkalla kuuntelimme musiikkia. Pysähdyimme juomaan kahvit, syömään voileipäivät ja jaloittelemaan Virroille kanavan viereen. Kun kahvit oli juotu, vähän jaloiteltu ja muutama valokuva otettu, niin jatkoimme matkaamme Keuruulle.
Keuruulle mentiin yhden pysäytyksen taktiikalla |
Yhden aikaan saavuimme Keuruulle. Etsimme SPR tilan menimme Sinne Ari kertasi elokuvan tekemisen käytännön. Ja sitten kuvasimme Keuruun elokuvaryhmän kanssa pienen harjoitteluvideon, jossa kaikki ryhmäläiset saivat kokeilla kuvaamista, äänittämistä ja ohjaamista sekä kameran edessä olemista vuorottelen. Minä otin valokuvat.
Keuruun elokuvaryhmä sai tiukan kouluspaketin ja teki siinä sivussa ensimmäisen elokuvansa |
Ari ohjasi kokonaistilanteen ja minä avustin. Sitten ryhmäläiset ideoivat tulevaa elokuvaa. Minä otin valokuvia ja Ari editoi videon. Sitten katsoimme videon.
Puoli kolmen aikaan menimme syömään. Anne vei meidät ravintolaan, josta saimme hyvät hampurilaiset ja lohkoperunat. Ruokajuomaksi joimme vettä.
Kun olimme syöneet lähdimme Keuruun seurakuntasalille, jossa oli muotinäytöksen kuvaukset.
Muotinäytös kuvauksia Keuruun seurakuntasalissa |
Niitä olikin hieno kuvata.
Videokuvien lisäksi otettiin muutama sata valokuvaa |
Olimme varanneet kuvauksiin 2 tuntia aikaa, mutta muotinäytöksen esiintyjät olivat niin hyviä, että saimme kaikki purkkiin puolessatoissa tunnissa.
Ari hoiti ykköskameran kuvaukset |
Kuvausten jälkeen laitoimme kamat kasaan ja kävimme ottamassa pientä huikopalaa. Pakkasimme kamat autoon lähdimme ajamaan kohti Poria.
Matkalla pysähdyimme Virtojen Rotkojärvelle kahville kahvimajaan.
Virtojen Rotkojärven kahvilasta aukeaa hienot näkymät |
Kävimme vielä jaloittelemassa Pomarkun suolla. Molemmista paikoista otimme valokuvia.
Pitkän päivän hieno päätös |
Kotona olin vähän kymmenen illalla. Päivä oli pitkä, mutta hieno.
Tähän hyvä päättää tämä erikoisraportti Keuruun matkasta.
Tiia Takala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti