maanantai 8. maaliskuuta 2021

Miksi tarvitsemme tukea?

HPNN on 2019 lokakuussa Osallisuus teatterin neljän naisen perustama musiikkiryhmä. Vaikka korona viime vuonna vaikeutti tilannetta, teimme silti omaa musiikkia.

HPNN

Kuvasimme omia musiikkivideoita. Ensimmäisen ensi-ilta oli Porin Film festivaaleilla torstaina 26.11.2020



Pääsimme esiintymään muutaman kerran. Keikkoja oli Happy Hour metsäkeikalla, Satakunnan Kansan teatteri-live esityksessä, Lukutaidon päiväna, Taidetiistaina, Luova Satakunta Mesenaatti hankkeen tiedotustilaisuudessa ja Jämin Marrasriehassa.


Taidetiistaina keikalla


Olemme tehneet jo omia kappaleita 17 ja koko ajan syntyy lisää.


Haluamme päästä ammattistudioon äänittämään näitä kappaleita, jolloin voimme tuoda omaa musiikkia esiin ja suuremman yleisön kuultaville.



Luova Satakunta hankkeen tiedotustilaisuudessa olimme hyvin esillä ja kerroimme, miksi tarvitsemme tukea

Olemme saaneet tukea laulujen tekemiseen, ohjaukseen ja musiikkivideoon Taiteen edistämiskeskukselta sekä Kehitysvammaisten Tukiliitolta. Mesenaatti joukkorahoitus hankkeeseen saimme tukea Luova Satakunta -hankkeesta. Saamme myös apuun kovan luokan muusikoilta soittamaan talkoovoimin taustoja. Omakustanne CD levyihin ja DVD kokoelmaan saamme tukea Satakunnan Elävän Kuvan Keskukselta.


Studio aika tietysti maksaa, mutta tähän meillä ei ole mitään rahoitusta.


Hakemamme joukkorahoitus ja tuki mahdollistaa meille sen, että saamme studioaikaa Aki Peltosen musiikkihuoneessa. Yhden studiopäivän hinnaksi tulee ruokakustannuksineen 250 euroa. Haluamme vähintään neljä studiopäivää, jolloin hinnaksi tulee 1000 euroa.


Saamme neljänä studio päivänä tuotettu 4-6 kappaleen cd-levyn. Mitä enemmän saamme tukea, sen enemmän saamme studio päiviä ja saamme lisää kappaleita cd-levylle.


Voit siis tukea meitä ostamalla nyt meidän CD-levyn ennakkoon


- CD levy 15 euroa sisältää äänittämämme laulut.

- CD-levyn nimikirjoituksilla 20 euroa

- DVD 20 euroa, joka sisältää laulut, musiikkivideon sekä studiossa kuvaamamme dokumenttielokuvan

- DVD:een nimikirjoituksilla 25 euroa.

- Muistitikulla fanipaketti 30 euroa, jossa on kaikki biisit ja musiikkivideot sekä tarinoita valokuvineen

- HPNN nettilive keikan 150 euroa. Keikan pituus ja sisältö on neuvotteluissa.



Myytävänä keikalle!


- Kun korona tilanne sallii, HPNN keikat 250 euroa, hinta Satakunnan alueella. Teemme keikkoja myös muualle Suomeen, kuluihin lisätään matkakulut.


Kaikki saamamme tuotot käytämme studioajan saamiseen.





Toivomme, että liityt tukijoihimme.


Laulujen sanoittaja ja sovittaja
Tiia Takala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti